keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Moottoriveneilyä

Isku kiikarointihommissa
Iskun kanssa lähdettiin päiväpurjehdukselle lauantaina 13.7. Eihän siellä mitään tuullut, purjeilla päästiin Kustaanmiekan kautta Suomenlinnan eteläpuolelle asti. Suunnaksi otettiin Pihlajasaari ja kone pyöräytettiin käyntiin purjeiden avuksi. Kuuma tuli auringon paahtaessa kun siinä eteenpäin hitaasti kuljettiin. Eipä muillakaan näyttänyt olevan yhtään sen enempää vauhtia (jos oli niin, huijaisivat varmasti hiljaisilla nelitahtisisämoottoreillaan!). Yllättävän paljon oli veneilijöitä liikkeellä ja mikäs oli ollessa kun keli oli hyvä.

Pihjalasaaren laiturin edustalla käytiin norkoilemassa, mutta kummallakaan ei ollut kovaa hinkua maihin. Päätettiin kiertää saari lännen kautta koneella ajaen. Paatin merikartat ja ympäröivä todellisuus eivät kohdanneet siinä saaren pohjoispuolella. pitkään ihmeteltiin sitä, että onko siinä sitä kiveä vaiko ei. Pelattiin varman päälle ja kierrettiin koko alue riittävän pitkältä.

Pihliksen kiertämisen jälkeen keula kohti takaisin Suomenlinnaa. Niin Suokissa kuin Pihliksessä oli rannat täynnä auringonottajia ja uimareita. Käytiin myös pyörähtämässä Suokin vierasvenesatamassa, mutta sinnekään ei rantauduttu. Vapaat paikat oli kortilla. Takaisin kotisatamaan Sähkötehtaan viereen tultiin ensimmäistä kertaa Suomenlinnan pohjoispuolella kulkevaa 2,4m veneväylää pitkin. Kartalla se näyttää tikkuviidakolta, mutta merellä se onkin yllättävän suoraviivaista menoa. Ihme ettei tätä reitti ollut tullut jo aiemmin kuljettua.

Perjantaina asennettu vanhan kaikuluotain toimi hyvin. Kaikuluotain oli aiemmin ollut satunnaisessa mökkikäytössä soutuveneessä. Vanha laitehan sanoi sopimuksen irti reilu viikko takaperin. Mökkiluotaimen mukana tullut anturiosa näytti hyvin samanlaiselta liitintä myöten, joten veneessä olevaa anturia ei lähdetty vaihtamaan vaan uusi näyttölaite tökättiin rohkeasti kiinni olemassa olevaan liittimeen. Ja sehän toimii! Tällä laitteella ei näe kuin syvyyden ja vedenlämpötilan, mutta tämäkin riittää. Ilman kaikua on epävarma olo, varsinkin uusilla reiteillä. Voi olla että tänä kesänä ei tuon ihmeellisempää laitetta tulekaan, vaan vasta ensi kevääksi.

Mittareita kuitenkin on mietitty enemmänkin, varsinkin niiden sijoitusta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mittaristo kasataan sisäänmenoluukun etupuolelle, sprayhoodin suojiin. Sinne tulisi jossain vaiheessa kaiku, nopeus ja tuulimittari, ehkä myös jotain gps-virityksiä. Venemestari-lehden numerossa 2/2013 on todella hyvä artikkeli "omatekoinen mittaripaneeli". Lyhyesti se menee näin: kolme 11x11cm mittaritaululua asennetaan vierekkäin levyyn, joka puolestaan on asennettu rosterisesta putkesta tehtyyn käännetyn u-kirjaimen muotoiseen telineeseen. Metalliteline on vuorostaan kiinnitetty veneen kanteen luukun etupuolelle. Tuohon tilaan saisi mahtumaan hyvin kolme tai ehkä neljä mittari tai monitoiminäyttöä. Kahdella pääsisi kuitenkin jo hyvin alkuun. Tuosta paikasta ne näkyvät hyvin koko sitlooraan. Mutta tämä on siis vielä ideointia, ensi talvena jotain sitten tehdäänkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti