Päätettiin nopeuttaa matkaa ja ajettiin koneella kolmen metrin väylälle ja siitä läpi. Purjeet nostettiin väylän jälkeen. Koneella ajaessa nähtiin "tuttuja": Mikä on punainen ja kelluu? -blogin Kerttu miehistöineen seilasi Kruunuvuoren selällä. Vilkuteltiin ohi koneella jurnuttaessa.
Kohdatiin Kerttu Kruunuvuoren selällä |
Saatiinkin kunnon menotuulet: myötäistä 4-5 m/s. Pelkällä isopurjeella saatiin hetkittäin yli 7 solmun vauhdit aalloilla surffatessa. Aurinko paistoi ja korvapuustikahvit teki terää seilatessa. Matkalla tuli vastaan toinen FE741, ensimmäinen minkä olemme nähneet oman paattimme lisäksi. Suunnitelmissa oli ohittaa Vuosaaren satama 7,5 metrin väylää pitkin, mutta Merenneidon ollessa navigointivuorossa oikeat linjataulut oli kadonneet hämärästi, joten päädyttiin syväväylälle. Onneksi väylällä ei ollut liikennettä. Finnlinessin kupeessa laskettiin purjeet ja yritettiin tavoittaa Mölandetin satamakapteenia, mutta useammasta yrityksestä huolimatta ei tavoitettu ketään. Päänvaivaa aiheutti merikarttaan merkityt kivet salmen välissä. Siis juuri sen salmen, josta meidän tuli mennä. Otettiin pieni riski ja Merikapteenin tähystyksellä ohitettiin matalikko.
Tästä ei keli voi paljoa paremmaksi muuttua |
VUK:n saaritukikohdan rakennuksia Mölandetissa |
Laivakoira piti jöötä naapuripurkkarin kannella |
Rauhallinen ilta Mölandetissa |
Meriaamiainen |
Paluumatka päätettiin toteuttaa samalla reitillä kuin tulomatka. Tuuli oli tosin tällä kertaa pahimmasta mahdollisesta suunnasta: suora vastatuuli. 5-6 m/s tuulta ja luovimista. Useamman käännöksen jälkeen vauhti ei hidastunutkaan suhteettomasti käännöksessä. Jotain siis opittiin. Koko matka saatiinkiin luovimisharjoitusta. Menomatkan kestäessä 3,5 tuntia, paluumatka kesti lähes samalla reitillä kolme tuntia enemmän. Sellainenkin ilmiö koettiin että aallot tulivat eri suunnasta kuin tuuli. Siinä kun koettin luovia parhaansa mukaan, niin isoiksi kasvaneet, suoraan edestä tulevat aallot hakkasivat veneen nopeuden välillä aivan nolliin.
Matalakarin pohjoispuolella ihmeteltiin mastotonta purjevenettä, se näytti kaukaa katsottuna vetävän jollaa perässä. Tarkempi tähystäminen tarkensi tilannetta: purjeveneen masto roikkoi veneen toisella kyljellä purjeen roikkuessa osittain meressä. Tilanne ei vaikuttanut todelliselta merihädältä, mutta tiukalta paikalta. Käynnistettiin moottori ja käytiin kysymässä tarvitsisiko miehistö apua. Hetken päästä selvisi, että Meripelastus oli tulossa paikalle, joten päätettiin jatkaa matkaa. Meripelastuksen aluskin lähestyi avuntarvitsijoita. Omasta paatista löytyy voimapihdit tälläiseen tilanteeseen, niillä masto saadaan laskettua merenpohjaan. Ensiapulaukku pitää koota paattiin huomioiden myös tämäntyyppiset tilanteet, joissa vammat saattavat olla pahimmillaan melkoiset ja niitä on useilla henkilöillä. Pelkät mikkihiiri-laastarit eivät riitä!
Näinkin voi käydä: masto kaatui keulaharuksen kiinnityksen pettäessä |
Ennen Kustaanmiekkaa horisontissa siinti jokin Siljaa pienempi, mutta meitä paljon paljon isompi ja nopeampi vene. Päätettiin siis jäädä odottelemaan Kustaanmiekan edustalle, jotta ei jouduttaisi yhtäaikaa salmeen. Katamaraanit näkyvät aluksi mustana pilvenä horisontissa ja ovatkin hetkessä sen jälkeen ihan vieressä! Katamaraani kurvasikin yllätykseksi Suomenlinnan länsipuolelta Eteläsatamaan. Juuri kun käännettiin keula odottelun jälkeen salmeen, salmen takana nähtiin savupiippuja. Jättiläinen tuli vastaan, mutta onneksi ei ehditty kuin salmen edustalle. Kustaanmiekka aiheutti siis jälleen sydämentykytyksiä.
Loppumatka mentiin koneella ja rantautuminen oli kuin oppikirjasta, vaikka tuuli painoi uhkaavasti kohti viereistä venettä. Paatti kuntoon ja nälkäinen miehistö huojuvin askelin kohti autoa. Jotta uni tulisi tänäkin iltana, ruokittiin itsemme Alppilan Weeruskassa pisteenä iin päälle.
Reissu oli kokonaisuudessaan parasta. Tottakai pieniä sanaharkoja ja osittaisia käämin palamisia matkalle mahtui, mutta ne oli odotettavissa -ja on odotettavissa jatkossakin.
Upealta näyttää teidän ensimmäinen retkipurjehduksenne. Rantautumiset jännittävät vieläkin vaikka pari kesää on jo harjoiteltu. Vanttien kiinnitykset kannattaa tosiaankin tehdä huolella ja tarkastaa vaikka ennen jokaista purjehdusta.
VastaaPoistaTästä lähtien mekin keskitytään enemmän paatin silmäilyyn ennen lähtöä. Taitaa olla niin että harjoitus tekee mestarin rantautumisessakin. Reissu oli kyllä kaikinpuolin loistava, säät suosi ja saatiin paattiin vauhtia.
PoistaHieno reissu teillä. Huh- aikamoisen näköinen tuo venehaaveri. Aina tosiaan kannattaa tarkistaa vantit.
VastaaPoistaVoi kun pääsisi tuollaiseen reissuun joka viikonloppu! Nyt oli tuuri niin kohdallaan sään osalta. Onneksi miehistö oli kunnossa haaveriveneessä.
PoistaHehe, tuttuja tosiaankin! No, meidän punainen pullukka on suht helppo bongata valkeiden venhojen joukosta. Itsellä tulee lähinnä lapsuus mieleen muita veneitä morjenstellessa, koska pikkulikkana se oli veneellä parasta huvia :) Eipä taas tajuttu, kenelle ollaan moikkailtu vastaan tullessa. Meitä kyllä bongaa varmasti aika useinkin noista maisemista... Lauantaina oli kyllä ihan huippu purjehduskeli! Aika ikävä tuo teidänkin bongaama haveri. Kaverit olivat samaisen paatin huomanneet - tosin vasta sitten, kun Meripelastus oli jo paikalla. Ja nauratti, että kovasti oli samanlainen meilläkin sunnuntai-illan ohjelma: käytiin nimittäin mekin silloin Weeruskassa pizzalla! :D
VastaaPoistaTäytyy jatkossa tähyillä tarkasti ympärille siinä Kruunuvuoren selällä. Meillä on paatti siinä voimalan kupeessa ja vesillä koetetaan olla mahdollisimman paljon. Purjetunnus on meillä 3716, jos bongaatte niin pitäkää meteliä ohittaessanne meidät!
PoistaEikös Kerttu ole se punainen paholainen, joka suhaa plaanissa, muiden veneiden tuskaillessa vauhdin puutosta? ;)
VastaaPoistaJoo, me nähtiin myös se mastonsa katkaissut. Oli onneksi homma hallussa ja Meripelastuksen tyypit jeesaamassa maston kanssa.
Kertulla oli vauhtia sen verran ettei meinattu perässä pysyä!
Poista