perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vihdoin viikonloppu!

Viikonlopun odottaminen alkoi jo heti edellisen lepoloman jälkeen. Perjantaina oli päästävä merille. Kohti viikonloppua sääennusteet vain paranivat: myötätuulta ja auringonpaistetta! Laiturista irtauduttiin perjantaina neljän maissa ja koneella jurnutettiin kolmen metrin väylästä. Ja niinhän siinä sitten kävi ettei tuulta ollut kuin nimeksi. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi. Matka taittui koneella purjeiden avustamana. Mölandettiin rantauduttiin kahdeksan maissa.

Porvoon suunnalla "pasahti", mutta kunnon ukkosta ei siitä syntynyt.
Auringonlasku Mölandetissa
Rantautumisen jälkeen saunavuoron varaus ja iltapala. Saunan jälkeen paatin keulapunkan valtaus viltin   kanssa uneentuloon asti. Viikon odotetuin hetki.

Lauantaina aamu alkoi aurinkoisella, mutta tyynellä säällä. Merenneidon vanhempien kanssa treffit oli sovittu yhdeksi kahvila Kampelaan Vuosaareen. Ennen matkaanlähtöä aikaa oli mukavasti syödä aamupala, lukea aamun lehti ja vielä köllötellä ennen päivän äksöneitä.

Pöydällä esillä viikonlopun kallisarvoisin elintarvike.

Päätettiin jurnuttaa koneella Kampelaan. Kiinnittyminen tietenkin jännitti jo hyvän matkaa ennen Kampelaa, mutta onneksi laiturilla siinti kaksi tuttua naamaa jo kauaksi. Vaikka vanhempia ei vielä näkynyt, saatiin kiinnittymisapua. Kampelassa sitten nautittiin koko jengillä kermaiset lohikeitot ja pannukakut. Hyvää oli!

Lounaan jälkeen Lipljanin miehistö paattiin ja matkaan. Suunnitelmissa oli purjehtia Santahaminan eteläpuolelta kohti kotisatamaa, mutta sankka sumu tai merisavu peitti Kuivahevosen ja siitä pitkälle horisonttiin sekä itään että länteen päin katsotaessa. Veneilijöitä tuli mereltä päin kovalla kiirellä kohti satamia. Päätettiin ajaa koneella väylää kohti Hevossalmen siltaa ja näin välttää sumuun joutuminen. Vielä ei ole taidot sillä tasolla, että sumussa voisi rennosti purjehtia tai edes ajella koneella.

Merisavu puskee päälle, veneilijät pakenevat kovaa vauhtia!
Hevossalmen sillalle johtava väylä oli ajamisen arvoinen. Miellyttäviä maisemia. Sillalle satuttiin hyvään aikaan eikä tarvinnut odotella. Seurattiin vain edellä lipuvaa Dorista. Veneitä oli suuri määrä menossa kumpaakin suuntaan, oikea venesuma!

Kovat on pelit kun terässillatkin kääntyy!

Jo ennen siltaa nähtiin 8mR -kisaan osallistuva vene, joka pääsi toisen purjeveneen hinauksella salmesta läpi. Samaiseen paattiin saatiin lähempää kontaktia kun Vasikkasaaren edustalla miehistö oli päättänyt kiertää portin väärältä puolelta. Kapean väylän molemmilla puolilla on merikartan mukaan kivi ja huonolla tuurillaan mihistö sai lähempää kosketusta vihreän portin kiveen. Vene pääsi pois purjeita käyttämällä ja jatkoi episodin jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Koska sumua ei näkynyt Kruunuvuoren selällä, päätettiin nostaa purjeet. Näki miehistökin mitä purjehtiminen on. Tuulta oli vähän, mutta mukavasti. Tuulen voimin kierrettiin vielä Suomenlinna, jonka jälkeen suunta otettiin kotisatamaan.

Rantautumisen jälkeen nopea kamojen pakkaus ja illanviettoon. Pitsa maistui hyvältä ja leffan lopputekstit jäi näkemättä Merikapteenia lukuunottamatta. Taas tuli todistettua meri-ilman melatoniinipitoisuus.

Sunnuntaina Lipljan sai levätä laiturista loistavasta säästä huolimatta, koska lauantainen miehistö suuntasi terveysluontopolulle Vartiosaareen. 

Lepolomalla Mölandetissa

Viikonloppuna (19.-21.7.) suunnattiin töiden jälkeen kohti Mölkkyä. Lähtö venyi hieman veneen pakkaamisen takia, mutta liikkeelle päästiin lopulta. Matkalla oli mukavaa 6...8m/s pohjoistuulta sekä satunnaisia sadepilviä. Isopurje ykkösreivissä ja fokka kokonaan auki. Paria pisaraa enempää vettä ei kuitenkaan taivaalta saatu. Merikapteeni oli pinnassa ja skuutissa koko matkan, navigoijan vedellessä välillä sikeitä istuma-asennossa sprayhoodin takana. Mölkkyyn saavuttiin noin klo 23.00. Mölandetissa oli hiljaista, vain kaksi venekuntaa meidän lisäksi. Saunat tulille ja sen jälkeen nukkumaan. Vielä ennen nukkumaan menoa kuitenkin vaihdettiin poijupaikkaa siten, että keula olisi enemmän tuulen suuntaan. Yöksi ja aamuksi oli luvattu 10m/s tuulta.


Aamu valkeni puolipilvisenä ja tuulisena, mutta keli lähti muuttumaan parempaan suuntaan nopeasti. Perjantaina vielä uhottiin, että kierretään Sipoon saaristoa viikonlopun aikana. Aamupäivästä huomattiin heti, että raskaan viikon jälkeen tarvitaan lepoa. Ei muuta kuin aamupalan jälkeen takaisin nukkumaan! Naapuriveneistä tultiin jo iltapäivällä huhuilemaan että onko ketään hengissä veneessä. 

Pitkälle iltapäivään asti jumitettiin veneessä kirjoja lueskellen ja uuden karheaa tablettia ihmetellen. Tabletissa on Navionics HD Europe kartasto ja vedenkestävä suojapussi. Tarkoitus on käyttää sitä paperikarttojen tukena jatkossa.

Metsäautotie saaren keskellä
Toisen heräämisen jälkeen tehtiin sapuskat ja lähdettiin tutustumaan kävellen saareen. Saaren läpi kulkee metsäautotie, jota pitkin on mukava kävellä vaikka saaren päästä päähän. Vaikka rannassa olikin edelleen 10m/s tuulta, ei saaren keskellä ollut mitään havaintoa siitä. Saaren metsässä saa olla aivan omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Mustikka-apajat!
Metsästä löytyi hyvin mustikoita. Niitä tuli kerätty sen verran että sunnuntain aamupuuroon sai vähän lisää makua. Paljon niitä jäi maastoon vielä muillekin. Kuulemma sieniäkin löytyy syksymmällä runsaasti.

Mölkyn mustikkaa


Paluumatkalle sunnuntaina lähdetiin puolen päivän jälkeen. Paluu reittiä muutettiin perinteisestä sen verran, että nyt kierrettiin Simsalon ja Gränön välistä kohti Sipoon selkää. Reittisuunnitelma tehtiin ensimmäistä kertaa Tabletilla ja sen mukaan myös vesillä liikuttiin. Tuulta oli noin 3...4m/s ja matkanteko oli leppoisaa.

Vielä mennään leppoisasti eteenpäin
Eteneminen jatkui mukavasti aina Santahaminan eteläpuolelle asti. Kustaanmiekasta tuli juuri Viking ulos ja jouduimme tekemään pari "kunniakierrosta" lähes paikoillaan kun odotimme väylän vapautumista. Lauttasaaren suunnalta tuli päälle tumma harmaa pilvi, joka alkoi vaikuttamaan epäilyttävältä. Eihän siinä mennyt kuin hetki kun tuuli kasvoi noin 12m/s lukemiin ja vettä tuli vaakatasossa. Onneksi kone lähti ekalla yrityksellä käyntiin ja keulan sai ajattua kohti tuulta. Itseskuuttavaa fokka hakkasi kiskoon laidalta laidalle ja se näytti siltä kuin se olisi hajottamassa itseään. Merenneito pinnaan ja merikapteeni keulaan laskemaan purjetta. Vaikka lukot olivat auki, ei purje tullut alas kovan tuulen vaikutuksesta. Se piti repiä käsin ja omaa massaa käyttäen alas. Merikapteenilla jäi fokan nostin käteen keulaan mennessä. Kun fokkaa repi alas käsin, kiersi köysin sprayhoodin yli köysilukoille. Juokseva köysi hankasi sprayhoodin lähes puhki kahdesta kohtaa. Nämä vauriot huomattiin vasta satamassa. Iso purje laskettiin samalla tekniikalla ja sidottiin puomion ympärille lähellä olevia köysiä käyttäen. 9hv kone jaksoi juuri ja juuri pitää paatin suunnassaan.

Purjeet revitty alas ja hommaan palautettu täysi hallinta
Vauriokohdat sprayhoodissa
Purjeiden laskun jälkeen meno tasoittui vaikka myräkkä oli yhä päällä. Keula kohti Kustaanmiekkaa johon mentiin odottelemaan pahimman kelin ohi menoa.

Meno oli äkkiseltään aika hurjaa. Valmiiksi reivatuilla purjeilla tuollainen tuuli olisi ollut vielä siedettävissä. Mölandetista oli kuvattu GoProlla videota, mutta juuri ennen myrskyä kamera laitettiin pois. Siitä olisi saatukin hyvää materiaalia. Sprayhoodin kosmeettiseen vaurioon täytyy etsiä korjauskeino, mutta sillä ei onneksi ole kiire.

Tästäkin hommasta pitää oppia. Pikatilanteessa pitää olla toimintakuviot selvänä ja harjoiteltuna.Puukkoja pitää olla kannella useampia. Säätilaa on tajuttava lukea riittävän hyvin ennakkoon, harmaa pilvi näkyi kyllä pitkälle, mutta sieltä odotettiin vain tasaista vesisadetta.





keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Moottoriveneilyä

Isku kiikarointihommissa
Iskun kanssa lähdettiin päiväpurjehdukselle lauantaina 13.7. Eihän siellä mitään tuullut, purjeilla päästiin Kustaanmiekan kautta Suomenlinnan eteläpuolelle asti. Suunnaksi otettiin Pihlajasaari ja kone pyöräytettiin käyntiin purjeiden avuksi. Kuuma tuli auringon paahtaessa kun siinä eteenpäin hitaasti kuljettiin. Eipä muillakaan näyttänyt olevan yhtään sen enempää vauhtia (jos oli niin, huijaisivat varmasti hiljaisilla nelitahtisisämoottoreillaan!). Yllättävän paljon oli veneilijöitä liikkeellä ja mikäs oli ollessa kun keli oli hyvä.

Pihjalasaaren laiturin edustalla käytiin norkoilemassa, mutta kummallakaan ei ollut kovaa hinkua maihin. Päätettiin kiertää saari lännen kautta koneella ajaen. Paatin merikartat ja ympäröivä todellisuus eivät kohdanneet siinä saaren pohjoispuolella. pitkään ihmeteltiin sitä, että onko siinä sitä kiveä vaiko ei. Pelattiin varman päälle ja kierrettiin koko alue riittävän pitkältä.

Pihliksen kiertämisen jälkeen keula kohti takaisin Suomenlinnaa. Niin Suokissa kuin Pihliksessä oli rannat täynnä auringonottajia ja uimareita. Käytiin myös pyörähtämässä Suokin vierasvenesatamassa, mutta sinnekään ei rantauduttu. Vapaat paikat oli kortilla. Takaisin kotisatamaan Sähkötehtaan viereen tultiin ensimmäistä kertaa Suomenlinnan pohjoispuolella kulkevaa 2,4m veneväylää pitkin. Kartalla se näyttää tikkuviidakolta, mutta merellä se onkin yllättävän suoraviivaista menoa. Ihme ettei tätä reitti ollut tullut jo aiemmin kuljettua.

Perjantaina asennettu vanhan kaikuluotain toimi hyvin. Kaikuluotain oli aiemmin ollut satunnaisessa mökkikäytössä soutuveneessä. Vanha laitehan sanoi sopimuksen irti reilu viikko takaperin. Mökkiluotaimen mukana tullut anturiosa näytti hyvin samanlaiselta liitintä myöten, joten veneessä olevaa anturia ei lähdetty vaihtamaan vaan uusi näyttölaite tökättiin rohkeasti kiinni olemassa olevaan liittimeen. Ja sehän toimii! Tällä laitteella ei näe kuin syvyyden ja vedenlämpötilan, mutta tämäkin riittää. Ilman kaikua on epävarma olo, varsinkin uusilla reiteillä. Voi olla että tänä kesänä ei tuon ihmeellisempää laitetta tulekaan, vaan vasta ensi kevääksi.

Mittareita kuitenkin on mietitty enemmänkin, varsinkin niiden sijoitusta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mittaristo kasataan sisäänmenoluukun etupuolelle, sprayhoodin suojiin. Sinne tulisi jossain vaiheessa kaiku, nopeus ja tuulimittari, ehkä myös jotain gps-virityksiä. Venemestari-lehden numerossa 2/2013 on todella hyvä artikkeli "omatekoinen mittaripaneeli". Lyhyesti se menee näin: kolme 11x11cm mittaritaululua asennetaan vierekkäin levyyn, joka puolestaan on asennettu rosterisesta putkesta tehtyyn käännetyn u-kirjaimen muotoiseen telineeseen. Metalliteline on vuorostaan kiinnitetty veneen kanteen luukun etupuolelle. Tuohon tilaan saisi mahtumaan hyvin kolme tai ehkä neljä mittari tai monitoiminäyttöä. Kahdella pääsisi kuitenkin jo hyvin alkuun. Tuosta paikasta ne näkyvät hyvin koko sitlooraan. Mutta tämä on siis vielä ideointia, ensi talvena jotain sitten tehdäänkin.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Mitä tuli tehtyä keväthuollossa, osa 1.

Keväthuollon aikaan tuli tehtyä kaikenlaista pikkuremppaa. Kiire vesille oli kova ja blogia ei ehditty päivittämään tuolloin. Tuli kuitenkin luvattua kirjoittaa keväthuollosta, joten tässä niitä juttuja alkaa tulemaan useammassa erässä. Ensimmäisenä vuorossa on revenneen kaidetolpan kiinnityspisteen korjaus. Tästä oli aikaisemmin juttu pientä pintaremonttia luvassa -jutun yhteydessä maaliskuussa.

Lasikuituhommat olivat, ja ovat, merikapteenille aivan uusia hommia. Veneessä havaitut lasikuituvauriot vaativat kuitenkin nopeita peliliikkeitä ettei vaurioiden määrä kasva enempää. Käytännössä se tarkoittaa yleensä sitä, että vauriot pitää korjata vielä siinä vaiheessa kun vene on pressujen alla. Ensimmäistä kertaa lasikuitua ei kuitenkaan kiinnostanut kokeilla omaan veneseen ja tehdä siinä niitä pakollisia erehdyksiä, tästä syystä laminointia päätettiin kokeilla ihan autotallissa. Harjoittelua varten löytyi K-Raudasta sopiva lasikuitukorjaussarja reilun parin kympin hintaan. Setti sisältää lasikuitumattoa, hartsia ja kovetinta. Lisäksi mukana tulee pieni sekoitusastia sekä pieni pensseli ja levityslasta. Täydellinen varustus pieneen hartsisessioon!


Homman juoni oli yllättävän yksinkertainen: ensin karhennetaan ja puhdistetaan korjattava pinta. Lasikuitumattoa leikataan muutama sopivan kokoinen pala saksilla ja sotketaan epoksia ja kovetinainetta tarvittava määrä. Paketista löytyi hyvät ohjeet sekoitussuhteen määrittämiseen. Aineet sekoitetaan huolellisesti muovilastalla niin että väri muuttuu tasaiseksi. Samalla käynnistyy myös kovettuminen, joten liian kauaa ei valmiin aineen kanssa voi ihmetellä. Valmis tatapahtuu vielä nopeammin.

Perussuoritus menee seuraavasti: pintaan levitetään ohut kerros epoksia, jonka päälle painetaan lasikuitumaton palaa. Mattoa voi painella tätä käyttöä varten suunnittellulla alumiinitelalla. Seuraavaksi pensselillä töpötellään uusi kerros epoksia ja nimenomaan töpötellään. Jos pensselillä yrittää "maalata" alkaa lasikuitumatto purkaantua, kuiduthan eivät ole juuri millään kiinni keskenään. Sen jälkeen taas telakäsittely mattoon, tavoitteena poistaa kaikki ilmakuplat maton alta. Tätä samaa prosessia jatketaan niin monta kertaa kuin on tarkoitus saada lasikuitumattokerroksia. Viimeiseksi kerrokseksi tulee aina kerros epoksia, jolloin lasikuitusäikeitä ei jää törröttämään ikävästi pintaan.

Ensimmäistä lasikuitutyötä ei veneeseen uskaltanut tehdä, vaan hommaa harjoiteltiin autotallissa. Veneessä yksi vauriokohta on lasikuitukannen sisään laminoidun metallilevyn irtoaminen. Kyseessä on kaidetolpan kiinnike. Lasikuidun vahvuus oli tässä vaiheessa iso kysymysmerkki, joten harjoittelutyönä simuloitiin samanlaista tilanetta. Teräksinen 3mm paksu levy laminoitiin kiinni vanerilevyyn. Teräslevyn alle tuli kaksi kerrosta lasikuitumattoa ja toiset kaksi tuli levyn päälle. Teräslevyä jäi näkyviin vanerinlevyn reunan yli sen verran että siitä sai otteen kädellä. Installaatio nähtävissä ylläolevassa oikeanpuoleisessa kuvassa. Vuorokauden jälkeen vanerilevyä ja teräslevyä koetettiin irroittaa ensin käsin vääntämällä ja sen jälkeen ruuvipenkin ja vasaran avulla. Tulos oli hämmentävä. Teräslevyä pystyi hakkamaan niin paljon että se meni aivan mutkalle. Lasikuitu ei osoittanut mitään murtumisen merkkejä. Kaksi mattokerrosta antaa siis jo todella hyvän kestävyyden rakenteille.

Aloitustilanne. 
Veneessä ollut murtuma käsiteltiin dremelin jyrsinterällä puhtaaksi. Rikkoutunutta pintaa poistettiin sekä syvyyssuunnassa että vaakasuunnassa niin paljon että materiaali oli ehjää. Sen jälkeen pinta puhdistettiin asetonilla, asetonilla pyyhkäistiin myös pintaan upotettava metallipala. Metallilevy oli jo aiemmin hiottu puhtaaksi aikaisemmista lasikuiduista.

Metallilevyn sovittelua puhtaaksi jyrsittyyn pintaan.
Alkuperäistä kuidutusta tutkittaessa havaittiin että levyn päällä on ollut yksi, tai enintään kaksi kerrosta lasikuitukangasta. Tässä korjauksessa käytettiin yhtä kerrosta. Metallilevyn sivuilla olevat tyhjät kohdat täytettiin useammalla päällekkäisellä pienellä matonpalalla. Iso kolmion muotoinen matto leikattiin saksilla vastaamaan korjauskohdan muotoa ja siihen puhkottiin kaksi reikää ruuveja varten.

Lasikuitumattoa voi leikata saksilla, mutta saksista tulee pidemmän päälle entiset.

Korjauskohdan ympäristö suojattiin maalarinteipillä, keltaruskeat epoksivalumat eivät varmasti näyttäisi ammattimaiselta veneen kannella ja kyljessä. Epoksia sudittiin korjauskohtaan tasaisesti, sen jälkeen laitettiin epoksilevy ruuveineen paikoilleen. Kangasmatto paikalleen ja kevyesti muovilastalla painelua perään siten että matto imeytyi epoksiin ja "kastui" kokonaan. Vielä päälle kerros epoksia tasoittamaan pintaa. Pinta jäi tässä vaiheessa vielä noin 1...2mm matalammaksi kuin alkuperäinen pinta. Tämä ero täytettiin valkoiosella gelcoat-täytteellä. Epoksi levittämisessä piti olla nopea, sillä tavara alkoi jähmättyä aurinkoisessa kelissä nopeasti. Kun työ oli tehty, epoksi oli kovettunut noin 5...10 minuutin kuluessa. Kuivumisen jälkeen pinta hiottiin kolmiohiomakoneella tasaiseksi ja karkeaksi.

Epoksit ja lasikuitimattokerrokset paikoillaan. 
Melkein kuin ammattimiehen tekemä =)
Gelcoat-täyte kuivumassa
Gelcoat aineet sekaisin ja kunnon kerros tahnamaista ainetta pintaan. Niin paljon, että hiontavaiheessa olisi työvaraa eikä mihinkään kohtaan jäisi ikävän näköisiä kuoppia. Gelcoatin kuiviminen ei ollut yhtä nopeaa kuin lasikuidun, mutta ei tätäkään kauaa tarvinnut odotella. Hiomisessa käytettiin jälleen näppärää kolmiohiomakonetta, nyt vain hienommilla karkeuksilla.
Gelcoat hiontavaiheessa. 30-vuotta vanhan veneen alkuperäinen pinta ei ole enää valkoinen!
Celgoat tulisi hioa ja kiilloittaa ja vielä vahata.. Tässä oikaistiin sen verran että kiillotusta ei tehty, sillä korjattava kohta jäi kaidetolpan alle. Sen verran hiottiin, että muodot vastaavat alkupäräisiä muotoja ja kokonaisuus näyttää hyvälle. Muutamassa kohdassa epoksia tuli laitettua liian paljon ja se hioutui näkyviin. Voi olla, että korjaan tämän asian ensi talvena tai sitten en. Yksi vaihtoehto olisi myös maalata kaidetolpan potero 2-komponenttimaalilla. Ulkonäkö voisi siis olla parempikin, mutta kokonaisuus onnistui ensimmäiseksi lasikuitukorjaukseksi hyvin. Kestävyys selviää ajan kanssa.

Muutamista kohdista gelcoat tuli hiottua pois kokonaan ja tummaa epoksia näkyy.
Kaidetolppaan liittyvää suunnitteluvirhettä tässä yhteydessä ei lähdetty korjaamaan vaan rakenne on edelleen samanlainen kuin aikaisemminkin. Kaidetolpan ruuvit kiinnittyvät lasikuituun laminoituun metallilevyyn. Ruuvit menevät kyllä kannen läpi, mutta varsinainen "pito" tulee metallilevystä. Parempi ratkaisu olisi laittaa levy veneen rungon sisäpuolelle ja käyttää järeitä muttereita. Tämä muutos on mahdollista tehdä myöhemminkin, tällöin nykyinen metallilevy jää tarpeettomaksi rungon sisässä, tarvitsee vain porata reiät hieman suuremmiksi jotta kierteet saadaan levystä pois. Se miksi tätä helpolta kuulostavaa muutosta ei tehty on se, että tuohon kohtaan ei pääse mistään järkevästi käsiksi veneen sisäpuolelta. Kaidetolpan alla on pieni tyhjä tila, joka on onnistuneesti suljettu jokaisesta suunnasta. Avaaminen vaatisi rakenteiden purkamista veneen sisältä.

Kun työn tulosta ihmeteltiin, havaittiin vastaavanlainen vaurio myös vastakkaisella puolella olevassa kaidetolpan juuressa. Onneksi se on vasta pieni murtuma eikä varsinainen repeämä. Ensi syksynä on siis luvassa samanlaista hommaa...

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Iltapurjehduksia gastien kanssa

Suomenlinnan majakka hämärtyvässä illassa
Maanantaina 8.7. merikapteeni kävi reilun viiden tunnin iltapurjehduksella tuttuvapariskunnan kanssa. Kyseessä oli sama pariskunta, joka oli juhannuksena mukana viikonloppuretkellä. Hommaa ei siis tarvinnut aloittaa ihan alusta, vaan päästiin ripeästi matkaan. Mukava pohjoistuuli antoi vauhtia heti Kruunuvuoren selältä alkaen. Tuulta taisi olla noin 6 m/s. Reittikulki etelään Harmajan ohi Päntärin tasalle ja siitä sitten itään Kuivasaaren ja Mustasaaren itäpuolitse kiertäen takaisin Kustaanmiekkaan. Vieraita keli tuntui aluksi jännittävän, mutta hekin tottuivat pian aaltoihin ja tuuleen ja nauttivat vauhdikkaasta matkanteosta. Paluumatkalla havaittiin että yöt alkavat olla jo pimeitä. Rantaan päästiin puolen yön aikoihin ja matkaa tuli tehtyä noin 22NM. Hyvä reissu!

Isku ja Milko veneenhallintahommissa
Tiistaina 9.7. merikapteeni käytti paria kaveriaan napakassa 9...10 m/s tuulessa tottuttelemassa purjehtimiseen. Kumpikin heistä oli käytännössä ensikertalaisia, mutta pääsivät alkuhäslinkien jälkeen harjoittelemaan eri rooleissa toimimista. Irtautuminen tehtiin harjoituksen takia juoksuköydellä, näin saatiin jokaiselle jotain hommaa. Alkuun vedettiin mastoon vain isopurje ja kierreltiin Kruunuvuoren selällä neljän viitan karia. Vauhtia ei todellakaan puuttunut! Melkein rikottiin aikaisempi pelkällä isopurjeella tehty nopeusennätys. (Kännykän gps:stä jälkikäteen tarkastettuna tuo ennätys ei rikkoutunut, mutta isolla ja fokalla saatiin reissun huippunopeudeksi 6,9 solmua). Yhdessä vaiheessa käytiin Kustaanmiekassa kokeilemassa olisiko vesi vieläkin liukkaampaa toisella puolella. Aallot olivat ainakin paria pykälää suuremmat ja tyrskyt hakkasivat rantakallioita. Samaan aikaan salmessa tuli vastaan Kerttu ja Pilvi. Vierailijat äänestivät 2-1 että palataan takaisin rauhallisemmalla puolelle.  Fokka nostettiin mastoon ja treenailtiin kahden purjeen käyttöä. Hyvin sujui, merikapteenin hommaksi jäi pääasiassa ympäristön tarkkailu ja suuntien ilmoittaminen. Miehistö oppi tekemään purjeiden säädöt oma-aloitteisesti kokeilemalla.  Kolmen  ja puolen tunnin purjehduksen päätteeksi veneelle oli tullut 14,5NM lisää mittariin. Lisäksi saatiin kaksi perushommat osaavaa gastia tuleville purjehduksille.



torstai 4. heinäkuuta 2013

Keulakulma nyt myös Facebookissa!

Keulakulman tapahtumia pystyy nyt seuraamaan Facebookin puolella. Varsinaiset tarinat kerrotaan edelleen täällä bloggerissa, Facebookin sivulla löytyy linkit uusimpiin teksteihin. Facebookin puolelta on mahdollisuus tavoittaa suurempi lukijamäärä ja keskustelujen käynti on siellä helpompaa. Blogger kuitenkin on ja pysyy ykkösvalintana nyt ja jatkossa tälle blogille.

Keulakulman FB-sivut: https://www.facebook.com/Keulakulma

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Taistelua tekniikan kanssa

Eilen käytiin tuttavapariskunnan kanssa muutaman tunnin iltapurjehduksella. Tuulet olivat nyt sen suuntaiset, että reittivalinnaksi tuli Kustaanmiekka ja siitä suoraan etelään avomerelle. Kun tuulet alkoivat tyyntyä, käännettiin keula takaisin lähtöpistettä kohti. Päästiin jonnekin sinne Harmaja eteläpuolella asti, siihen missä Matalaharan kiertävät väylät yhtyvät. Paluumatka ajeltiin pääasiassa koneella. Perusmukavaa menoa kevyessä säässä. Reissun päälle maistuvat pizzat Kalliossa.

Synkkä laite
Lähdön yhteydessä havaittiin että GPS/kaiku ei käynnisty. Tai tarkemmin sanottuna ei pysy päällä kuin sekunnin tai pari. Paatin mukana tuli vanha Lowrance m68i S/map, jossa on kaikuluotauksen lisäksi GPS-vastaanotin ja todella yksinkertainen karttapohja. Lisäksi laite mittaa vedenlämpötilaa ja akkujännitettä. Tällä kertaa kävikin niin, että laite ei enää toiminut lainkaan. Aloitusnäyttö vielä näkyy, mutta sen jälkeen laite jumittuu ja näyttö tyhjenee. Virtakytkintä renaamalla ruutuun saa välillä jotain eloa, mutta ei mitään järkevää kuitenkaan. Vika on joko ohjelmassa tai sitten tuossa kytkimessä. Laitetta täytyy vähän aukoa kunhan saan käsiini sopivat Torx-työkalut. Joku ratkaisu tarvii kuitenkin nopeasti tehdä, ilman laitetta oli jo nyt orpo olo. Varsinkin syvyystiedon puuttuminen tekee olon epävarmaksi. Nyt mentiin kuitenkin tutuilla vesillä, uusille alueille ei välttämättä tulisi mentyä "sokkona". Jos laitteeseen ei saada palautettua älyä, on vuorossa uuden ostaminen. Siitä seuraa sitten omat hankaluutensa, kuten kysymykset siitä hankitaanko erillinen plotteri ja erillinen kaiku, meneekö nykyinen lokikin samalla vaihtoon, minkä standardin mukaan mahdollinen dataverkko rakennetaan ja ennen kaikkea mitä kaikki tulee lopulta kustantamaan?! Tästä asiasta tulee blogiin lisää juttua kunhan homma pyörähtää eteenpäin.


tiistai 2. heinäkuuta 2013

Talkoohommia

Viikonloppuna käytiin Mölandetissa suorittamassa VUK:n jäsenyyteen kuuluva talkoovelvoite. Parin aikaisemman vierailun aikana saaritukikohta oli hyväksi todettu ja motivaatiota talkootyöhön löytyi sitä kautta. Toinen motivaattori oli raha. Mikäli talkoot jättää väliin joutuu maksamaan 20€ tunnilta korvausta. Talkoisiin kuuluu 7 tunnin työpanos, joten summa kasvaa ihan kohtuulliseksi jos hommiaan ei hoida.

Lähtöä vatvottiin pitkään ja liikkeelle päästiin vasta lauantaina klo 17.00 aikoihin. Satamassa koettiin yllätys, rannalla olevista puista oli satanut maahan ja veneisiin valkoista "pumpulia". Maa näytti aivan siltä kuin siinä olisi lunta. Tavara lähti kuitenkin helposti pois puhaltamalla ja harjaamalla. Läheisen ABC-huoltamon jäähdyslaitteet olivat kajahtaneet kun sama tavara oli tukkinut katolla olleet lämmönsiirtimet.

Valkoista tavaraa paatin sitloodassa.
Keli oli taas yllättäen tyyntä, kunnes Villingin eteläpuolella alkoi tuulla ja purjeet nostettiin ylös. Matka taittui sivumyötäisessä tuulessa mukavasti 3..4 solmun nopeudella. Mölandetissa oltiin perillä illalla kymmenen jälkeen. Lauantain talkooporukat olivat ehtineet jo poistua joten laiturissa oli tilaa. Äkkiä saunat tulille ja saunan jälkeen vielä makkaraa grillaamaan. Sitten unta kuulaan. Sade ropisi yöllä mukavasti eikä ollut liian kuuma.

Sunnuntaina aloiteltiin talkootyöt aamupäivästä. Hommana oli tehdä sahatuista puupölleistä klapikoneella halkoja. Kahden työntekijän voimin saatiin hommaan nopeutta ja tulosta syntyi. Kun kaksi ihmistä teki yhden ihmisen talkoovelvoitetta selvittiin yhteensä 3,5 tunnin työskentelyllä. Helppoa! Talkoohommien pääteeksi saunomaan ja saunan päälle maistui pullakahvit veneessä. Pienet päiväunet teki myös eetvarttia! Merikapteeni korjasi nokkaunien jälkeen vähän veneen sähköistyksiä, nyt takakajuutan 12-v pistoikkeista saa sähköä vaikka kännykän latausta tai läppäriä varten. Sähköt on jossain vaiheessa laitettava ihan uusiksi tästä veneestä, nykyinen johdotus on kuin ote raivohullun päiväkirjasta.

Lipljan kiinnitettynä Mölandetin kerholaituriin.

Illalla päästiin paluumatkalle noin 18.00 aikoihin. Avoimille vesille päästyä kävi ilmi, että merellä olikin kunnolla tuulta. Aikaisemmin tämä venekunta on pyörinyt 0...5m/s tuulissa, mutta nyt vastassa oli ainakin 8m/s meiningit, ehkä vieläkin kovemmat. Ilman reivauksia mentäessä kallistumat olivat välillä melkoisia ja peräsimessä tuntui kovasti painetta. Tuossa tilanteessa olisi ollut ihan asiallista vetää isopurje ykkösreiviin, mutta siinä vaiheessa kun sen toteuttamista harkittiin alkoi tuulikin jo laantua. Vauhtia ei kuitenkaan alkumatkasta puuttunut. Tuuli oli suoraan vastainen kulkusuuntaan nähden, joten luoviminen tuli jälleen tutuksi. Nyt uskallettiin jo vetää vähän pidempiä suoria eikä aina kääntyä kun poistuttiin väylältä. Hommassa alkoi olla jo vähän tolkkua, aiemmin sama reitti vedettiin tiukkaan sahaamalla edes takaisin väylällä. Vettä riittää myös väylien ulkopuolella.

Haminansalmeen ajettiin rohkeasti purjeilla sivutuulessa, mutta aivan sen läpi ei tuulen voimin päästy. Suurin yllätys koettiin Kruunuvuoren selällä kun kevyessä tuulessa saatiin jopa 5 solmun nopeus aikaiseksi! Purjeiden perussäätäminen alkaa olla jo jotenkin hallinnassa, nyt vaan trimmausta opettelemaan.