Joululahjat

Ylläripylläri. Lahjat oli lähestulkoon kokonaan uuteen harrastukseen liittyviä. Merenneito sai koulutuspaketin: Rannikkolaivuri kurssi + tutkinto, meri VHF kurssi + tutkinto ja purjehtijan pelastautumiskurssi. Viimeistä odotan eniten. Ja tietenkin myös purjehdusaiheinen kaulakoru.
Merikapteenin lahjoista löytyi veneenkunnostuskirja ja kapteenin tittelin sukat. Yhteisinä saatiin merikartat Helsingistä itään ja länteen. Alle viisi kuukautta ja kartoille on käyttöä!

Merenneito

Pärinää Wallaksesta

Vene on varustettu Wallas 1800-lämmittimellä. Lämmitin on sijoitettu aivan veneen takalaitaan, verhoilupanelien ja lasikuiturungon väliin. Lämmittimeltä lähtee kaksi lämmönsiirtoputkea. Toinen on noin metrin mittainen ja lämmittää takakajuuttaa ja toinen kulkee takakajuutan punkkien alta etukajuuttaan.

Veneen koepurjehduksen aikana Wallaksesta tuleva pärisevä ääni. Tämä ääni oli kuulunut kuulemma joskus aikaisemminkin, mutta niin harvoin että sille ei oltu tehty mitään. Omaan korvaan ääni muistutti puhaltimen lapojen osumista metalliseen runkoon. Lämpöä laitteesta tuli kuitenkin ihan hyvin eikä pärisevää ääntä havaittu seuraavilla käyttökerroilla. Kun vene kuitenkin laitettaisiin heti oston jälkeen talviteloille, päätettiin että Wallasta katsottaisiin tarkemmin.

Wallakseen pääsi kohtuullisen helposti käsiksi ja sen sai pienellä vaivalla irrotettua lähempää tarkastelua varten. Laitetta sai avattua sen verran, että pystyi heti toteamaan sen ettei ääni  ole ainakaan tullut moottorin siivekkeistä. Laite oli ulkoa ja sisältä puhdas ja liikkuvat osat toimivat maallikon mielestä aivan moitteettomasti. Enempää asialle ei oikein pystynyt tekemään, joten Wallas päätettiin lähettää tehdashuoltoon Kaarinaan. Veneen edellisellä omistajalla oli vielä tallella tämän lämmittimen alkuperäinen myyntipakkaus styrokseineen, joten pakkaus ja lähetys sujuivat kivuttomasti. Lämmittimen takuu oli myös voimassa. Mukaan otettiin vielä wallaksen kaukokäyttölaite ja polttoaineletkut.

Huolto osui joulun alusaikaan, mutta vastaus tuli kuitenkin nopeasti. Laitteessa itsessään ei ole vikaa. Wallaksen omissa testeissä he eivät olleet saaneet pärisevää ääntä syntymään. Varmaa on se, että ääni ei ole tullut puhallinmoottoreista.

On kuitenkin mahdollista että ”jyrähtelevä” ääni on tullut polttimesta. Lämmittimen paluuputki on melko pitkällä korkin sisäpuolella, pitäisi olla katkaistu juuri korkin läpiviennin jälkeen.
Jos musta paluuletku ei ole laskeva tai sen pää koskettaa polttoainetta syntyy ns. ilmalukko ja paluulinja ei pääse tyhjentymään, näin ollen polttimeen kerääntyy ylimääräistä polttoainetta joka leimahtelee ja aiheuttaa ”pärähtelevää” ääntä."

Näin ollen Wallas itsessään on kunnossa, täytyy vain takaisin asennellessa katsoa tarkasti että se paluuputki tulee asennettua oikein.

Isänpäiväviikonloppu ja purjeiden pesua

Puhdas paloaseman lattia sopii hyvin purjeiden pesemiseen

Purjeet talvisäilöstä autoon ja matka Keski-Suomeen alkoi. Viikonlopuksi oli ohjelmassa paatissa käytössä olleiden purjeiden pesu (fokka ja isopurje), Merenneidon äidin syntymäpäiväkekkerit sekä isänpäiväruokailu Merenneidon mummolassa. Merenneidon isä (Triton) mahdollisti loistavan purjeenpesupaikan. Fokka ja isopurje huuhdeltiin ja suurimmat likakökkäreet putsattiin. Tarkoitus oli saada purjeisiin mahdollisesti kertynyt suola pois. Yöksi purjeet vedettiin letkunkuivaustorniin kuivumaan.

Lamealla saippualiuoksella ja harjalla merisuolalle kyytiä!

Merikapteeni huomasin isopurjeen ylimmän ratsastajan kiinnikkeen hieman purkautuneen, joten seuraavana askeleena kohti purjehduskesää on käyttää isopurje purjeompelijalla. Äkkiseltään Google löysi kolme purjeneulomoa Helsingin alueelta. Edessä on siis purjeen korjauttamista.

Joulukuun puolessa välissä Merikapteeni vei isopurjeen Lauttasaareen purjeompelijalle.

Pressutus

Myyjä oli ostanut viime talveksi uuden pressun sillä ajatuksella että samaa voisi käyttää useamman vuoden. Toisin sanoen siis pressu ei ollut halvemmasta päästä. Viime talven tuuliset kelit oli kuitenkin laittanut pressun koville ja se oli repeytynyt pieneltä matkalta reunasaumasta. Merikapteeni osti tarvikkeet pressun korjaamiseen, mutta aikaa ei ollut toteuttaa korjausta. Pressutusta edeltävänä iltana Merikapteeni hakikin uuden pressun Motonetistä. Tämä pressu ei ole niin hyvä (laadukas) kuin edeltäjänsä, mutta toivottavasti kestää yhden talven Jospa olisi jossain välissä aikaa korjailla vanhaa..

Torstaina haettiin kaveri hommiin mukaan ja suunnattiin paatille. Pressu paatin ja telineen yli ja kiinnityshommiin. Kiinnittäminen ei ollutkaan mikään yksinkertainen juttu. Paatissa tulee kiertää ilma, mutta pressun pitää kuitenkin olla sen verran tiukassa ettei tuuli tempaise sitä mennessään. Päädyttiin sitten laittamaa erilaisia virityksiä ja vielä vesitonkkia painoksi. Kuvaa ei valitettavasti saatu (hommia tehtiin otsalamppujen ja auton valojen avulla), mutta seuraavan kerran paatilla käydessä. Samalla paatin sisälle vietiin kaksi Biltemasta ostettua kosteudenimaisijaa. Testataan toimiiko. Kosteudensyöjien pitäisi toimia kun kosteus nousee yli 50%. Silloin ”kristallit” ilmeisesti muuttavat olomuotonsa nesteeksi. Saas nähdä. Tuskin niistä haittaakaan on.

Tapahtui myöhemmin: Vanha pressu heivattiin sitten tammikuussa mäkeen autotallista. Se oli revennyt sen verran pahasti että siitä ei enää kelvollista saanut. 2kk:n jälkeen kosteudenimaisijat olivat edelleen ulkoisesti samannäköisiä kuin aloitushetkellä. Vaikea sanoa toimivatko ne halutulla tavalla.

Pressukatteen kasaamista

Tänään pestiin paatin kyljet ja kansi. Vähän vielä jäi kesken, mutta hyvällä mallilla. Eilinen perunakiisseli yhdistettiin tänään oksaalihappoon ja harjattiin pintaan, annettiin vähän aikaa olla ja huuhdeltiin pois. Mönjästä tuli noin 20% oksaalihappogeeliä. Toimi hyvin. Vielä pitää tehdä lisää ja käydä hankaamassa loputkin liat pois. Laimella pesuaine-vesiseoksella pyyhin keittiön ja muita sisäpintoja. Kai siellä voisi loputtomiin putsailla, mutta johonkin pitää lopettaa. Ja keväällä sitten tietenkin pitää kaikki pyyhkiä uudelleen.

Samalla kun pressukatetta ryhdyttiin ihmettelemään, alkoi myös ensimmäiset huoltohommat siinä veneen vieressä. Kun puomi oli noston yhteydessä irrotettu, niin siinä havaittu kulunut pylpyrä vaihdettiin uuteen. Edellinen omistaja olikin hankkinut varaosan valmiiksi, joten operaatio oli helppo ja nopea toteuttaa. Vanha osa oli jo melkoisen muodottomaksi kulunut.

Suurin projekti tänään oli kuitenkin alumiinikehikon rakentaminen veneen päälle, johon talvipressu sitten kiinnitetään. Onneksi oli apuvoimia mukana, kiitos heille. Ilman kahta apumiestä Merikapteeni ei olisi saanut näin vaivattomasti kehikkoa rakennettua. Kiitokseksi tämän päivän ja nostopäivän avusta toinen apupoika vietiin kebabille. Kebab vaihtui pitsaan ja hyvää oli. Toinen apupoika viedään huomenna syömään vaimokkeen kanssa kiitokseksi tästä päivästä ja muutamista sähkötöistä kotona. Hienoa tuntea ihmisiä, jotka osaa asiansa.

Alumiinen pressukatos alkaa rakentua muotoonsa

Matkalla kotiin tarttui mukaan pari leffaa vuokraamosta ja irtokarkkeja. Kallion kierros -suunnitelmat vaihtui siis sohvalöhöilyyn, mutta mikäs sen parempaa puunauspäivän jälkeen. Kotona kapteenilla vielä odotti rännien tyhjennys ja minä sain osakseni auton pesun. Enää en kyllä pese mitään. Vene ja auto riittää yhdelle päivälle.

Tänään opin:

• hommia kannattaa suunnitella etukäteen että kaikki ehditään tehdä
• kaakao maistuu erinomaiselta (paremmalta kuin kahvi) juustosämpylöiden kanssa

Merenneito

Nosto

Yhteinen nostopäivä koitti ja nosturi saapui rantaan. Onneksi saatiin punapipo kaveriksi ja kun nosturin käyttäjällekin kävi selväksi, että viikon vanha veneenomistaja ja pari noviisia oli paikalla, ohjeita tuli tasaseen tahtiin ja homma sujui. Kannatti siis kertoa ettei ole tästä(kään) hommasta ole kokemusta. Paatti saatiin pukille. Eipä siinä sen kummempia. Hurjaa hommaa noviisin näkökulmasta.

Masto on jo nostettu pois, seuraavaksi valmistaudutaan nostamaan vene ylös.

Veneen asentoa kontrolloidaan maasta käsin köysillä.

Nousee, nousee! Pohja näyttäisi olevan asiallisessa kunnossa.

Vene nostettu onnistuneesti venepukin päälle. Nyt vaan nostoliinat irti ja homma on paketissa.

Valurautakölissä oli ruostetta, mutta ei kuitenkaan erityisen paljoa.

Koepurjehdus ja kauppakirjojen tekeminen

Keskiviikko koitti ja auton nokka kääntyi kohti Sipoota. Kaksi Ikea-kassillista täynnä paksuja vaatteita. Lämpömittari näytti +6 ja olisi lähdettävä purjehtimaan. Merenneidon viides purjehdus. Kassit veneeseen, köydet irti ja moottori päälle. Hieno ääni. Sisämoottori putputputti ja päästiin vastatuuleen. Purjeet ylös ja menoksi. Isopurjeeseen eka reivi. Merenneito pinnaan. Päästiin Karhusaaren eteläpuolelle ja kokeiltiin vendoja ja jiippejä. Kryssittiin menemään. Pinnaaja vaihtui myyjään ja sitten Merikapteeniin. Myyjä oli keittänyt teet termariin ja mikäs oli sen mukavampaa: istua sitloorassa ja juoda lämmintä teetä, samalla kun tuuli vei venettä eteenpäin. Kolmisen varttia lähdöstä ja vettä rupesi tihkumaan. Otettiin suunnaksi lähtöpaikka ja laskettiin purjeet vastatuuleen. Enää ei ollut epäilyksiä purjehdittavuudesta. Hyvin purjehti ja kallistuikin mukavasti. Vielä ei tosin tarvinnut miettiä veneestä hyppäämistä. Rantauduttiin nätisti, myyjän opastuksella tietenkin. Purjeet pakettiin ja kaupantekoon. Merikapteenista tuli veneenomistaja. Paatti oli meidän!

Ohhoh. Sitten pitikin jo omistajan elkein irrottaa purjeet talvisäilytykseen. Mennessä oltiin  purjehdusharrastuksesta haaveilevia noviiseja ja paluumatkalla kotiin auto oli täynnä purjeita ja kauppakirjassa Merikapteenin signeeraus.

Sunnuntaiksi sovittiin koneen talvihuolto myyjän opastuksella. Samalla myös pitäisi laitella paattia talvikuntoon. Mitä se sitten sisältäisi, ei oikein tiedetty. Onneksi oli muutama päivä aikaa ottaa asiasta selvää. Myyjä neuvoi kysyttäessä tapansa mukaan. Pikkuhiljaa ymmärtäisimme että tämä myyjä oli meidän kannalta korvaamaton: apua ja vinkkejä saadaan. Ei siis tarvitse kahdestaan pähkäillä ja kaikkea oppia kantapään kautta.

Näkymiä oman veneen kannelta. Taustalla se tv:stä tuttu Hjalliksen Sipoonranta

Venettä ostamassa

Lauantain venevierailu Suomenojan venesatamassa jätti paljon kysymyksiä ja pikkuhiljaa kummallekin heräsi toiveita sitä omaa venettä kohtaan. Myyjät olivat mukavia ja kertoivat meille mitä veneestä tulee katsoa, jos on ostomielellä. Ensimmäisenä koputeltiin pohjaa ja tarkastettiin keula. Myös köliä piti tutkia, jotta kivilleajot paljastuisi. Koska vene oli jo nostettu, kapusimme puutikkaita pitkin sitlooraan. Kansi näytti hienolta, mutta sisälle mennessä ahtaus yllätti. Veneessä sisällä oli patjat nostettu talviteloille ja puomi vei suuren osan sisätiloista. Päälle tunti pyörittiin ja katseltiin ja haisteltiin. Vene oli ok, mutta kumpikin taisi tajuta ettei tämä ollut se meidän yksilö.

Niin kuin jo mainitsin, veneen myyjät olivat loistavia ja tutustumiskerrasta opittiin paljon:

• suoraa akselia rungon läpi on vaikea tiivistää, joten akselin pyöriessä vettä saattaa tihkua pilssiin
• jos sisämoottoriin on vaihdettu huolimattomasti öljyt, öljyn hajun huomaa heti veneeseen mennessä
• kannattaa kiinnittää huomiota lämmityslaitteeseen (toimiiko vai ei)
• miten maasähköt on vedetty
• sisämoottorin ulkoasu, onko puhdas vai öljyinen
• myös ylipuhtauteen kannattaa kiinnittää huomiota, tällöin vuodot on voitu puhdistaa näyttöä varten
• ostajan kannattaa varmistaa että myyjä neuvoo ja opastaa veneen hoidossa sekä auttaa nostossa/laskussa, varsinkin meille noviiseille tämä oli ehdottoman tärkeää
• maksu osissa, jotta pohjan kunto tai vesikelpoisuus varmistuu

Lauantai-ilta ja sunnuntai meni veneasioista miettiessä. Google oli kovalla käytöllä ja venenetin hakukone punaisena. Tavallaan hirvitti, mitä kaikkea oli edessä ja kuinka monta venettä pitäisi käydä katsomassa, ennen kuin pääsisi omaa paattia rassaamaan.
Sunnuntaina Merikapteenin eteen pamahti myyntivideo veneestä. Merenneidon nähdessä video, meno oli huimaa. Merenneito päätti, että venettä oli mentävä katsomaan, ja painosti kapteenia soittamaan myyjälle. Kapteeni ei soittanut, joten neito otti puhelimen kauniiseen käteen ja soitti myyjälle. Tunti soitosta ja istuttiin autossa otsalamput viritettynä nokka kohden Sipoota. Matkaa veneelle ei ollut kuin parikymmentä minuuttia ja yhdessä kerrattiin mitä kaikkea pitää huomioida.

Rannassa oli pimeää ja kylmää. Myyjän johdolla ponnistettiin veneeseen ja ensimmäisenä katse kiinnittyi jättimäiseen sitlooraan. Hurjan suuri. Hurjan. Sitten mentiin sisälle. Kummallakin katse viiletti ja päässä raksutti. Rupesi hymyilyttämään, mutta naama vakavana yritettiin kiinnittää huomiota autossa kerrattuihin asioihin. Haisteltiin ja tutkailtiin. Sisällä ei haissut öljylle, pinnat oli siistejä ja myyjä vaikutti hieman viileältä, mutta asiantuntevalta. Kerrottiin tietenkin heti ettei oikein tiedetä asioista, joten myyjä neuvoi ja kertoi. Esitteli venettä ja vastasi meidän kysymyksiin. Pikkuhiljaa istuttiin pöydän ympärille ja juttu jatkui. Ja (ihan kuin elokuvista) Merikapteenin ja Merenneidon katseet kohtasivat ja hymy nousi molemman kasvoille. Naama peruslukemilla kuitenkin kiitettiin esittelystä ja startattiin auto hieman yli tunnin päästä veneelle saapumisesta.

Noviisien on vaikea ostaa venettä. Kaikki kertovat omia mielipiteitään eikä kukaan (uskalla) sano(a)  miten asiat on tai mitä pitäisi tehdä. Suurimpana kysymyksenä oli veneen purjehdittavuus. Tiedettiin, että sisätilat oli loistavat, mutta veneen muodon vuoksi netistä löytyi mielipiteitä moneen suuntaan. Hyvä sivusto löytyi osoitteesta www.fe83.org. Sieltä löytyi asiantuntevia harrastajia ja heidän kirjoittamiaan hyviä ja opettavia juttuja. Otettiin vielä yhteyttä teoriakurssin pitäjään ja navigoinnin opettajaan. Heidän mielestä vene vaikutti hyvältä -ei huonolta ollenkaan.

Seuraavaksi keskiviikoksi sovittiin koepurjehdus ja samalla tietenkin nähtäisiin vene päivänvalossa.

Purjeveneen hankinta

Veneen hankkiminen alkaa unelmista ja mielikuvista. Siitä että mitä sillä veneellä voisikaan tehdä ja minne sillä tehtäisiin hienoja reissuja. Tämä pätee siis täysin ummikkojen kohdalla, ne jotka ovat päässeet vaikkapa lapsuudessaan tai myöhemmin aikuisiällä harrastamaan veneilyä muiden mukana suhtautuvat asiaan ehkä hieman toisella tavalla. Merikapteeni oli jo lukioaikoina 90-luvulla päättänyt hankkia purjeveneen jossain vaiheessa. Aikaa sitten kuluikin "vain" 17 vuotta. Senkin ajan olisi varmasti voinut käyttää haaveilun sijasta purjehtimiseen..

Alunperin mielissä pyöri puuveneet, mutta jossain vaiheessa hommaan astui mukaan myös järjenkäyttö sekä oman lompakon rajoitteet ja katseet suuntautuivat käytettyihin lasikuiturunkoisiin purjeveneisiin. Myös kokoluokka putosi yli 30 jalkaisesta reippaasti alaspäin.

Vaatimuslista:

• kokonaissumma projektille max 20000€ (sisältää veneen ja ensimmäisen vuoden hankinnat ja satamapaikkakulut)

• kokoluokka 20....30 jalkaa
• pääasiassa retki- ja matkapurjehdusta, joten tilat menevät vauhdikkuuden edelle
• makuutilat, vaikka ahtaatkin oltava 4 hengelle
• septitankillinen wc (Merenneidon ehdoton vaatimus!)
• ruoanlaittomahdollisuus oltava, samoin sisätilalämmitin
• sisämoottori ensisijaisesti, perämoottoriratkaisukin käy koska sellaisella oli harjoiteltu jo kurssilla
• rullafokka oli aluksi vaatimuksena, siitä luovuttiin kyllä nopeasti
• tärkeää että vene on hyvässä peruskunnossa, ensimmäinen vuosi pitää päästä ilman kunnostusprojekteja tai muuta rassaamista
• myyjältä on saatava apua nostoon, vesille laskuun sekä kevätkunnostuksessa

Tärkeimmät vaatimukset olivat tuossa listassa ensimmäinen ja viimeinen.

Näihin spekseihin menee suuri joukko 80-luvulla valmistettuja purjeveneitä. Sunwind 27, Avance 245, Joe, Guy22, Finn 26, H-vene, Albinit, Finnflyer 27 ja FinnExpressit. Näitä veneitä vahdattiin silmä kovana lehdistä ja netistä sekä koeteltiin arvuutella niiden eroavaisuuksia ja soveltuvuutta juuri omiin tarpeisiin.

Se mitä tuli opittua on että nettipalstoilla veneen omistajat kehuvat sitä omaa malliaan ja muut mallit eivät ole juuri mitään. Helposti siis käy niin että nettitekstejä aikansa luettuaan alkaa epäilyttää vaikkapa purjehdusominaisuudet tai sisätilaratkaisujen järkevyys. Kannattaa pitää pää kylmänä ja suodattaa nettimielipiteet harkitusti. Parhaiten asiat selviävät kun niin itse perehtyy puolueettomasti. Asiallista tietoa löytyy tiettyihin malleihin erikoistuneista foorumeista ja sitä epäluotettavaa tietoa vaikkapa suomi24:sta.

Purjehtijakurssi

Purjehdusharrastuksen aloittamista oli hierottu pitkään, merikapteenin osalta yli viisi vuotta tosissaan ja ajatustasolla varmasti yli kymmenen vuotta. Lopultakin asian eteen päätettiint tehdä jotain ja ensimmäinen ajatus oli se, että purjehtimaan pitäisi varmasti oppia ennen kuin venettä lähtisi ostamaan. Pääkaupunkiseudulta löytyi hyvä määrä purjehduskouluja, mutta tässä vaiheessa kesää moni kurssi oli loppuun myyty. Kesäpurjeelta löytyi kuitenkin pari vapaata paikkaa, joten sen suuremmin miettimättä ilmoittauduttiin sitten sinne. Kurssi käsitti teoriapäivän sekä neljä purjehduspäivää, joista kaksi oli arki-iltoja.

Teoriapäivä 15.7.2012

Kesäpurjeen teoriapäivä koitti ja päällimmäisenä tunteena jännitys. Suurin osa termeistä vilahti täysin ohi. Skuutit, vantit, fenderit, sitloora.. Huh. Myös solmuja opeteltiin. Paalusolmun tarina käärmeestä lammessa upposi parin kerran jälkeen. Toistoja, toistoja, toistoja..

Purjehduskurssi 2.-5.8.2012

Torstai-ilta
Ensimmäinen ilta purjehduskurssilla. Kauhunsekaiset tunteet. Merenneito ei ollut edes ikinä käynyt purjeveneessä, saati unelmoinut purjehduksesta harrastuksena. Tapaaminen oli Lauttasaaressa BluePeter -ravintolan edustalla. Porukka jakaantui kahteen veneeseen. Merikapteeni viittelöi meidät pienempään (pinnalliseen) veneeseen, joka oli malliltaan Albin Express. Isommassa veneessä (Maestro 35) olisi ollut ruori. Sieluni silmin näin itseni kääntelemässä ruoria aallokossa ja huutamassa ohjeita gastille, joten Merikapteenin valinta oli pettymys. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että kurssivenevalinta meni nappiin. Ensimmäisenä käytiin läpi veneen varustus ja sitä mitä tulemme oppimaan kurssin aikana. Purjehdusopettaja painotti vahvasti että sunnuntaina meillä tulee olemaan olo, että osaamme purjehtia, vaikka tässä vaiheessa kaikki voi tuntua katastrofin alkeilta. Torstai-ilta menikin keskustellessa ja harjoitellessa poijuun ajoa. Siis koneenkäyttö tuli tutuksi ja veneen ohjattavuus. Perjantaina nostettaisiin jo purjeet.

Perjantai-ilta
Perjantaina jatkettiin Lauttasaaren edustalla. Harjoiteltiin koneella ajoa, ja eteenkin pinnassa oloa, mutta myös isopurje nostettiin. Vettä satoi kaatamalla ja muutamia vendoja päästiin harjoittelemaan. Jokainen oli kuin uitettu koira illan jälkeen ja yhteinen harrastoive oli ettei vettä sataisi koko viikonloppua. Tässä vaiheessa Merenneito oli varsin epäileväisellä kannalla, olisiko purjehdus harrastuksena häntä varten. Purjehdus sateessa on märkää ja hidasta hommaa. Kosteasta fiilingistä huolimatta meininki oli hyvä ja illan aikana opittiin paljon uutta asiaa, mm. mitä tarkoittaa merimerkkien piinaaminen ja miten vältytään keripukilta Lauttasaaren eteläpuolella.

Perjantain harjoittelua.

Lauantai

Lauantai alkoi sumussa. Näkyvyyttä ei ollut kuin pari hassua metriä eikä tuulikaan ollut ilonamme. Kuitenkin nostettiin myös etupurje ja päästiin jiippaamaan. Hyvä meininki, vaikka sumu haittasi merimaisemista nautiskelua. Kasikkoa vain Lauttasaaren edustalla. Puolen päivän aikaan käytiin syömässä Ruoholahden Hima&Salissa. Keitot naamariin ja äkkiä takaisin veneelle. Sumukin oli hälvennyt ja aurinko pilkotti pilvien takaa. Suunniteltiin jatkaa jiippien ja vendojen harjoittelua. Moottorilla pois laiturista ja purjeet ylös. Tuulikin oli päättänyt ilahduttaa meitä ja päästiin hyvään vauhtiin. Yht´äkkiä vene oli melkein kyljellään. Mieleen muistuu lähinnä vain opettajan ”ei mitään hätää, ei mitään hätää” –huudahdukset. Tuuli olikin yltynyt ja pääsi ottamaan purjeisiin. Vene kallistui ainakin 30 astetta. No, tästä opimme. Merenneito kysyikin opettajalta lupaa hypätä seuraavan kallistuksen koittaessa. Mielessä kaikui vain kapteenin käsky hyljätä laiva.

Lauantain harjoittelua ennen lounasta.

Lounaan jälkeen. Reitillä kauhunhetkiä.

Sunnuntain purjehdusta.

Sunnuntai
Viimeinen päivä koitti. Jo heti aamusta harmitti, koska tiesi ettei purjehtimaan tulisi pääsemään pitkään aikaan. Tärkeinpänä kouluttajat pitivät merimailien kerryttämistä, mutta mistäpä niitä maileja kerryttää, kun ei ei tunne ketään veneenomistajaa.. Päivän aikana harjoiteltiin kartanlukua ja maisemanavigointia. Purjehdittiin hieman pidempää matkaa, rantautumista harjoiteltiin laituriin saareen sekä Suomenlinnaan. Opettaja otti ohjakset Suomenlinnan osalta, mikä tuntui helpottavalta. Hienosti päästiinkin laituriin ja lounaalle. Lounaan jälkeen vielä merimerkkien piinaamista, MOB -harjoittelua ja viimeinen rantautuminen. Lopuksi kerrattiin kurssilla opittuja asioita. Ihme ja kumma, niin kuin purjehdusopettaja totesi kurssin alkuun, kaikilla oli tunne että pystyttäisiin tällä porukalla purjehtimaan vähän pidemmällekin.

Jytinää Eestissä! Purjehduskurssin viimeinen päivä oli aurinkoinen.

Karttakuvat on otettu kuvakaappauksella Merenneidon Suunnon Movescount -tilistä, missä käytössä Googlen karttapalvelu.

Kuinka purjehtijaksi tullaan?

Hämärästä kohti kirkkautta!

Tässä blogissa seurataan kahden aloittelevan veneilijän seikkailuja juuri hankitulla purjeveneellä. Lähtötilanne on todellakin nolla, eli kummallakkaan ei ole veneistä tai veneilystä mitään kokemusta. Painopiste on vahvasti purjehtimisen aloittamiseen liittyvissä asioissa, sillä meidän lisäksemme on varmasti lukemattomia ihmisiä jotka haaveilevat veneilyn aloittamisesta. Aloittamisvaiheeseen liittyy monia hankalalta vaikuttavia asioita, joita tässä blogissa koetetaan mahdollisimman hyvin käydä läpi.

Koska kokemus purjehtimisesta on käytännössä nolla, lähestyminen uuteen harrastukseen on hyvin kouluttautumispitoinen. Talven aikana suunnitelmissa on saada saaristo-ja rannikkolaivuritutkinnot sekä meri-VHF -luvat. Moottorin osalta Dieselmoottorin huoltokurssi ja turvallisuutta ajatellen Meriturvan järjestämä Veneilijän pelastautumiskurssi käydään talven aikana.