sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vene Båt 2013

Messuille varattiin koko sunnuntaipäivä. Merikapteenin ohjeistuksella edettiin määrätietoisen suoraviivaisesti käytävä käytävältä. Jos Merenneito eksyi hypistelemään kojun väärälle puolelle, korviin kajahti määräys palata linjaan. Suurimmilta perheriidoilta kuitenkin vältyttiin.

Moottoriveneet eivät olleet kiinnostuksen kohteita, joten suurin halli saatiin luikkia nopeasti läpi. Muutaman purjeveneen kohdalla pysähdyttiin ja yhdessä käytiin tutkimassa sisätilat. Seisomakorkeutta arvostaa varmasti loppukesästä ihan eri tavalla kuin tällä hetkellä. Haaveena siis joskus kasvattaa paatin kokoa, mutta se jossain pitkällä tulevaisuudessa. Suurimmasta hallista tilattiin myös Venemestari ja Vene -lehti. Hurjien messutarjouksien vuoksi tietenkin. Hypisteltävää oheiskrääsää saatiin mukaan, mutta oli lehdet hinnaltaankin edullisempia.

Tarvikepuolella menikin sitten aikaa muita osastoja enemmän. Merenneitokin sai ottaa muutaman harha-askeleen viereiselle käytävälle. Saaliina messuilta: paukkuliivit (Vene 1-2/2013 testin parhaat) kummallekin, Merenneidolle purjehdushousut, veneastiasto, liesiuuni (tuoreita sämpylöitä sunnuntaiaamuna paatissa!) ja pussukka tuoreille sämpylöille.

Paukkuliivejä kokeiltiin useampaa mallia. Istuvuuden ja (tietenkin) testin perusteella päädyttiin Marinepool 180N -malliin Maritimilta. Iso selkäosa epäilytti hieman kesäkelejä ajatellen, mutta turvallisuuden kannalta paksumpien vaatteiden kanssa käytettäessä selkäosa tuo plussaa. Se tuli havaittua että liivejä on monenlaisia ja osa niistä on aivan kamalia pitää päällä. Istuvuuteen kannattaa siis kiinnittää huomiota, jos se liivi tuntuu epämukavalta jos sovittaessa, niin sitä se on varmasti myös käytössäkin. Nämä valitut liivit ovat miltei huomaamattoma päällä kun vertaa niitä muihin tarjolla olleisiin malleihin.

Omnia, eli uuni liedelle, on vielä paketissa ja odottaa kokeilua. Paatissa on spriiliesi, joten kaikki uunissavalmistettavat ruuat yms. jäisi valmistamatta. Messuilla kuitenkin törmättiin tähän vempeleeseen, ja koska hinta ei päätä huimannut, ostettiin mielenkiinnosta. Ei täydy kuin toivoa, että toimii kuten mainostetaan. Täältä http://www.omniasweden.com/ voi lukea kapistuksesta enemmän.

Venenetissä testi paukkuliiveistä: http://venenetti.fi/jutut/paukkuliivit-koko-ratkaisee

Merenneito

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti