Näytetään tekstit, joissa on tunniste mölandet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mölandet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Juhannus

Juhannuksen suunnitelmat muuttuivat sitä mukaa kuin sääennusteet muuttuivat. Alkujaan purjeet oli suunnitelmissa nostaa torstaina töiden jälkeen, mutta sade ei innostanut toteuttamaan suunnitelmaa.
Juhannuksen vietto aloitettiinkin suunnittelulla ja matkaan lähdettiin juhannusaattona.

Ennen lähtöä lounaaksi syötiin kahvila Kampelan enrinomaiset lohikeitot pannukakun ja kahvin kera. Ja tietenkin nakin.

Juhannusreissuun lähdettiin miehistöllä "+1". 

Satamasta suunnattiin Mölandettiin. Koska sää oli suosiollinen, päätettiin nauttia tuulesta: Musta-hevosen eteläpuolelta Sipoon selän kautta Granön pohjoispuolelta koukaten Mölandettiin. Isopurjeen, genoan ja meihistön yhteispelillä matkanopeudeksi saatiin viisi-kuusi solmua.

Tiukka keskittyminen ja purjeet trimmissä. Vauhdin huumaa!
Hyvästä purjehdusilmasta huolimatta miehistön nuorin jäsen vaati päivänokosia tuulien haisteluvuorojen välissä.

 Juhannusaatto juhlittiin saunoen mukavassa seurassa. Iltakin oli mitä upein.

Yöttömän yön juhlan auringonlasku oli upea. Onneksi pelätyt sääennusteet olivat väärässä!

Lauataiksi suunniteltiin päiväpurjehdusta. Aamusta näytti lupaavalta, mutta juhannuspäivän ohjelmaksi muotoitui saarikävelyä, päiväunia, saunomista, kortinpeluuta ja grillausta. Ei hullumpaa.

Juhannuksen sää oli otollinen oleiluun.

Päiväunet.

Päiväkävely.

Sateisen päivän päätteeksi saapui sumu...

....joka kuitenkin hälveni illan vaihtuessa yöhön.

Sunnuntaina saatiin kunnon auringonpaiste. Sateisen ja sumuisen juhannuspäivän jälkeen aurinko oli tervetullut piriste. Kesän ensimmäinen aamupala sitloorassa maistui erinomaiselta.

Sunnuntaina saatiin nauttia aamuisesta auringosta.

Kotimatkalle lähdettiinkin hyvissä ajoin ja suunniteltiin päiväpurjehdusta ajatuksena kiertää Porvoon Kalvon eteläpuolelta Björkholmenin itäpuolelta kohti Vuosaarta. Tuuli kuitenkin tyyntyi ja Långön länsipuolella keula käännettiin kotia kohti. Kotimatkalla päästiin harjoittelemaan sumussa purjehtimista. Ei ongelmia kolmen hengen miehistöllä: kun purjeet oli trimmattu, yksi keskittyi äänimerkkien antoon ja tähystämiseen, yksi pitämään suuntaa ja yksi navigoimaan Onneksi välillä myös paistoi aurinko.

Kahden sumurintaman välissä paistoi aurinko.

Heikoimmillaan näkyvyys oli satakunta metriä.

Välillä sumurintama oli varsin sakea. mikä vaati tiukkaa keskittymistä.

Väsynyt ja onnellinen miehistö nautti mahtavasta juhannuksesta.



keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Juhannussuunnitelmia

Suunnitelmissa on irrottaa köydet huomenna ja aloittaa keskikesän juhla. Optimisti ajattelee matalapaineen viipottavan nopeasti ohi, mutta todellisuus taitaa olla jotain muuta.

Norjalaisten ennuste huomiselle ja perjantaille.


Onneksi loma on vasta loppukesästä.



sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kauden päätös


Viimeinen reissu tehtiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Mölandettiin. Kelit olivat jo viilentyneet, mutta vielä lämpötila oli reilusti yli 20 astetta. Mölkyssä oli ohjelmassa perinteiset kuviot eli saunomista, ruokaa, lepäilyä ja illan istumista yhdessä muiden Vukkilaisten kanssa. Ihan parasta irtiottoa arjesta! Kelit oli myös suosiolliset mitä nyt pimeys iski aikaisemmin kuin kesällä.



Näyttää lupaavalta! Sumurintama tulossa kohti!
Merisumua alkoi puskea mereltä. Tälläkertaa oikein yrittämällä yritettiin päästä sumuun, mutta sumu liikkui pieninä rintamina, joiden välillä oli kirkasta. Kunnon sumu jäi siis kokematta.

Sumu kuitenkin hälveni nopeasti
Muiden blogipurkkareiden pongausta jossain Villingin eteläpuolella, kuvassa s/y Pilvi (FE-74)

Sunnuntain paluumatkalla oli mukava 8m/s tuuli lännestä. Matka taittui kryssimällä kelvollista vauhtia. Vesillä oli paljon muitakin veneilijöitä, viikonloppu taisi olla viimeisiä kesäviikonloppuja tältä vuodelta.

Tämän reissun jälkeen ilmat alkoivat kylmentyä vauhdilla. Parin viikon päästä oli vuorossa syksyn väijyvuoro Helsingin Energian venekerholla ja tuolloin sai olla yöllä kunnolla vaatetta päällä kun laituria edestakaisin partioi. Pian tehtiinkin päätös siitä että tämän kesän purjehdukset on tehty ja vene nostetaan ylös yhteisnostolla 30.9. Ei muuta kuin kerran vielä septitankin tyhjennykseen ja vene muutenkin valmiiksi nostoa varten. 

Nostopäivänä nostettiin ylös 3 moottorivenettä ja yksi purkkari. Nostofirmaksi oli tilattu keväältäkin tuttu Kuljetus Karttunen Oy. Yksi purjeveneistä oli käynyt jossain jo kaatamassa maston ja vene kaadettuine mastoineen nostettiin ensimmäisenä.  Nostot sujuivat vauhdilla ja Lipljan nousi satamasta viimeisenä. Käytännössä meidän piti valmistalla masto irrottamista varten ja ajaa sen jälkeen paatti nostopaikalle. Mukana avustamassa oli jälleen Isku ja kolmistaa saimme tehtyä kaikki tarvittavat valmistelut ilman että nostaja olisi joutunut odottamaan. Venettä nostaessa piti vähän muistella että missä kohtaa vetolaite on, mutta  mitään varsinaisia hankaluuksia ei tullut vastaan. Vene huilii nyt Helsingin Hanasaaressa hiilikasan vieressä. 

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vihdoin viikonloppu!

Viikonlopun odottaminen alkoi jo heti edellisen lepoloman jälkeen. Perjantaina oli päästävä merille. Kohti viikonloppua sääennusteet vain paranivat: myötätuulta ja auringonpaistetta! Laiturista irtauduttiin perjantaina neljän maissa ja koneella jurnutettiin kolmen metrin väylästä. Ja niinhän siinä sitten kävi ettei tuulta ollut kuin nimeksi. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi. Matka taittui koneella purjeiden avustamana. Mölandettiin rantauduttiin kahdeksan maissa.

Porvoon suunnalla "pasahti", mutta kunnon ukkosta ei siitä syntynyt.
Auringonlasku Mölandetissa
Rantautumisen jälkeen saunavuoron varaus ja iltapala. Saunan jälkeen paatin keulapunkan valtaus viltin   kanssa uneentuloon asti. Viikon odotetuin hetki.

Lauantaina aamu alkoi aurinkoisella, mutta tyynellä säällä. Merenneidon vanhempien kanssa treffit oli sovittu yhdeksi kahvila Kampelaan Vuosaareen. Ennen matkaanlähtöä aikaa oli mukavasti syödä aamupala, lukea aamun lehti ja vielä köllötellä ennen päivän äksöneitä.

Pöydällä esillä viikonlopun kallisarvoisin elintarvike.

Päätettiin jurnuttaa koneella Kampelaan. Kiinnittyminen tietenkin jännitti jo hyvän matkaa ennen Kampelaa, mutta onneksi laiturilla siinti kaksi tuttua naamaa jo kauaksi. Vaikka vanhempia ei vielä näkynyt, saatiin kiinnittymisapua. Kampelassa sitten nautittiin koko jengillä kermaiset lohikeitot ja pannukakut. Hyvää oli!

Lounaan jälkeen Lipljanin miehistö paattiin ja matkaan. Suunnitelmissa oli purjehtia Santahaminan eteläpuolelta kohti kotisatamaa, mutta sankka sumu tai merisavu peitti Kuivahevosen ja siitä pitkälle horisonttiin sekä itään että länteen päin katsotaessa. Veneilijöitä tuli mereltä päin kovalla kiirellä kohti satamia. Päätettiin ajaa koneella väylää kohti Hevossalmen siltaa ja näin välttää sumuun joutuminen. Vielä ei ole taidot sillä tasolla, että sumussa voisi rennosti purjehtia tai edes ajella koneella.

Merisavu puskee päälle, veneilijät pakenevat kovaa vauhtia!
Hevossalmen sillalle johtava väylä oli ajamisen arvoinen. Miellyttäviä maisemia. Sillalle satuttiin hyvään aikaan eikä tarvinnut odotella. Seurattiin vain edellä lipuvaa Dorista. Veneitä oli suuri määrä menossa kumpaakin suuntaan, oikea venesuma!

Kovat on pelit kun terässillatkin kääntyy!

Jo ennen siltaa nähtiin 8mR -kisaan osallistuva vene, joka pääsi toisen purjeveneen hinauksella salmesta läpi. Samaiseen paattiin saatiin lähempää kontaktia kun Vasikkasaaren edustalla miehistö oli päättänyt kiertää portin väärältä puolelta. Kapean väylän molemmilla puolilla on merikartan mukaan kivi ja huonolla tuurillaan mihistö sai lähempää kosketusta vihreän portin kiveen. Vene pääsi pois purjeita käyttämällä ja jatkoi episodin jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Koska sumua ei näkynyt Kruunuvuoren selällä, päätettiin nostaa purjeet. Näki miehistökin mitä purjehtiminen on. Tuulta oli vähän, mutta mukavasti. Tuulen voimin kierrettiin vielä Suomenlinna, jonka jälkeen suunta otettiin kotisatamaan.

Rantautumisen jälkeen nopea kamojen pakkaus ja illanviettoon. Pitsa maistui hyvältä ja leffan lopputekstit jäi näkemättä Merikapteenia lukuunottamatta. Taas tuli todistettua meri-ilman melatoniinipitoisuus.

Sunnuntaina Lipljan sai levätä laiturista loistavasta säästä huolimatta, koska lauantainen miehistö suuntasi terveysluontopolulle Vartiosaareen. 

Lepolomalla Mölandetissa

Viikonloppuna (19.-21.7.) suunnattiin töiden jälkeen kohti Mölkkyä. Lähtö venyi hieman veneen pakkaamisen takia, mutta liikkeelle päästiin lopulta. Matkalla oli mukavaa 6...8m/s pohjoistuulta sekä satunnaisia sadepilviä. Isopurje ykkösreivissä ja fokka kokonaan auki. Paria pisaraa enempää vettä ei kuitenkaan taivaalta saatu. Merikapteeni oli pinnassa ja skuutissa koko matkan, navigoijan vedellessä välillä sikeitä istuma-asennossa sprayhoodin takana. Mölkkyyn saavuttiin noin klo 23.00. Mölandetissa oli hiljaista, vain kaksi venekuntaa meidän lisäksi. Saunat tulille ja sen jälkeen nukkumaan. Vielä ennen nukkumaan menoa kuitenkin vaihdettiin poijupaikkaa siten, että keula olisi enemmän tuulen suuntaan. Yöksi ja aamuksi oli luvattu 10m/s tuulta.


Aamu valkeni puolipilvisenä ja tuulisena, mutta keli lähti muuttumaan parempaan suuntaan nopeasti. Perjantaina vielä uhottiin, että kierretään Sipoon saaristoa viikonlopun aikana. Aamupäivästä huomattiin heti, että raskaan viikon jälkeen tarvitaan lepoa. Ei muuta kuin aamupalan jälkeen takaisin nukkumaan! Naapuriveneistä tultiin jo iltapäivällä huhuilemaan että onko ketään hengissä veneessä. 

Pitkälle iltapäivään asti jumitettiin veneessä kirjoja lueskellen ja uuden karheaa tablettia ihmetellen. Tabletissa on Navionics HD Europe kartasto ja vedenkestävä suojapussi. Tarkoitus on käyttää sitä paperikarttojen tukena jatkossa.

Metsäautotie saaren keskellä
Toisen heräämisen jälkeen tehtiin sapuskat ja lähdettiin tutustumaan kävellen saareen. Saaren läpi kulkee metsäautotie, jota pitkin on mukava kävellä vaikka saaren päästä päähän. Vaikka rannassa olikin edelleen 10m/s tuulta, ei saaren keskellä ollut mitään havaintoa siitä. Saaren metsässä saa olla aivan omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Mustikka-apajat!
Metsästä löytyi hyvin mustikoita. Niitä tuli kerätty sen verran että sunnuntain aamupuuroon sai vähän lisää makua. Paljon niitä jäi maastoon vielä muillekin. Kuulemma sieniäkin löytyy syksymmällä runsaasti.

Mölkyn mustikkaa


Paluumatkalle sunnuntaina lähdetiin puolen päivän jälkeen. Paluu reittiä muutettiin perinteisestä sen verran, että nyt kierrettiin Simsalon ja Gränön välistä kohti Sipoon selkää. Reittisuunnitelma tehtiin ensimmäistä kertaa Tabletilla ja sen mukaan myös vesillä liikuttiin. Tuulta oli noin 3...4m/s ja matkanteko oli leppoisaa.

Vielä mennään leppoisasti eteenpäin
Eteneminen jatkui mukavasti aina Santahaminan eteläpuolelle asti. Kustaanmiekasta tuli juuri Viking ulos ja jouduimme tekemään pari "kunniakierrosta" lähes paikoillaan kun odotimme väylän vapautumista. Lauttasaaren suunnalta tuli päälle tumma harmaa pilvi, joka alkoi vaikuttamaan epäilyttävältä. Eihän siinä mennyt kuin hetki kun tuuli kasvoi noin 12m/s lukemiin ja vettä tuli vaakatasossa. Onneksi kone lähti ekalla yrityksellä käyntiin ja keulan sai ajattua kohti tuulta. Itseskuuttavaa fokka hakkasi kiskoon laidalta laidalle ja se näytti siltä kuin se olisi hajottamassa itseään. Merenneito pinnaan ja merikapteeni keulaan laskemaan purjetta. Vaikka lukot olivat auki, ei purje tullut alas kovan tuulen vaikutuksesta. Se piti repiä käsin ja omaa massaa käyttäen alas. Merikapteenilla jäi fokan nostin käteen keulaan mennessä. Kun fokkaa repi alas käsin, kiersi köysin sprayhoodin yli köysilukoille. Juokseva köysi hankasi sprayhoodin lähes puhki kahdesta kohtaa. Nämä vauriot huomattiin vasta satamassa. Iso purje laskettiin samalla tekniikalla ja sidottiin puomion ympärille lähellä olevia köysiä käyttäen. 9hv kone jaksoi juuri ja juuri pitää paatin suunnassaan.

Purjeet revitty alas ja hommaan palautettu täysi hallinta
Vauriokohdat sprayhoodissa
Purjeiden laskun jälkeen meno tasoittui vaikka myräkkä oli yhä päällä. Keula kohti Kustaanmiekkaa johon mentiin odottelemaan pahimman kelin ohi menoa.

Meno oli äkkiseltään aika hurjaa. Valmiiksi reivatuilla purjeilla tuollainen tuuli olisi ollut vielä siedettävissä. Mölandetista oli kuvattu GoProlla videota, mutta juuri ennen myrskyä kamera laitettiin pois. Siitä olisi saatukin hyvää materiaalia. Sprayhoodin kosmeettiseen vaurioon täytyy etsiä korjauskeino, mutta sillä ei onneksi ole kiire.

Tästäkin hommasta pitää oppia. Pikatilanteessa pitää olla toimintakuviot selvänä ja harjoiteltuna.Puukkoja pitää olla kannella useampia. Säätilaa on tajuttava lukea riittävän hyvin ennakkoon, harmaa pilvi näkyi kyllä pitkälle, mutta sieltä odotettiin vain tasaista vesisadetta.





tiistai 2. heinäkuuta 2013

Talkoohommia

Viikonloppuna käytiin Mölandetissa suorittamassa VUK:n jäsenyyteen kuuluva talkoovelvoite. Parin aikaisemman vierailun aikana saaritukikohta oli hyväksi todettu ja motivaatiota talkootyöhön löytyi sitä kautta. Toinen motivaattori oli raha. Mikäli talkoot jättää väliin joutuu maksamaan 20€ tunnilta korvausta. Talkoisiin kuuluu 7 tunnin työpanos, joten summa kasvaa ihan kohtuulliseksi jos hommiaan ei hoida.

Lähtöä vatvottiin pitkään ja liikkeelle päästiin vasta lauantaina klo 17.00 aikoihin. Satamassa koettiin yllätys, rannalla olevista puista oli satanut maahan ja veneisiin valkoista "pumpulia". Maa näytti aivan siltä kuin siinä olisi lunta. Tavara lähti kuitenkin helposti pois puhaltamalla ja harjaamalla. Läheisen ABC-huoltamon jäähdyslaitteet olivat kajahtaneet kun sama tavara oli tukkinut katolla olleet lämmönsiirtimet.

Valkoista tavaraa paatin sitloodassa.
Keli oli taas yllättäen tyyntä, kunnes Villingin eteläpuolella alkoi tuulla ja purjeet nostettiin ylös. Matka taittui sivumyötäisessä tuulessa mukavasti 3..4 solmun nopeudella. Mölandetissa oltiin perillä illalla kymmenen jälkeen. Lauantain talkooporukat olivat ehtineet jo poistua joten laiturissa oli tilaa. Äkkiä saunat tulille ja saunan jälkeen vielä makkaraa grillaamaan. Sitten unta kuulaan. Sade ropisi yöllä mukavasti eikä ollut liian kuuma.

Sunnuntaina aloiteltiin talkootyöt aamupäivästä. Hommana oli tehdä sahatuista puupölleistä klapikoneella halkoja. Kahden työntekijän voimin saatiin hommaan nopeutta ja tulosta syntyi. Kun kaksi ihmistä teki yhden ihmisen talkoovelvoitetta selvittiin yhteensä 3,5 tunnin työskentelyllä. Helppoa! Talkoohommien pääteeksi saunomaan ja saunan päälle maistui pullakahvit veneessä. Pienet päiväunet teki myös eetvarttia! Merikapteeni korjasi nokkaunien jälkeen vähän veneen sähköistyksiä, nyt takakajuutan 12-v pistoikkeista saa sähköä vaikka kännykän latausta tai läppäriä varten. Sähköt on jossain vaiheessa laitettava ihan uusiksi tästä veneestä, nykyinen johdotus on kuin ote raivohullun päiväkirjasta.

Lipljan kiinnitettynä Mölandetin kerholaituriin.

Illalla päästiin paluumatkalle noin 18.00 aikoihin. Avoimille vesille päästyä kävi ilmi, että merellä olikin kunnolla tuulta. Aikaisemmin tämä venekunta on pyörinyt 0...5m/s tuulissa, mutta nyt vastassa oli ainakin 8m/s meiningit, ehkä vieläkin kovemmat. Ilman reivauksia mentäessä kallistumat olivat välillä melkoisia ja peräsimessä tuntui kovasti painetta. Tuossa tilanteessa olisi ollut ihan asiallista vetää isopurje ykkösreiviin, mutta siinä vaiheessa kun sen toteuttamista harkittiin alkoi tuulikin jo laantua. Vauhtia ei kuitenkaan alkumatkasta puuttunut. Tuuli oli suoraan vastainen kulkusuuntaan nähden, joten luoviminen tuli jälleen tutuksi. Nyt uskallettiin jo vetää vähän pidempiä suoria eikä aina kääntyä kun poistuttiin väylältä. Hommassa alkoi olla jo vähän tolkkua, aiemmin sama reitti vedettiin tiukkaan sahaamalla edes takaisin väylällä. Vettä riittää myös väylien ulkopuolella.

Haminansalmeen ajettiin rohkeasti purjeilla sivutuulessa, mutta aivan sen läpi ei tuulen voimin päästy. Suurin yllätys koettiin Kruunuvuoren selällä kun kevyessä tuulessa saatiin jopa 5 solmun nopeus aikaiseksi! Purjeiden perussäätäminen alkaa olla jo jotenkin hallinnassa, nyt vaan trimmausta opettelemaan.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Juhannuksen retkipurjehdus


Juhannus koitti eikä tietenkään muita vaihtoehtoja sen juhlimiseen ollut kuin vesille lähteminen! Kaveripariskunta lähti mukaan ja purjeet nostettiin perjantaina puolen päivän aikaan. Reissu alkoi kuitenkin septitankin tyhjennyksellä Tervasaaressa. Operaatio sujui mallikkaasti, vaikka kyseessä oli ensimmäinen kylkikiinnitys ilman kokeneempien purjehtijoiden mukanaoloa.


Ensimmäinen määränpää oli Kotiluoto, Helsingin navigaatioseuran saaritukikohta. Genoa + isopurje oli hyvä valinta ja kryssimällä päästiin Ison Villasaaren edustalle. Edustalla laskettiin purjeet ja koneella ajettiin laituriin. Rantautuminen onnistui hienosti. Heti rantauduttua, varattiin saunavuoro ja valmistettiin juhannusaaton ateria: uusi perunoita ja savulohta. Savulohi oli hankittu jo maista, joten suuren suuria kokkailuja ei tarvittu. Illan aikana tutustuttiin saareen ja nautittiin tuulisesta, ei-aurinkoisesta juhannusaatosta. Yöksi luvattiin 12ms tuulta, joten vene kiinnitettiin peräpoijuun tuplaköysillä.

Kotiluodon rantabulevardi.

Kotiluodon toinen kerholaitureista
Ensi kerralla, ja kun erilaisia kiinnityksiä on harjoiteltu, rantaudutaan saaren suojasammalle puolelle kalliokiinnitykseen. Nytkin seuran jäseniä oli kiinnittyneenä kalliioon. 

Kotiluodon kalliokiinnityspaikka

Kotiluoto Helsin kaupungin omistuksessa, mutta toinen puoli on siitä vuokrattu Helsingin navigaatioseuralla ja Itä-Helsingin pursiseuralle. Toinen puoli on Helsingin kaupungin virkistysalueena.   



Juhannuspäivän aamupalan jälkeen irrottauduttiin laiturista. Keli ei näyttänyt lupaavalta, joten päätettiin ensin käydä tutustumassa Malkasaareen, jonka jälkeen tyhjentää septitankki Kampelassa Vuosaaressa ja jatkaa Mölandettiin, jos sää olisi suosiollinen.

Mielenkiintoinen ratkaisu vesilläliikkumiseen. Perämoottorilla tukalat paikat. 

Malkasaareen päästyä alkoi satamaan, mutta kolme tutkimusretkeilijää päätti tutustua saareen. Merenneito jäi virkistäytymään paattiin. Saaressa suurin osa teltoista oli rakennettu puisten laverien päälle, joten ilmeisesti teltat oli rakennettu pitkäaikaisemman asumisen vuoksi. Grillikatos oli suuri ja hyvässä kunnossa. Välttämättä Malkasaari ei ole ensimmäisiä saaria, jonne haluaisi paatin kanssa kiinnittyä kesäviikonlopun viettoon.


Malkasaaren vesibussin laituri.
Pienen vesisateen jälkeen iski paahtava kuumuus. Tässä vaiheessa jo päätettiin jatkaa reissua toiseksi yöksi ja suunta otettiin kohti Kampelaa. Kone käyntiin ja menoksi. Purjeet päätettiin nostaa vasta Kampelan jälkeen. 

Mukavan muotoinen saari matkalla Malkasaaresta Kampelaan.

Kampelassa tyhjennettiin tankki ja juotiin kahvit. Hieman oudoksutti että juhannuksen ainoa poliisibongaus tehtiin laiturissa. Yleisesti iltapurjehdusten perusteella tuntuu, että poliiseja ja muita merimiliisejä suhaa vesillä enemmänkin.

Poliiseille taisi myös maistua pullakahvit.
Koska Mölandet oltiin tutustuttu jo aikaisemmin, tuntui se mukavan kotoisalta. Ensimmäisenä saunavuoron varaus ja kokkailuun. Menuuna oli tomaattinen tonnikalapasta. Ensimmäistä kertaa oli käytössä keittimen molemmat polttimot. Ruuanlaitto sujui vaivatta. Ilta meni saunoessa, istuskellessa ja korttia pelatessa. Auringon laskun jälkeen kokeiltiin aurinkokennolla toimivia valopalloja.



Vasemmalla valopallo nostettuna mastoon.

Oikealla sunnuntain kevyt lounas: makkaraa, majoneesisalaattia ja grillattuja juustoleipiä. Jälkiruokana suklaabanaaneja.


Paluumatkalla päästiin purjeilla Villingin eteläpuolelle kryssien. Onnitumisia koettiin: hienoin legi tähän mennessä. Tuuli loppui kuin seinään, joten purjeet laskettiin ja koneella ajettiin kolmen metrin väylästä. Päädyttiin väylän suulle kahden muun paatin aikaan. Troolarille annettiin tietä, mutta katsottiin että ehdittäisiin väylästä ennen m/s J.L. Runebergia. Runebergin kippari oli kuitenkin toista mieltä ja ilman Merikapteenin pikaista käännöstä oltais saatu perä-keula -kosketus. Läheltä piti. 

Pitkän legin maisemakuva.  Taivas oli hienon värinen ja horisontti näytti oudon sumuiselta.



Kruunuvuoren selällä tuuli yltyi jälleen, mutta päätettiin jatkaa loppumatka koneella. Kymmenen minuuttia väylän jälkeen Kustaanmiekasta puski sankka sumu, lehdistö kirjoitti seuraavana päivänä supersumusta. Onneksi ei saatu harjoiteella sumussa veneilyä tällä kerralla. Siinä olisi ollut vitsit vähissä viikonlopun reissun jälkeen.

Reissu oli mukava ja ennalta hieman jännitetyt asiat sujui mallikkaasti: rantautumiset, tankin tyhjennyksen, ruuanlaitto... Rantautumisia tulikin matkan varrelle useampi ja jokainen niistä oli erilainen. Hyvää harjoitusta siis. Paattikin riittää neljälle ihmiselle yöpymisen suhteen hyvin, tosin Merenneidolle harmaita hiuksia aiheutti tavaroiden jääminen "levälleen" sekä turhat sotkut kannella. Jatkossa s/y Lipljanissa kuri onkin tiukempi: tavarat on omilla paikoillaan ja jos jotain otat niin palautat sen samaan paikkaan heti. Myös saarikengät on oltava jokaisella erikseen mukana eikä niillä kävellä kannella. Ennen reissua Merenneito on ollut hieman lepsumpi kannen siisteyden suhteen, mutta tämä reissu osoitti kuinka pienillä asioilla pystytään välttämään järjetön sotku. Nyt myös septitankin vetoisuus mietitytti, mutta ilmeisesti tankki olisi riittänyt ilman välityhjennystäkin.

Merenneito ja Merikapteeni lyhyestä merilläolokokemuksesta huolimatta pystyi siis handlaamaan myös kaksi maakrapua kahden yön yli merillä. Viimeistään tämän reissun aikana huomattiin kuinka paljon ollaankaan opittu viime vuoden purjehduskurssista tähän päivään mennessä.