lauantai 29. kesäkuuta 2013

Juhannuksen retkipurjehdus


Juhannus koitti eikä tietenkään muita vaihtoehtoja sen juhlimiseen ollut kuin vesille lähteminen! Kaveripariskunta lähti mukaan ja purjeet nostettiin perjantaina puolen päivän aikaan. Reissu alkoi kuitenkin septitankin tyhjennyksellä Tervasaaressa. Operaatio sujui mallikkaasti, vaikka kyseessä oli ensimmäinen kylkikiinnitys ilman kokeneempien purjehtijoiden mukanaoloa.


Ensimmäinen määränpää oli Kotiluoto, Helsingin navigaatioseuran saaritukikohta. Genoa + isopurje oli hyvä valinta ja kryssimällä päästiin Ison Villasaaren edustalle. Edustalla laskettiin purjeet ja koneella ajettiin laituriin. Rantautuminen onnistui hienosti. Heti rantauduttua, varattiin saunavuoro ja valmistettiin juhannusaaton ateria: uusi perunoita ja savulohta. Savulohi oli hankittu jo maista, joten suuren suuria kokkailuja ei tarvittu. Illan aikana tutustuttiin saareen ja nautittiin tuulisesta, ei-aurinkoisesta juhannusaatosta. Yöksi luvattiin 12ms tuulta, joten vene kiinnitettiin peräpoijuun tuplaköysillä.

Kotiluodon rantabulevardi.

Kotiluodon toinen kerholaitureista
Ensi kerralla, ja kun erilaisia kiinnityksiä on harjoiteltu, rantaudutaan saaren suojasammalle puolelle kalliokiinnitykseen. Nytkin seuran jäseniä oli kiinnittyneenä kalliioon. 

Kotiluodon kalliokiinnityspaikka

Kotiluoto Helsin kaupungin omistuksessa, mutta toinen puoli on siitä vuokrattu Helsingin navigaatioseuralla ja Itä-Helsingin pursiseuralle. Toinen puoli on Helsingin kaupungin virkistysalueena.   



Juhannuspäivän aamupalan jälkeen irrottauduttiin laiturista. Keli ei näyttänyt lupaavalta, joten päätettiin ensin käydä tutustumassa Malkasaareen, jonka jälkeen tyhjentää septitankki Kampelassa Vuosaaressa ja jatkaa Mölandettiin, jos sää olisi suosiollinen.

Mielenkiintoinen ratkaisu vesilläliikkumiseen. Perämoottorilla tukalat paikat. 

Malkasaareen päästyä alkoi satamaan, mutta kolme tutkimusretkeilijää päätti tutustua saareen. Merenneito jäi virkistäytymään paattiin. Saaressa suurin osa teltoista oli rakennettu puisten laverien päälle, joten ilmeisesti teltat oli rakennettu pitkäaikaisemman asumisen vuoksi. Grillikatos oli suuri ja hyvässä kunnossa. Välttämättä Malkasaari ei ole ensimmäisiä saaria, jonne haluaisi paatin kanssa kiinnittyä kesäviikonlopun viettoon.


Malkasaaren vesibussin laituri.
Pienen vesisateen jälkeen iski paahtava kuumuus. Tässä vaiheessa jo päätettiin jatkaa reissua toiseksi yöksi ja suunta otettiin kohti Kampelaa. Kone käyntiin ja menoksi. Purjeet päätettiin nostaa vasta Kampelan jälkeen. 

Mukavan muotoinen saari matkalla Malkasaaresta Kampelaan.

Kampelassa tyhjennettiin tankki ja juotiin kahvit. Hieman oudoksutti että juhannuksen ainoa poliisibongaus tehtiin laiturissa. Yleisesti iltapurjehdusten perusteella tuntuu, että poliiseja ja muita merimiliisejä suhaa vesillä enemmänkin.

Poliiseille taisi myös maistua pullakahvit.
Koska Mölandet oltiin tutustuttu jo aikaisemmin, tuntui se mukavan kotoisalta. Ensimmäisenä saunavuoron varaus ja kokkailuun. Menuuna oli tomaattinen tonnikalapasta. Ensimmäistä kertaa oli käytössä keittimen molemmat polttimot. Ruuanlaitto sujui vaivatta. Ilta meni saunoessa, istuskellessa ja korttia pelatessa. Auringon laskun jälkeen kokeiltiin aurinkokennolla toimivia valopalloja.



Vasemmalla valopallo nostettuna mastoon.

Oikealla sunnuntain kevyt lounas: makkaraa, majoneesisalaattia ja grillattuja juustoleipiä. Jälkiruokana suklaabanaaneja.


Paluumatkalla päästiin purjeilla Villingin eteläpuolelle kryssien. Onnitumisia koettiin: hienoin legi tähän mennessä. Tuuli loppui kuin seinään, joten purjeet laskettiin ja koneella ajettiin kolmen metrin väylästä. Päädyttiin väylän suulle kahden muun paatin aikaan. Troolarille annettiin tietä, mutta katsottiin että ehdittäisiin väylästä ennen m/s J.L. Runebergia. Runebergin kippari oli kuitenkin toista mieltä ja ilman Merikapteenin pikaista käännöstä oltais saatu perä-keula -kosketus. Läheltä piti. 

Pitkän legin maisemakuva.  Taivas oli hienon värinen ja horisontti näytti oudon sumuiselta.



Kruunuvuoren selällä tuuli yltyi jälleen, mutta päätettiin jatkaa loppumatka koneella. Kymmenen minuuttia väylän jälkeen Kustaanmiekasta puski sankka sumu, lehdistö kirjoitti seuraavana päivänä supersumusta. Onneksi ei saatu harjoiteella sumussa veneilyä tällä kerralla. Siinä olisi ollut vitsit vähissä viikonlopun reissun jälkeen.

Reissu oli mukava ja ennalta hieman jännitetyt asiat sujui mallikkaasti: rantautumiset, tankin tyhjennyksen, ruuanlaitto... Rantautumisia tulikin matkan varrelle useampi ja jokainen niistä oli erilainen. Hyvää harjoitusta siis. Paattikin riittää neljälle ihmiselle yöpymisen suhteen hyvin, tosin Merenneidolle harmaita hiuksia aiheutti tavaroiden jääminen "levälleen" sekä turhat sotkut kannella. Jatkossa s/y Lipljanissa kuri onkin tiukempi: tavarat on omilla paikoillaan ja jos jotain otat niin palautat sen samaan paikkaan heti. Myös saarikengät on oltava jokaisella erikseen mukana eikä niillä kävellä kannella. Ennen reissua Merenneito on ollut hieman lepsumpi kannen siisteyden suhteen, mutta tämä reissu osoitti kuinka pienillä asioilla pystytään välttämään järjetön sotku. Nyt myös septitankin vetoisuus mietitytti, mutta ilmeisesti tankki olisi riittänyt ilman välityhjennystäkin.

Merenneito ja Merikapteeni lyhyestä merilläolokokemuksesta huolimatta pystyi siis handlaamaan myös kaksi maakrapua kahden yön yli merillä. Viimeistään tämän reissun aikana huomattiin kuinka paljon ollaankaan opittu viime vuoden purjehduskurssista tähän päivään mennessä. 



torstai 20. kesäkuuta 2013

Kadonneen tuulen metsästäjät

Tiistaina 18.6. käytiin jälleen vesillä. Kruunuvuoren selälle asti keli näytti hyvältä, kevyttä tuulta ja ajoittan mukavia puuskia. Sadettakin tuli vähän, mutta se ei haitannut. Kävi kuitenkin samalla tavalla kuin aikaisemminkin on käynyt, tuuli loppui täysin kun purjeet oli saatu ylös. Koneella ajaen käytiin Kustaanmiekan toisella puolella, mutta tilanne oli myös siellä yhtä surkea. Purjeet alas ja koneeseen kierroksia. Koneella ajaen kierrettiin Vasikkasaari idän puolelta ja tsekattiin sen järeämmän laiturin edustan syvyys kaikuluotaamalla. Vielä jäi epäselväksi voiko Vasikkasaaressa käydä tälläiset tavalliset tallaajat vai onko koko saari mökkiläisten käytössä. Pyörähdettiin vielä Koivusaaren edustalla luotailemassa ja sen jälkeen suunnattiin Kruunuvuoren selälle. Hetki ajeteltiin Pilven peräaalloissa ja sitten suunnattiin kohti kotilaituria. Tässä kohtaa tietenkin alkoi tuulla jo sen verran että eteenpäin olisi päässyt.

Jotain tästäkin reissusta jäi käteen: paatti on nyt kiinni poijussa kahdella peräköydellä. Aikaisemmin yhden köyden aikana oli ongelmana että vene oli paikallaan hieman vinossa, jolloin se käytännössä nojasi viereiseen veneeseen. Toki välissä oli lepuuttimia tarpeeksi jotta kyljet eivät hankaudu rikki. Kahdella köydellä vinoon kinkeämistä ei tapahdu vaan vene on suorassa. Veto kohdistuu symmetrisesti veneen kautta. Lisäksi se pysyy varmemmin paikoillaan kun kiinnitysköysien määrä lisääntyi yhdellä.
Yksi köysi vs. kaksi köyttä peräpoijuun.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Navigointiajokurssi ja Liuskasaaren palo


 

Teoreettiset taidot oppii teoreettisilla kursseilla. Käytännön veneilyssä tarvitaan lisäksi käytännön osaamista. Navigointitaidot on hyvä osata käytännössä ja Keulakulman venekunta suuntasi 11.6. Kesäpurjeen navigointiajot -kurssille HSK:lle. Saaristolaivurin tentti läpäistiin jo joulukuussa 2012 hyvin pistemäärin ja kesäkuun alkuviikkojen aikana vesillä tuli liikuttua ahkerasti. Reitit valittiin kuitenkin helpoiksi ja hyvin paljon pysyttiin selkeästi merkityillä väylillä. Navigointi olikin enemmän maisemanavigointia kuin harpin ja viivottimen kanssa pelaamista. Kompassiakaan ei vielä ole tarvittu.


Kurssille osallistui toinen venekunta ja yksi kouluttaja. Tarkoitus oli lähteä vesille Inferno 28:lla, mutta tästä paatista oli akut tyhjentyneet. Onneksi Kesäpurjeella on HSK:lla useita veneitä ja vesille päästiin Albin Expressillä. Satamasta muuten bongattiin FE741 aivan kurssiveneen vierestä! Ennen satamasta irtautumista käytiin läpi osallistujien navigointitaustoja sekä pientä kertausta saaristolaivuritason asioista karttaa hyväksi käyttäen. Mitään suurempia laskutoimituksia ei tehty, vaan pysyttiin sen tason tehtävissä, joista pystyi suoriutumaan viivoittimen ja päässalaskujen avulla. Lisäksi puhuttiin paljon plottereista ja muista sähköisistä apuvälineistä ja niiden käyttämisestä.

Laiturista irtauduttiin oppilasvoimin ja vaikka kyseessä oli purjevene, niin tällä kurssilla purjeita ei kuitenkaan nostettu. Ensialkuun tehtävänä oli ajaa vene avoimimmille vesille turvallista reittiä pitkin. Yksi kurssilainen pinnaan ja muut karttojen kanssa tähyilemään merimerkkejä. Välillä piti hieman pähkäillä että mikäs merkki tuo nyt olikaan ja kun lähestytään tästä suunnasta niin mitä se tarkoittaa. Pian kuitenkin kardinaali- ja lateraalimerkkien merkitys palautui mieliin niillekin, joilta ne olivat ehkä päässeet hieman unohtumaan. 


Merimerkkien kertailun jälkeen harjoiteltiin eksymätaulukon laatimista. Väylien linjatauluja haettiin lähisaarista ja venettä ajettiin linjoja pitkin. Linjoilla pystyttiin vertamaan kartalta määritettyä suuntaa ja kompassisuuntaa ja todettiin että nehän eivät olleet samoja lukemia. Jokaisella kompassilla on oma eksymä ja eksymä vaihtelee eri suuntiin kuljettaessa. Eksymään vaikuttaa mm. veneessä olevat metalliset esineet. Esimerkiksi ankkurin paikan vaihto muuttaa eksymää ja eksymätaulukko on laadittuva uudelleen. Eksymä on suurimmillaan silloin kuin suuri metalliesine on magneettisen pohjoisnavan ja veneen kompassin välissä. Mentiin jo siis insinööritasolle asti ja merikapteenin mielenkiintokin alkoi tosissaan herätä.

Veneen kompassille laadittiin eksymätaulukko käyttäen kolme linjaa. Vene ajettiin tarkalleen linjalle ja linjan suuntaiseksi ja samalla hetkellä luettiin kompassin lukema. Kartalta mitattiin tosisuuntaa ja laskettiin erannon avulla magneettinen suunta. Kompassiopin mukaan näillä tiedoilla voidaan määrittää eksymä kyseiselle suunnalla. Ajamalla kolmea linjaa kumpaankin suuntaan saatiin eksymätaulukko laadittua kuudelle eri suunnalle. Käytännön elämään tämä ei vielä riittäisi ja sopivia linjoja tulisi etsiä lähivesiltä myös muille suunnille. 


Ristisuuntimista päästiin myös harjoittelemaan käytännössä. Kurssilla käytettiin Suunto Commander käsisuuntimakompassia sekä kompassilla varustettuja kiikareita. Sopivat, helposti tunnistettavat kohteet valittiin edestä ja sivulta ja otettiin suuntimat. Suuntimiin huomioitiin eranto ja kartalle piirrettiin tosisuunnat. Tosisuuntien leikkauspisteestä saatiin koordinaatit paikkaamme suuntimahetkellä. Määritettyä sijaintia verrattiin gps:n ilmoittamaan sijaintiin ja ero oli yllättävän pieni, noin 200m. Ei ollenkaan huono tulos ensimmäiseksi paikan määritykseksi. Tarkkuutta saadaan varmasti vielä lisää kunhan omien instrumenttien kanssa päästään harjoittelemaan.

Päästyämme vauhtiin eksymätaulukon teossa, huomasimme pientä savua Kaivopuiston suunnasta. Pian savun määrä kasvoi ja olimme varma että laiturissa palaa purjevene soihtuna. Uteliaisuus voitti paikanmäärityksen jälkeen ja päätimme ajaa moottorilla lähemmäksi selvittämään mitä luodon toisella puolella todella tapahtui. Päästyämme Carusellin edustalle, tilanne selvisi heti: Liuskasaaren venevaja oli tulessa. Aluksi tilanne vaikutti vain pieneltä palolta, joka sammuisi hetkessä paikalla olevalla palokalustolla. Paikalla olevan palokalusto oli nimittäin varsin mittava. Alla olevista kuvista kuitenkin selviää, että tilanne olikin paljon pahempi miltä näytti.

Ensimmäiset savuhavainnot tehtiin Liuskasaaren eteläpuolella. Tässä savua jo selvästi enemmän kuin ensimmäisellä havainnointihetkellä.
Todellinen tilanne selvisi lähemmäksi ajettua.  Seuraavat kaksi kuvaa on otettu noin kymmenen sekunnin sisään...

Savukaasut syttyvät ja koko rakennus on liekeissä hetkessä.

Kaasupullojen räjähdykset kuuluivat, palaminen oli todella voimakasta

Savuvana näkyi varmasti pitkälle
Kurssi läheni loppuaan ja päätettiin poistua paikalta.

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Ensimmäinen retkipurjehdus

Lauantain lähtö hieman viivästyi, koska "viime hetken" hankinnat venyivät. Puolen päivän aikaan päästiin kuitenkin paatille. Tavarat paikoilleen ja köydet irti. Määräänpäänä oli Vuosaaren urheilukalastajien saaritukikohta Mölandet. Merikapteeni oli tehny esitiedustelun kohteesta perjantaina ja oli saanut tervetulotoivotukset uutena jäsenenä paikanpäälle.

Päätettiin nopeuttaa matkaa ja ajettiin koneella kolmen metrin väylälle ja siitä läpi. Purjeet nostettiin väylän jälkeen. Koneella ajaessa nähtiin "tuttuja": Mikä on punainen ja kelluu? -blogin Kerttu miehistöineen seilasi Kruunuvuoren selällä. Vilkuteltiin ohi koneella jurnuttaessa.

Kohdatiin Kerttu Kruunuvuoren selällä

Saatiinkin kunnon menotuulet: myötäistä 4-5 m/s. Pelkällä isopurjeella saatiin hetkittäin yli 7 solmun vauhdit aalloilla surffatessa. Aurinko paistoi ja korvapuustikahvit teki terää seilatessa. Matkalla tuli vastaan toinen FE741, ensimmäinen minkä olemme nähneet oman paattimme lisäksi. Suunnitelmissa oli ohittaa Vuosaaren satama 7,5 metrin väylää pitkin, mutta Merenneidon ollessa navigointivuorossa oikeat linjataulut oli kadonneet hämärästi, joten päädyttiin syväväylälle. Onneksi väylällä ei ollut liikennettä. Finnlinessin kupeessa laskettiin purjeet ja yritettiin tavoittaa Mölandetin satamakapteenia, mutta useammasta yrityksestä huolimatta ei tavoitettu ketään. Päänvaivaa aiheutti merikarttaan merkityt kivet salmen välissä. Siis juuri sen salmen, josta meidän tuli mennä. Otettiin pieni riski ja Merikapteenin tähystyksellä ohitettiin matalikko.

Tästä ei keli voi paljoa paremmaksi muuttua
Rantautumisessa Merenneito kertoi vastaanottajille miehistön noviiseudesta. Ehkäpä juuri siitä johtuen saimme onneksi apua rantautuessa kahden purjeveneen ahtaaseen väliin. Pari kunniakierrosta siinä piti tehdä. Ilman apua muutaman hikipisaran olisi joutunut vuodattamaan enemmän. Kun köydet oli kiinnitetty, hypättiin laituriin ja päästiin esittelemään itsemme. Vuoraasen urheilukalastajat vaikuttivat heti mukavilta tyypeiltä ja kohde hulppealta. Pari laivakoiraakin vilisti rannalla.

VUK:n saaritukikohdan rakennuksia Mölandetissa
Laivakoira piti jöötä naapuripurkkarin kannella
Rantautumisesta toipumisen, tutustumis- ja esittelykierroksen jälkeen syötiin ensimmäistä kertaa paatilla. Mikäs siinä oli aurinkonpaisteessa kannella syödessä. Ruuan jälkeen päästiin vielä saunaan. Saunan jälkeen grillattiin makkarat iltapalaksi. Unta ei tarvinnut odotella.

Rauhallinen ilta Mölandetissa
Aamulla herättiin auringonpaisteeseen ja käen kukkumiseen. Ei hassumpaa. Aamupala katettiin kannelle ja lauantain Hesari toimi vallan mainiosti sunnuntainakin. Aamupalan jälkeen Merikapteeni kävi tutustumassa saaren suuren suureen linjatauluun.

Meriaamiainen


Paluumatka päätettiin toteuttaa samalla reitillä kuin tulomatka. Tuuli oli tosin tällä kertaa pahimmasta mahdollisesta suunnasta: suora vastatuuli. 5-6 m/s tuulta ja luovimista. Useamman käännöksen jälkeen vauhti ei hidastunutkaan suhteettomasti käännöksessä. Jotain siis opittiin. Koko matka saatiinkiin luovimisharjoitusta. Menomatkan kestäessä 3,5 tuntia, paluumatka kesti lähes samalla reitillä kolme tuntia enemmän. Sellainenkin ilmiö koettiin että aallot tulivat eri suunnasta kuin tuuli. Siinä kun koettin luovia parhaansa mukaan, niin isoiksi kasvaneet, suoraan edestä tulevat aallot hakkasivat veneen nopeuden välillä aivan nolliin.

Matalakarin pohjoispuolella ihmeteltiin mastotonta purjevenettä, se näytti kaukaa katsottuna vetävän jollaa perässä. Tarkempi tähystäminen tarkensi tilannetta: purjeveneen masto roikkoi veneen toisella kyljellä purjeen roikkuessa osittain meressä. Tilanne ei vaikuttanut todelliselta merihädältä, mutta tiukalta paikalta. Käynnistettiin moottori ja käytiin kysymässä tarvitsisiko miehistö apua. Hetken päästä selvisi, että Meripelastus oli tulossa paikalle, joten päätettiin jatkaa matkaa. Meripelastuksen aluskin lähestyi avuntarvitsijoita. Omasta paatista löytyy voimapihdit tälläiseen tilanteeseen, niillä masto saadaan laskettua merenpohjaan. Ensiapulaukku pitää koota paattiin huomioiden myös tämäntyyppiset tilanteet, joissa vammat saattavat olla pahimmillaan melkoiset ja niitä on useilla henkilöillä. Pelkät mikkihiiri-laastarit eivät riitä!

Näinkin voi käydä: masto kaatui keulaharuksen kiinnityksen pettäessä
Menomatkasta poiketen paluumatkalla päätettiin mennä Kustaanmiekasta. Aluksi ajateltiin mennä purjein, mutta loppujen lopuksi purjeet laskettiin Kustaanmiekan edessä ja salmi jurnutettiin koneella läpi. Kruunuvuoren selällä tuulta vielä riitti, joten päätettiin nostaa isopurje. Nopeus ei kuitenkaan noussut kahta solmua korkeammalle, joten isopurje pakettiin ja kone käyntiin.

Ennen Kustaanmiekkaa horisontissa siinti jokin Siljaa pienempi, mutta meitä paljon paljon isompi ja nopeampi vene. Päätettiin siis jäädä odottelemaan Kustaanmiekan edustalle, jotta ei jouduttaisi yhtäaikaa salmeen. Katamaraanit näkyvät aluksi mustana pilvenä horisontissa ja ovatkin hetkessä sen jälkeen ihan vieressä! Katamaraani kurvasikin yllätykseksi Suomenlinnan länsipuolelta Eteläsatamaan. Juuri kun käännettiin keula odottelun jälkeen salmeen, salmen takana nähtiin savupiippuja. Jättiläinen tuli vastaan, mutta onneksi ei ehditty kuin salmen edustalle. Kustaanmiekka aiheutti siis jälleen sydämentykytyksiä.

Loppumatka mentiin koneella ja rantautuminen oli kuin oppikirjasta, vaikka tuuli painoi uhkaavasti kohti viereistä venettä. Paatti kuntoon ja nälkäinen miehistö huojuvin askelin kohti autoa. Jotta uni tulisi tänäkin iltana, ruokittiin itsemme Alppilan Weeruskassa pisteenä iin päälle.

Reissu oli kokonaisuudessaan parasta. Tottakai pieniä sanaharkoja ja osittaisia käämin palamisia matkalle mahtui, mutta ne oli odotettavissa -ja on odotettavissa jatkossakin.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Genua tutuksi

Genua viritettynä paikalleen
Tänään oli Genua-päivä! Keli oli samanlainen kuin viimeiset 4 viikkoa, eli olematonta itätuulta. Suomenlinnan eteläpuolella genua nostettiin ylös ensimmäistä kertaa. Homman juoni muuttui melkoisesti, itsejalustavan fokan kanssa ei ole tarvinnut paljoa vaivaa nähdä. Nyt päästiin jo purjehduksen makuun ja kaikille kolmelle riitti jotain tekemistä. Keli ei mahdollistanut kuitenkaan isompia kokeiluja, mutta ainakin teoriassa homma osataan jotenkin. Kevyessä tuulessa ero fokkaan oli hyvin havaittavissa. Vene todellakin liikkui eteenpäin tilanteessa, jossa fokka ei olisi enää antanut tarpeeksi vauhtia. Genua vaikutti olevan hyvässä kunnossa, tästä tulee uusi peruspurje kevyille keleille!

Samalla reissulla käytiin ensimmäisen kerran tyhjentämässä septitankki Pohjoisrannan St1:llä. Homma oli yllättävän helppoja ja hajutonta. Tätäkin operaatiota oli jännitetty etukäteen. Tyhjentämisen jälkeen vielä pari huuhtelukertaa vedellä ja homma oli valmis. Se mikä ihmetytti oli kuitenkin että septityhjennyspistettä käytiin etsimässä tuloksetta sekä Suomenlinnasta että Valkosaaresta. Netistä löytyneiden tietojen mukaan näissä paikoissa pitäisi olla tyhjennyspaikka, mutta ei niitä siellä näkynyt olevan.





Päivän päätteeksi koetettiin veneen spriikeitintä. Tässä veneessä keitin on mallia Cookmate 3100, eli kaksi liekkinen ja tasapainokannattimella. Hetken ihmettelyn jälkeen laitteen toimintaidea selvisi ja sinoliakin löytyi kaapista. Säiliöt ohjeiden mukaan täyteen ja tulitikkua tarjolle. Hyvin syttyi ja liekin voimakkuuttakin pystyi hyvin säätämään, tämä on trangiaan tottuneelle retkeilijällä ihan luksusta!

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Väijyvuorossa

Venekerhon ensimmäinen vartiovuoro osui merikapteenin kohdalle viime yönä. Vuoroja osuu venepaikan omistajille pari kertaa vuoden aikana ja kestoltaan ne ovat ilta+yö. Jokainen pääsee valitsemaan kauden alussa ne itse, ja jos ei valitse niin ne ystävällisesti valitaan kerhon johtoryhmän puolesta jokaiselle.

Venekerho on Hanasaaren voimalaitosalueella, joka itsessään on jo melkoisen hyvin vartioitu ja aidattu alue. Vartiovuorosta voi jatkaa suoraan töihin naapurirakennukseen, joten sinänsä järjestely on aika mukava. Laiturilla oli alkuillasta jonkin verran tohinaa ja omallakin paatilla oli kahvitarjoilut tuttuvapariskunnalle. Merenneito päätti jäädä paattiin yöksi nukkumaan, olihan ainankin vartiointi kunnossa. Toisessakin veneessä oli jotain väkeä yötä. Yhteensä veneitä oli satamassa tuolloin 34 (tuli laskettua moneen otteeseen yön aikana), paikkoja taitaa olla yhteensä n. 60.

Merihaan tornitaloja
Hommaan kuuluu siis päivystäminen vartiokopilla, tavoitteena on pitää asiattomat kulkijat poissa.  Kopista pystyy valvomaan laiturialuetta, mutta tämän lisäksi vartijan tulee kävellä laiturilla epäsäännöllisen säännöllisesti. Tarinat kertovat, että satama-altaaseen tulee silloin tällöin epäilyttäviä veneitä pyörimään, onpa joskus ilmeisesti ollut ihan ukkoja nousseena laiturille hääräämään. Nyt oli kuitenkin hiljaista. Sörnäisten rantatiellä lahden toisella puolella huuti silloin tällöin joku yön kulkija ja joku porukka onki ahvenia koko yön..

Sörnäisten Rantatien valoja

Vartijan koppi on kohtuullisen hyvin varusteltu, löytyy sähköt ja sähkölämmitys, tv ja radio, mikroaaltouuni sekä kahvinkeitin. Hyllyt ovat pullollaan uusia ja vanhoja vene-alan lehtiä, joita lukiessa saa ajan kulumaan laiturikävelyjen välillä. Seuraava väijyvuoro on omalla kohdalla vasta syyskuussa, muut hoitavat vuorojaan sitten kesän aikana.

Lipljan odottelee jo kovempiin tuuliin pääsemistä!



tiistai 4. kesäkuuta 2013

Aloittelijaystävällisiä retkisaaria akselilla Sipoo-Espoo?


Homman juonena om aloittaa lähialueen retkisaarten koluaminen. Retkisaarella tarkoitetaan tässä sellaista saarta tai muuta kohdetta, johon voi käydä viikonlopun aikana tutustumassa. Paikassa tulisi olla laituri, johon saisi tälläiset tavalliset purjehtijat vapaasti kiinnittyä ilman tarvetta erivärisille lipuille mastossa. Siis poiju- tai peräankkurikiinnityksellä. Myös erittäin helpot luonnon satamat kiinnostavat, kunhan rantaan asti pääsee 1,45m syväyksellä varustetulla paatilla. Rajoitteet tulevat siis etäisyydestä ja kiinnittymismahdollisuuksista. Palveluita ei tarvitsisi olla vielä tässä vaiheessa sen kummempia. Omasta paatista löytyy tarvittavat palvelut ja majoitukset.



Toki itsekin ollaan jo ehditty selaamaan monenlaisia luetteloja ja muita lähteitä, mutta nyt haettaisiinkin niitä kokemuksia ja näkemyksiä siitä mikä sopisi retkipurjehduksen aloituskohteiksi.

Venenetin satamaluettelo:
http://venenetti.fi/satamat/itainen-suomenlahti/sipoo-porvoo/malkasaari/malkasaari

Helsingin kaupungin saaristoopas:
http://www.hel.fi/static/liv/Saaristo-opas/fi+en/index.html

Malkasaaressa on tullut käytyä kajakilla aikaisemmin. Malkasaaresta löytyy laituri, jossa on usein kiinni vastaavan kokoisia purjeveneitä, joten kiinnittymisen suhteen ei pitäisi olla ongelmia. Malkasaaren lähistöllä on myös muita saaria jotka ovat ilmeisesti retkeilyyn sopivia. Kaunissaarikin voisi olla yksi sopiva, siitä tosin kiertää sellaisia epämääräisiä tarinoita remuamisesta yms. Villinkiä on myös ehdotettu usealta suunnalta.

Löytyykö lukijoilta ehdotuksia? Mistä paikasta veneretkeilyn voisi aloittaa?

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Tulikoe!

Tällä kertaa vesillä lähdettiin ihan kahdestaan, ilman konsultteja tai turisteja. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun vesille lähdettiin pelkästään oman osaamisen varassa! Laiturissa oli sopivasti yleisöä katsomassa, mutta onneksi naapuriveneestä saatiin myös hyväksyviä nyökkäyksiä. Laiturista ja poijusta irtautuminen sujui mallikkaasti, merikapteeni keula- ja poijuköysissä, merenneito pinnassa.

Isopurje viriteltiin jo satamassa nostokuntoon ja fokka sitten matkalla moottorilla ajellessa. Purjeet nostettiin neljän kiven karin vieressä, mutta tuuli oli jälleen onnettoman heikkoa. Pääsi siinä kuitenkin kertaamaan miten niitä purjeita säädettiin ja parhaimmillaan vauhti saatiin nostettua kolmen solmun hujakoille. Suuntana Kustaanmiekka ja avoimemman meren tuulet. Salmi jouduttiin läpäisemään koneella ajaen, sillä tuulta ei salmessa juuri pystynyt havaitsemaan.

Salmen jälkeen kohti Harmajaa, tuulta oli mukavasti ja nopeus saatiin hetkittäin reilusti yli neljän solmun! Harmajan tasalta käännyttiin takaisin päin kohti Santahaminan saarta ja Haminansalmea.Tässä vaiheessa päästiin harjoittelemaan kryssimistä. Matka tuntui etenevän tahmaisesti, mutta onneksi meidän edellä kulki kaksi muuta purjevenettä samaan suuntaan eivätkä ne edenneet yhtään meitä nopeammin. Osasimme siis kuitenkin säätää purjeet itse niin että ne lähtivät vetämään. Virtauslankoja tulkittiin ahkerasti ja trimmauksen opettelua tehtiin empiirisesti. Hyvää treeniä siis.



Haminansalmesta läpi koneavusteisesti ja edelleen koneilla takaisin venekerholle. Pinnapilotin avulla pystyimme kummatkin työskentelmään purjeiden laskemisen aikana kannella eikä suurempia hankaluuksia tullut laskostamisten kanssa. Genua jäi tällä reissulla kokeilematta vaikka se veneeseen otettiinkin mukaan. Matkaa tuli 12,8 mailia.

Rantautumisen kunniaksi otettiin ylävitoset. Rantautuminen käytiin läpi vaihevaiheelta ja se meni kuin oppikirjoissa.

Ensimmäinen purjehdusviikko

Vene saatiin venekerhon satamaan Sörnäisiin viikolla 20 ja seuraavalla viikolla käytiin pariin otteeseen vesillä. 

Ensimmäinen purjehdusreissu toteuttettiin maanantaina 27.5. Työpäivän päätteeksi kokoonnuttiin rantatien ABC:lle ja siitä sitten venekerholle. Mukana oli siirtopurjehduksessakin mukana ollut purjehduskonsultti.


Alkuun tohistiin hetki rannassa ja varmisteltiin että kaikki tarpeellinen on mukana ja toiminnassa. Keli oli aurinkoinen ja tuulta oli luvattu noin 5 m/s. Satamasta suunnattiin koneilla kohti Kustaanmiekkaa. Purjeet nostettiin Kruunuvuoren selällä. Puuskittainen tuuli aiheutti sen että reivaushommiin päästiin samantien. Ykkösreivillä matka jatkui mukavasti ja Kustaanmiekasta päästiin läpi juuri ennen Siljan paattia.

Lipljan opasti Siljan paatin läpi kapean salmen.
Sattumalta samaan aikaan samassa paikassa oli myös toinen purjehdusbloggari, s/y Charlotta, yhdessä heidän ottamassa kuvassa näkyy meidän paatti. Tätähän emme tuossa vaiheessa vielä tienneet. Kustaanmiekassa tuli havaittua sama asia uudelleen mikä jo siirtopurjehduksella samassa paikassa huomattiin, eli voimakkaat magneettiset häiriöt. Pinnapilotti sekoilee siinä kohdassa niin paljon, että se pitää kytkeä irti ja ohjata paattia itse. Liekö muilla samanlaisia havaintoja? Kustaanmiekan jälkeen hetki arvottiin reittisuunnitelmaa. Harmajan suuntaan oli matkalla yksi purkkari ja päätettiin sitten itsekin suunnata Harmajan ympäri. Seuraattiin siis Charlottaa. Tuulta olisi voinut olla hieman enemmän, mutta toisaalta mihinkään ei ollut kiire ja oli mukava nauttia rennosti aurinkoisesta kelistä ja Merenneidon järjestämästä tarjoilusta. Harmajan ohittamisen jälkeen kurssi käännettiin kohti Päntaria, josta Isosaaren ympäri ja takaisin kohti Santahaminan saaria.

Mustamatala
Isosaaren länsipuolella oli merivartioston Karhu huilaamassa, purjehdimme heidän ohitseen ja varmistimme että homma on kunnossa. Kovin väsyneesti sieltä katseltiin menoamme. Paluureitiksi valittiin 3 metrin väylä Haminansalmessa, jota alkuun jännittettiin jonkin verran. Kartalla väylä näyttää hankalalta ja sokkeloiselta. Väylä on kapea, mutta aloittelijallekin sopiva, linjataulut ja merimerkit pitävät poissa kiviltä. Tästä väylästä tulee varmasti tämän venekunnan vakioreitti ulos avoimimmille vesille. Väylän jälkeen vielä Vasikkasaaren ohi kohti venekerhoa. Ensimmäisen reissun pituudeksi tuli 19,9 mailia, aikaa tähän meni neljä ja puoli tuntia.

Purjehduskonsultti pinnassa, Merenneito kahvihommissa.


Toinen purjehdus tehtiin 30.7. Mukana purjehduskonsultti ja eräs toinen venehommissa talvella avustanut henkilö. Suunnaksi otettiin Haminansalmen väylä ja matkaa tehtiin nyt kevyessä tuulessa ilman reivauksia. Tuuli oli vastainen ja kryssimistä päästiin harjoittelemaan oikein kunnolla. Kapeasta salmesta ei uskallettu lähteä kokeilemaan purjeilla suoraan vastatuuleen, joten hetki mentiiin koneella. Haminansalmen jäätyä taakse  tuuli loppui yhtäkkiä aivan kokonaan ja jäimme kellumaan paikoillemme.

Ei siinä auttanut muu kuin kääntää kurssi kohti Kustaanmiekkaa ja antaa kevyiden puuskien viedä paattia parin solmun nopeudella kohti Suomenlinnaan. Suomenlinnan länsipuolella alkoi taas tuulla ja hommaan tuli meininkiä ja nopeutta, mutta tätäkään riemua ei kestänyt kuin hetken. Jostain avomereltä tuli perässä muutama isompi purkkari ja heillä ei näyttänyt olevan mitään ongelmia kevyeässä tuulessa etenemiseen, liekö taitoa vai tuuria? Matkaa jatkettiin Särkän ja Valkosaaren länsipuolen kautta kaartaen kohti venekerhoa. Toisen päivän saldona 10,7 mailia. Päivän reissu jäi tyngäksi kelien takia, mutta ensi kerralla sitten lisää maileja.
Melontakelit. Näitä kelejä toivoi aikaisempina vuosina, mutta nyt saisi olla enemmän tuulta.
Samalla viikolla käytiin penkomassa varastossa purjepusseja. Paatin mukana tuli runsaasti vanhoja purjeita, joiden joukossa oli myös genua. Tuulettomat keli antoivat sysäyksen kaivaa tämä isompi purje esiin.Genuassa on käytön aiheuttamaa kulumista, mutta tikkaukset ovat kunnossa eikä mitään varsinaisia vikoja havaittu. Myös skuuttiköysi löytyi purjepussista. Fokka on tässä veneessä itsejalustava, joten genuan kanssa päästää jatkossa vähän enemmän työn touhuun. Genuaa on tarkoitus kokeilla alkavalla viikolla, jos vain kelit sellivat. Tämän tyyppistä purjetta ei purjehduskurssilla harjoitelu käyttämään, mutta onneksi asiaan löytyy netistä runsaasti ohjeita ja tarvittaessa voimme käyttää purjehduskonsulttia apuna!