Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäpurje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäpurje. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Satamaharjoitteluajoa

Edellisen kesän purjehtijakurssin jälkeen oman veneen käsittely satamassa oli teoriassa hallinnassa. Purjehtijaurssilla pääsi useaan otteeseen tekemään suorituksia eri rooleissa, mutta talven jälkeen homma oli  päässyt hieman unohtumaan. Omalla veneellä käytiin pari kertaa vesillä, mutta touhusta jäi sellainen maku että kertauskoulutus olisi hyväksi. Kesäpurjeelta löytyi sopivasti yhden illan mittainen kurssi tähän tarpeeseen.


Kurssilla kokoonnuttiin tutussa paikassa, eli ravintola Blue Peterin edessä HSK:lla. Kurssilaisia oli yhteensä neljä -sopiva määrä yhteen veneeseen. Porukalla oli vaihteleva tausta veneilystä, osa oli aloittelijoita ja osalla kokemusta oli kertynyt jo melkoisesti. Kouluttajia oli veneessä yksi. Veneenä käytettiin Albin Expressiä, eli samaa venettä mitä oli käytetty jo purjehtijakurssilla. Alkuun käytiin veneessä lyhyesti teoriaa juoksuköysistä ja tuulen suunnan huomioimisesta, sen jälkeen liivit päälle ja vene irti laiturista. Veneellä ajeltiin Lauttasaaren ja Ruoholahden välissä edestakaisin ja samalla tehtiin erilaisia harjoituksia. Jokainen kurssilainen  sai vuorollaan olla pinnassa ja keula- ja peräköysien kimpussa. Kaikille riitti siis töitä ja samoja harjoituksia tehtiin monta kertaa peräkkäin.


Omien muistikuvien mukaan ainakin nämä käytiin läpi oppilaiden tekeminä harjoitteina:
  • Irtautuminen peräpoijukiinnityksestä juoksuköyttä apuna käyttäen
  • Veneen käsittelyä / ajo- ja ohjausharjoittelua
  • Keulan ajaminen poijuun 
  • Veneen peruuttaminen laituriin 
  • Kiinnitys peräpoijuun ja laituriin sivutuulessa
  • Kylkikiinnitys laituriin
  • Veneen kääntäminen ympäri koneella ajaen mahdollisimman pienessä tilassa 
  • Veneen kääntäminen kylkikiinnityksessä käyttäen apuna springiä ja moottoria
  • Irtautuminen kylkikiiinnityksestä silloin kun edessä ja takana ei ole ylimääräistä tilaa 
  • Veneen kiinnittäminen peräpoijuun kahdella köydellä (estää veneen sivuttaisliikettä)

Ilta kului aurinkoissa merkeissä todella nopeasti ja purjehtijakurssin asiat palasivat mieleen. Osa asiasta oli ihan uutta ja varsinkin tuo  kahden köyden kiinnittäminen peräpoijuun tuli tarpeeseen, oma paatti kun tahtoo kammeta satamassa poikittain jos se on vain yhdellä köydellä kiinni poijussa. Kurssilaisten valmius omaksua asioita varmasti vaikutti tämän kurssin läpivientiin, nyt asioita ei tarvinnut aloittaa ihan perusteista vaan päästiin heti asiaan. Tämä kurssi toi varmuutta jatkaa treenausta omalla paatilla. 


perjantai 17. toukokuuta 2013

Siirtopurjehdus

Tärskyt tehtiin Hanasaareen, jossa käytiin tsekkaamassa paatin tuleva paikka. Mukana siis jo edellisen päivän laskussa mukana ollut "purjehduskonsultti". Tuleva peräpoiju näytti satama-altaassa hieman lyttääntyneeltä, mutta onneksi se ei kiinnittämistä haitanne. Laituri vaikutti muuten erinomaiselta paikalta. Hanasaaresta suunnattiin sitten Sipoon suuntaan autolla.

Ennen lähtöä vanttiruuvien säädöt  tarkastettiin, että ne vastasivat edellisvuosien mittoja ja makeavesitankki täytettiin osittain. Etuköydet irti ja menoksi. Hurjaa. Lähtöpisteenä Villanella Sipoonrannan tuntumassa ja määränpäänä Hanasaari Sörnäisissä. Reittisuunnitelmana oli ajaa Vuosaaren sataman vierestä ja suunnata etelään avoimille vesille. Sieltä Villingin ja Santahaminen eteläpuolen kautta Kustaan Miekkaan ja sieltä kohti Hanasaaren voimalaa.

Tuulta ei ollut juurikaan, mutta päätettiin nostaa purjeet Granon pohjoispuolella. Isolla ja fokalla mentiin juuri ja juuri havaittavassa myötäisessä tuulessa. Kesäpurjeen kurssilla läpikäydyt asiat palautuivat pian mieleen ja homman juonesta sai kiinni yllättävän helposti. Milloin siis löysättiin ja kiristettiin purjeita. Purjeilla vauhti ei ollut päätä huimaavaa ja Vuosaaren sataman ohituksen jälkeen tuuli tyyntyi täysin. Ei auttanut muuta kuin käynnistää moottori. Purjeet jätettiin vielä hetkeksi ylös, koska elettiin toivossa että ulompana tuulisi edes vähän. Tuuli jäi kuitenkin vain toivoksi, purjeet laskettiin, ja loppumatka jatkettiin moottorilla.

5...8m/s tuulta, säätiedotuksen mukaan..


Moottorin käynnistämisen kanssa oli pieniä ongelmia, ilmeisesti käynnistyskytkimen kontaktit ovat hapettuneet tai starttimoottorista paukut vähissä, kytkintä pitää renata useaan otteeseen että koneen saa käyntiin. Kun kone sitten käynnistyy, on käyntiääni moitteeton. Luvassa lienee jotain puuhaa moottorin parissa, sitä ennen on parempi treenata varuiksi miten kone käynnistetään ilman starttimoottoria, jos sellainen tilanne tulisi vastaan.

Moottorilla ajaessa testattin myös pinnapilotti ja tajuttiin kuinka näppärä kyseinen laite onkaan. Pilotti kiinni, kiikarit kajuutasta ja kartta käteen. Kevyessä tuulessa pinnapilotti piti veneen hyvin suunnassaan. Merikapteenin kaveri toimi loistavana navigoinnin opettajana. Ilman opetusta Merenneidon navigointivuorossa oltaisi tehty lähempää tuttavuutta erään pohjoismerkin kanssa. Onneksi opettaja neuvoi katsomaan myös eteenpäin navigoidessa. Myös muita vesillä liikkujia tulee vahdata silmä tarkkana, vaikka nyt saatiinkiin mennä kohtuullisen rauhassa koko matka.

Merenneito navigoimassa.



Lyhdyt päälle illan hämärtyessä.



Matka sujui kokonaisuudessan loistavasti. Tuulen osalta tosin "purjehdus" jäi vain kokeiluksi. Eväät maistui hyvältä ja WC toimi. Jääkaappikin yllätti tehokkuudellaan: 1,5 l  vesipullo oli jäätynyt lähes umpijäähän neljän tunnin aikana. Ensi kerralla jääkaapin tehoja ei siis tarvitse nostaa maksimiin. Kun ylimääräiset roinat oli siivottu pois kajuutasta siellä vietti aikaa mielellään, tunnelma oli miellyttävä.

Kustaan miekasta huitastiin läpi lähes samaan aikaan Viking Xpressin kanssa ja hyvin onnistui! Rantauduttiin Hanasaaren voimalan satamaan illan hämärtyessä onnistuneesti, lyötiin köydet kiinni ja lepuuttajatkin muistettiin laittaa paikoilleen. Paatti jäi omalle paikalleen vielä tyhjänoloiseen satamaan. Toivottavasti paatille saataisiin kavereita pian. Kovin yksinäiseltä se näytti pimeässä kaupungin valojen loisteessa.

Illalla kotona oli voittajan fiilis ja (kuviteltu?) keinumisliike tuntui kropassa vielä unenkin läpi. Kuten vesillelaskemista, myös tätä ensimmäistä purjehdusta jännitettiin turhan paljon.



Jäänsärkijät Katajanokalla ottivat uuden tulokkaan vastaan tyynesti.


Siirtopurjehdus kartalla. Keltainen osuus purjeilla, punainen jurnutettiin moottorilla.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Rannikkolaivurin radiotutkinto



Tänään tuli aamulla sähköpostiin tieto että olen läpäissyt eilisen Rannikkolaivurin radiotutkinnon (SRC). Nopeaa toimintaa Viestintävirastolta.

Koe jakaantui kahteen osaan: A- ja B-osa. A-osa painottui hätäviestintään ja B-osassa yleistä meri-VHF:stä. Tutkinnossa jaettiin liitteet, joista oli muutamaan kysymykseen apua. Jotta kokeen pääsi läpi, A-osassa tuli olla 80 % oikein ja B-osassa 60 %. Tuloksissa kuitenkin pisteen-parin markinaali kokelaan hyväksi.

Niin kuin aiemmissa tarinoissa kerroinkin jo, kävin Kesäpurjeen järjestämän Meri-VHF -kurssin. Kurssi oli hyvä ja ennen koetta kokeen pitäjä kertaili vielä tärkeimpiä kohtia Rannikkolaivurin VHF-radioliikenneoppaasta. Itse lueskelin kyseistä opasta muutamana iltana ja "lueskelu" oli tarpeen. Koe ei ollut mikään läpihuutojuttu.

Tutkinnossa jaettavat liitteet ja itseopiskelumateriaali.
Viikon-puolentoista sisään pitäisi kolahtaa postiin lasku, tutkintotodistus ja SRC-lupa. Koetilaisuuteen mennessä piti olla passikuva mukana lupaa varten.

Ja kesä on taas pykälää lähempänä.

Merenneito

perjantai 25. tammikuuta 2013

Kesäpurjeen iltamat

Päätettiin osallistua Kesäpurjeen iltamiin. Illan tarkoituksena oli koota samanhenkistä porukkaa yhteen ja syödä hyvin. Täytyy sanoa että idea on loistava, varsinkin näin kun ei tunne ketään purjehdusta harrastavaa ja itsekin juuri ja juuri pystyy sanomaan sitä omaksi harrastukseksi. Iltamissa törmäsimme heti purjehduskurssin opettajaan. Tuntui kivalta kun hän tuli moikkaamaan meidät nähtyään. Ei siis varmasti oltu aivan tomppeleita.

Alkupatsasteluiden jälkeen siirryttiin pöytiin istumaan. Päädyttiin Merikapteenin kanssa purjehdusopettajan viereen sekä meitä vähän vanhemman pariskunnan seuraksi. Jäiden rikottua saatiin kuulla hienoja tarinoita Kreikan purjehduksesta sekä Päijänteen kokemuksista. Selvisi että heillä on vene Vuosaaressa. Pieni purjehdusseurakateus iski ja taas on mietinnässä josko sittenkin hakisi jonkun seuran jäsenyyttä.

Merenneito

Merikapteeni haki Vuosaaren urheilukalastajien jäsenyyttä ja laituripaikkaa tammikuun loppupuolella. Venepaikka tulisi olemaan Uutelassa, Kahvila-Kampelan vieressä. Päätöstä jäsenyydestä ja laituripaikasta ei vielä helmikuun ekalla viikolla ole tullut. Odotellaan...

lauantai 12. tammikuuta 2013

Dieselmoottorin huoltokurssi

”Tieto lisää tuskaa”. Not! Ainakin näissä venetouhuissa. Perämoottori oli veneenhankinnan aikana yksi kriteereistä, mutta pikkuhiljaa putosi pois ja paatissahan siis on 9 heppanen Yanmar. Merikapteeni jo selätti moottoria hieman glykolien laittamisen puitteissa, mutta Merenneito päätti olla koskematta koko vempeleeseen ja toivoi sormet ristissä että putputusta saataisiin kuunnella ongelmitta. Härkää sarvista -asenteella siis kurssille.

Kurssi jakaantui kahteen osaan: teoriailtaan ja käytännön opetteluun. Teoriassa opettaja hämmästytti pätevyydellään ja tekstiä riitti kolmeksi tunniksi ongelmitta. Itseä rupesi hengästyttämään jo puolen tunnin kuluttua kun dieselmoottorin osissa ei oltu ehdotti edes puoleen väliin. Kaikki oli niin uutta. Silmät solmussa ja kynä sauhuten koko kolme tuntia meni hujauksessa. Onneksi kurssilla esitettiin paljon kysymyksiä, mikä toi omakohtaisuutta teorian lomaan. Niin, kyllä se moottori joskus hajoo.

Käytäntöpäivä oli parin päivän kuluttua teoriasta. Dieselmoottori kärrättiin vaunulla keskelle isoa konehallia ja käytiin nyt sitten käytännön kautta moottorin osat läpi. Samalla myös kerrattiin kuinka moottori ylipäätään toimii. Nyt, kun moottori oli siinä edessä, oli helpompaa käsittää koko vehjettä. Helpompi siis kuin semisuttuiselta mustanpuhuvalta tulostuskuvalta. Moottorin osat ja toiminta oli lounasaikaan mennessä kerrattu ja päästiin lounastauolle. Lounaan jälkeen päästiin toimintaan. Aloitettiin dieselsuodattimen vaihdolla. Merikapteeni- merenneito -parista merenneito hoiti käytännön kokeilut.  Ajatus dieselistä käsillä ei miellyttänyt, mutta pakkohan se oli. Suodattimen vaihto meni hyvin ja ilmaamisessakin onnistuin. Eikä se vaikeaa ole. Varsinkin kun moottori on edessä kuin tarjottimella ja pääsee hääräämään sen ympärillä helposti. Ei tarvitse miettiä mihin raajansa asettelee, jotta edes näkee oikeaan paikkaan. Paatissa ahtaus tuo siis oman osansa hommaan. Merenneito pääsi myös vaihtamaan impellerin. Helppo homma sekin.

Ensi syksyn huoltoa ja s/y Lipljanin konemestarin titteliä odotellessa,

Merenneito

Ainiin, moottorinrassaushaalarit oli pakko saada. Nyt kelpaa!
Hallissa oli varsin kylmä eikä omassa rassaushaalarissa tarennut. Onneksi Merikapteeni on kuumaverisempää sorttia.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Purjehtijakurssi

Purjehdusharrastuksen aloittamista oli hierottu pitkään, merikapteenin osalta yli viisi vuotta tosissaan ja ajatustasolla varmasti yli kymmenen vuotta. Lopultakin asian eteen päätettiint tehdä jotain ja ensimmäinen ajatus oli se, että purjehtimaan pitäisi varmasti oppia ennen kuin venettä lähtisi ostamaan. Pääkaupunkiseudulta löytyi hyvä määrä purjehduskouluja, mutta tässä vaiheessa kesää moni kurssi oli loppuun myyty. Kesäpurjeelta löytyi kuitenkin pari vapaata paikkaa, joten sen suuremmin miettimättä ilmoittauduttiin sitten sinne. Kurssi käsitti teoriapäivän sekä neljä purjehduspäivää, joista kaksi oli arki-iltoja.

Teoriapäivä 15.7.2012

Kesäpurjeen teoriapäivä koitti ja päällimmäisenä tunteena jännitys. Suurin osa termeistä vilahti täysin ohi. Skuutit, vantit, fenderit, sitloora.. Huh. Myös solmuja opeteltiin. Paalusolmun tarina käärmeestä lammessa upposi parin kerran jälkeen. Toistoja, toistoja, toistoja..

Purjehduskurssi 2.-5.8.2012

Torstai-ilta
Ensimmäinen ilta purjehduskurssilla. Kauhunsekaiset tunteet. Merenneito ei ollut edes ikinä käynyt purjeveneessä, saati unelmoinut purjehduksesta harrastuksena. Tapaaminen oli Lauttasaaressa BluePeter -ravintolan edustalla. Porukka jakaantui kahteen veneeseen. Merikapteeni viittelöi meidät pienempään (pinnalliseen) veneeseen, joka oli malliltaan Albin Express. Isommassa veneessä (Maestro 35) olisi ollut ruori. Sieluni silmin näin itseni kääntelemässä ruoria aallokossa ja huutamassa ohjeita gastille, joten Merikapteenin valinta oli pettymys. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että kurssivenevalinta meni nappiin. Ensimmäisenä käytiin läpi veneen varustus ja sitä mitä tulemme oppimaan kurssin aikana. Purjehdusopettaja painotti vahvasti että sunnuntaina meillä tulee olemaan olo, että osaamme purjehtia, vaikka tässä vaiheessa kaikki voi tuntua katastrofin alkeilta. Torstai-ilta menikin keskustellessa ja harjoitellessa poijuun ajoa. Siis koneenkäyttö tuli tutuksi ja veneen ohjattavuus. Perjantaina nostettaisiin jo purjeet.

Perjantai-ilta
Perjantaina jatkettiin Lauttasaaren edustalla. Harjoiteltiin koneella ajoa, ja eteenkin pinnassa oloa, mutta myös isopurje nostettiin. Vettä satoi kaatamalla ja muutamia vendoja päästiin harjoittelemaan. Jokainen oli kuin uitettu koira illan jälkeen ja yhteinen harrastoive oli ettei vettä sataisi koko viikonloppua. Tässä vaiheessa Merenneito oli varsin epäileväisellä kannalla, olisiko purjehdus harrastuksena häntä varten. Purjehdus sateessa on märkää ja hidasta hommaa. Kosteasta fiilingistä huolimatta meininki oli hyvä ja illan aikana opittiin paljon uutta asiaa, mm. mitä tarkoittaa merimerkkien piinaaminen ja miten vältytään keripukilta Lauttasaaren eteläpuolella.

Perjantain harjoittelua.



Lauantai



Lauantai alkoi sumussa. Näkyvyyttä ei ollut kuin pari hassua metriä eikä tuulikaan ollut ilonamme. Kuitenkin nostettiin myös etupurje ja päästiin jiippaamaan. Hyvä meininki, vaikka sumu haittasi merimaisemista nautiskelua. Kasikkoa vain Lauttasaaren edustalla. Puolen päivän aikaan käytiin syömässä Ruoholahden Hima&Salissa. Keitot naamariin ja äkkiä takaisin veneelle. Sumukin oli hälvennyt ja aurinko pilkotti pilvien takaa. Suunniteltiin jatkaa jiippien ja vendojen harjoittelua. Moottorilla pois laiturista ja purjeet ylös. Tuulikin oli päättänyt ilahduttaa meitä ja päästiin hyvään vauhtiin. Yht´äkkiä vene oli melkein kyljellään. Mieleen muistuu lähinnä vain opettajan ”ei mitään hätää, ei mitään hätää” –huudahdukset. Tuuli olikin yltynyt ja pääsi ottamaan purjeisiin. Vene kallistui ainakin 30 astetta. No, tästä opimme. Merenneito kysyikin opettajalta lupaa hypätä seuraavan kallistuksen koittaessa. Mielessä kaikui vain kapteenin käsky hyljätä laiva.


Lauantain harjoittelua ennen lounasta.




Lounaan jälkeen. Reitillä kauhunhetkiä.








Sunnuntain purjehdusta.


Sunnuntai
Viimeinen päivä koitti. Jo heti aamusta harmitti, koska tiesi ettei purjehtimaan tulisi pääsemään pitkään aikaan. Tärkeinpänä kouluttajat pitivät merimailien kerryttämistä, mutta mistäpä niitä maileja kerryttää, kun ei ei tunne ketään veneenomistajaa.. Päivän aikana harjoiteltiin kartanlukua ja maisemanavigointia. Purjehdittiin hieman pidempää matkaa, rantautumista harjoiteltiin laituriin saareen sekä Suomenlinnaan. Opettaja otti ohjakset Suomenlinnan osalta, mikä tuntui helpottavalta. Hienosti päästiinkin laituriin ja lounaalle. Lounaan jälkeen vielä merimerkkien piinaamista, MOB -harjoittelua ja viimeinen rantautuminen. Lopuksi kerrattiin kurssilla opittuja asioita. Ihme ja kumma, niin kuin purjehdusopettaja totesi kurssin alkuun, kaikilla oli tunne että pystyttäisiin tällä porukalla purjehtimaan vähän pidemmällekin.






Jytinää Eestissä! Purjehduskurssin viimeinen päivä oli aurinkoinen.


Karttakuvat on otettu kuvakaappauksella Merenneidon Suunnon Movescount -tilistä, missä käytössä Googlen karttapalvelu.