Navigointiajokurssi ja Liuskasaaren palo

 

Teoreettiset taidot oppii teoreettisilla kursseilla. Käytännön veneilyssä tarvitaan lisäksi käytännön osaamista. Navigointitaidot on hyvä osata käytännössä ja Keulakulman venekunta suuntasi 11.6. Kesäpurjeen navigointiajot -kurssille HSK:lle. Saaristolaivurin tentti läpäistiin jo joulukuussa 2012 hyvin pistemäärin ja kesäkuun alkuviikkojen aikana vesillä tuli liikuttua ahkerasti. Reitit valittiin kuitenkin helpoiksi ja hyvin paljon pysyttiin selkeästi merkityillä väylillä. Navigointi olikin enemmän maisemanavigointia kuin harpin ja viivottimen kanssa pelaamista. Kompassiakaan ei vielä ole tarvittu.

Kurssille osallistui toinen venekunta ja yksi kouluttaja. Tarkoitus oli lähteä vesille Inferno 28:lla, mutta tästä paatista oli akut tyhjentyneet. Onneksi Kesäpurjeella on HSK:lla useita veneitä ja vesille päästiin Albin Expressillä. Satamasta muuten bongattiin FE741 aivan kurssiveneen vierestä! Ennen satamasta irtautumista käytiin läpi osallistujien navigointitaustoja sekä pientä kertausta saaristolaivuritason asioista karttaa hyväksi käyttäen. Mitään suurempia laskutoimituksia ei tehty, vaan pysyttiin sen tason tehtävissä, joista pystyi suoriutumaan viivoittimen ja päässalaskujen avulla. Lisäksi puhuttiin paljon plottereista ja muista sähköisistä apuvälineistä ja niiden käyttämisestä.

Laiturista irtauduttiin oppilasvoimin ja vaikka kyseessä oli purjevene, niin tällä kurssilla purjeita ei kuitenkaan nostettu. Ensialkuun tehtävänä oli ajaa vene avoimimmille vesille turvallista reittiä pitkin. Yksi kurssilainen pinnaan ja muut karttojen kanssa tähyilemään merimerkkejä. Välillä piti hieman pähkäillä että mikäs merkki tuo nyt olikaan ja kun lähestytään tästä suunnasta niin mitä se tarkoittaa. Pian kuitenkin kardinaali- ja lateraalimerkkien merkitys palautui mieliin niillekin, joilta ne olivat ehkä päässeet hieman unohtumaan. 

Merimerkkien kertailun jälkeen harjoiteltiin eksymätaulukon laatimista. Väylien linjatauluja haettiin lähisaarista ja venettä ajettiin linjoja pitkin. Linjoilla pystyttiin vertamaan kartalta määritettyä suuntaa ja kompassisuuntaa ja todettiin että nehän eivät olleet samoja lukemia. Jokaisella kompassilla on oma eksymä ja eksymä vaihtelee eri suuntiin kuljettaessa. Eksymään vaikuttaa mm. veneessä olevat metalliset esineet. Esimerkiksi ankkurin paikan vaihto muuttaa eksymää ja eksymätaulukko on laadittuva uudelleen. Eksymä on suurimmillaan silloin kuin suuri metalliesine on magneettisen pohjoisnavan ja veneen kompassin välissä. Mentiin jo siis insinööritasolle asti ja merikapteenin mielenkiintokin alkoi tosissaan herätä.

Veneen kompassille laadittiin eksymätaulukko käyttäen kolme linjaa. Vene ajettiin tarkalleen linjalle ja linjan suuntaiseksi ja samalla hetkellä luettiin kompassin lukema. Kartalta mitattiin tosisuuntaa ja laskettiin erannon avulla magneettinen suunta. Kompassiopin mukaan näillä tiedoilla voidaan määrittää eksymä kyseiselle suunnalla. Ajamalla kolmea linjaa kumpaankin suuntaan saatiin eksymätaulukko laadittua kuudelle eri suunnalle. Käytännön elämään tämä ei vielä riittäisi ja sopivia linjoja tulisi etsiä lähivesiltä myös muille suunnille. 

Ristisuuntimista päästiin myös harjoittelemaan käytännössä. Kurssilla käytettiin Suunto Commander käsisuuntimakompassia sekä kompassilla varustettuja kiikareita. Sopivat, helposti tunnistettavat kohteet valittiin edestä ja sivulta ja otettiin suuntimat. Suuntimiin huomioitiin eranto ja kartalle piirrettiin tosisuunnat. Tosisuuntien leikkauspisteestä saatiin koordinaatit paikkaamme suuntimahetkellä. Määritettyä sijaintia verrattiin gps:n ilmoittamaan sijaintiin ja ero oli yllättävän pieni, noin 200m. Ei ollenkaan huono tulos ensimmäiseksi paikan määritykseksi. Tarkkuutta saadaan varmasti vielä lisää kunhan omien instrumenttien kanssa päästään harjoittelemaan.

Päästyämme vauhtiin eksymätaulukon teossa, huomasimme pientä savua Kaivopuiston suunnasta. Pian savun määrä kasvoi ja olimme varma että laiturissa palaa purjevene soihtuna. Uteliaisuus voitti paikanmäärityksen jälkeen ja päätimme ajaa moottorilla lähemmäksi selvittämään mitä luodon toisella puolella todella tapahtui. Päästyämme Carusellin edustalle, tilanne selvisi heti: Liuskasaaren venevaja oli tulessa. Aluksi tilanne vaikutti vain pieneltä palolta, joka sammuisi hetkessä paikalla olevalla palokalustolla. Paikalla olevan palokalusto oli nimittäin varsin mittava. Alla olevista kuvista kuitenkin selviää, että tilanne olikin paljon pahempi miltä näytti.

Ensimmäiset savuhavainnot tehtiin Liuskasaaren eteläpuolella. Tässä savua jo selvästi enemmän kuin ensimmäisellä havainnointihetkellä.

Todellinen tilanne selvisi lähemmäksi ajettua.  Seuraavat kaksi kuvaa on otettu noin kymmenen sekunnin sisään...

Savukaasut syttyvät ja koko rakennus on liekeissä hetkessä.

Kaasupullojen räjähdykset kuuluivat, palaminen oli todella voimakasta

Savuvana näkyi varmasti pitkälle

Kurssi läheni loppuaan ja päätettiin poistua paikalta.

Satamaharjoitteluajoa

Edellisen kesän purjehtijakurssin jälkeen oman veneen käsittely satamassa oli teoriassa hallinnassa. Purjehtijaurssilla pääsi useaan otteeseen tekemään suorituksia eri rooleissa, mutta talven jälkeen homma oli  päässyt hieman unohtumaan. Omalla veneellä käytiin pari kertaa vesillä, mutta touhusta jäi sellainen maku että kertauskoulutus olisi hyväksi. Kesäpurjeelta löytyi sopivasti yhden illan mittainen kurssi tähän tarpeeseen.

Kurssilla kokoonnuttiin tutussa paikassa, eli ravintola Blue Peterin edessä HSK:lla. Kurssilaisia oli yhteensä neljä -sopiva määrä yhteen veneeseen. Porukalla oli vaihteleva tausta veneilystä, osa oli aloittelijoita ja osalla kokemusta oli kertynyt jo melkoisesti. Kouluttajia oli veneessä yksi. Veneenä käytettiin Albin Expressiä, eli samaa venettä mitä oli käytetty jo purjehtijakurssilla. Alkuun käytiin veneessä lyhyesti teoriaa juoksuköysistä ja tuulen suunnan huomioimisesta, sen jälkeen liivit päälle ja vene irti laiturista. Veneellä ajeltiin Lauttasaaren ja Ruoholahden välissä edestakaisin ja samalla tehtiin erilaisia harjoituksia. Jokainen kurssilainen  sai vuorollaan olla pinnassa ja keula- ja peräköysien kimpussa. Kaikille riitti siis töitä ja samoja harjoituksia tehtiin monta kertaa peräkkäin.

Omien muistikuvien mukaan ainakin nämä käytiin läpi oppilaiden tekeminä harjoitteina:

• Irtautuminen peräpoijukiinnityksestä juoksuköyttä apuna käyttäen
• Veneen käsittelyä / ajo- ja ohjausharjoittelua
• Keulan ajaminen poijuun 
• Veneen peruuttaminen laituriin 
• Kiinnitys peräpoijuun ja laituriin sivutuulessa
• Kylkikiinnitys laituriin
• Veneen kääntäminen ympäri koneella ajaen mahdollisimman pienessä tilassa 
• Veneen kääntäminen kylkikiinnityksessä käyttäen apuna springiä ja moottoria
• Irtautuminen kylkikiiinnityksestä silloin kun edessä ja takana ei ole ylimääräistä tilaa 
• Veneen kiinnittäminen peräpoijuun kahdella köydellä (estää veneen sivuttaisliikettä)

Ilta kului aurinkoissa merkeissä todella nopeasti ja purjehtijakurssin asiat palasivat mieleen. Osa asiasta oli ihan uutta ja varsinkin tuo  kahden köyden kiinnittäminen peräpoijuun tuli tarpeeseen, oma paatti kun tahtoo kammeta satamassa poikittain jos se on vain yhdellä köydellä kiinni poijussa. Kurssilaisten valmius omaksua asioita varmasti vaikutti tämän kurssin läpivientiin, nyt asioita ei tarvinnut aloittaa ihan perusteista vaan päästiin heti asiaan. Tämä kurssi toi varmuutta jatkaa treenausta omalla paatilla. 

Hätäraketit

Helsingin Meripelastus järjesti hätärakettien ammuntaharjoituksen Jollaksessa lauantaina 9.3. Sää oli mitä hienoin ja Merenneito uhmasi flunssaa, pakkasi reppuun raketit ja soihdut, lisävaatteita, kameran ja lähti päiväretkelle kohti Jollasta. Flunssassa matka oli julkisilla taittaen pitkä, mutta perille päästyä paukkujännitys voitti ja pitkä matka unohtui.

Turvallinen laukaisualusta

Hätäraketteja ammuttiin vuoronperään opastuksen jälkeen. Merenneidolla oli kolme hätärakettia mukana, joista kaksi osoittautui suutareiksi. Raketit lähti niin kuin kuuluukin, mutta valo ei lähtenyt palamaan. Toisessa pisteessä oli käsisoihtujen testausta. Niitä Merenneidolla oli mukana kaksi, joista toinen oli suutari. Onneksi ei ollut oikea tilanne päällä.

Käsisoihtu suhisemassa!

Vaikka Merenneito oli yksin retkellä, ei tuppisuuna tarvinnut seisoskella ja odottaa vuoroaan. Mukavia ihmisiä sattui seuraan, joiden avulla paluumatka onnistui puolet vähemmällä vaivalla. Purjehtijat on pop -ainakin kohdalle osuneet.

Asiantuntevaa opastusta hätärakettien käyttämisestä

Hätärakettien ja käsisoihtujen testauksien lisäksi sai kokeilla alkusammutusta. Sokka irti ja tulta päin.

Hätärakettien käytön lisäksi harjoiteltiin sammuttimien käyttöä pienen tulipalon sammutukseen.

Veneilijän pelastautumiskurssi

Merenneito lunasti joululahjansa ja Merikapteeni lähti tietenkin mukaan. Nokka suuntasi kohti Lohjan Meriturvaa.

Matkalla.

Päivä alkoi aamukahvilla ja täytetyllä ruisleivällä. Kahvin aikana kouluttaja kertoi päivän kulusta, jonka jälkeen vaihdettiin vaatteet päivän koitoksia varten. Asuna puuvillahaalari ja neopreenitossut. Sekä Merenneidolla että Merikapteenilla haalarin alla oli urheilualuskerrasto. Vaihtoehtona kerrastolle olisi ollut uimapuku, mutta onneksi päädyttiin kerrastoon. Kerrasto nimittäin toi hieman lämpöä, vaikka olikin läpimärkä.

Koulutusallas.

Siirryttiin Meripelasuksen halliin, jossa kuunneltiin melkein kaksi tuntia teoriaa pelastusliiveistä ja -lautoista. Pelastusliivien osalta keskityttiin lähinnä paukkuliiveihin. Teorian jälkeen harjoiteltiin pelastusrenkaan ja -liinan heittoa. Tässä opittiin että liina tulee olla sellainen, jossa naru on mielummin ohutta kuin paksua. Tällöin heitto onnistuu kun naru kulkee sutjakkaasti pussukasta. Heittotreenien jälkeen vuorossa oli lounas.

Paukkuliiveistä.

Lounaan jälkeen puettiin pelastusliivit ja  kuivaharjoiteltiin HELP-asentoa. Asentoa, jossa ihminen pysyy paremmin lämpimänä kylmässä vedessä verrattuna räpiköimiseen paikallaan. Asennossa otetaan käsillä kauluksista kiinni ja kyynärvarret tiukasti kehoon kiinni, jalat nilkoista ristiin ja ja lähelle ylävartaloa niin että polvet ovat pinnan yläpuollella. Myös kämmenet ovat pinnalla (ja pää tietenkin!). Tämän jälkeen kokeiltiin porukkaasentoa. Porukassa pyritään järjestäytyminää tiiviisti niin että pidetään toisistamme keskivartalosta kiinni ja asetutaan rinkiin. Kuitenkin niin että kukaan ei ole toisen selän takana. Pienimmät ja heikoimmassa tilassa olevat keskelle. Järjestystä olisi hyvä vaihtaa välillä tositilanteessa, jos heikkokuntoisia on useampia.

Sitten olikin vuoro kastua. Ryhmästä valikoitui rohkein. Eikun hyppy altaaseen ja kouluttajan sekä toisen ryhmäläisen avulla ylös. Apuna käytettiin köyttä hyppääjän kainaloiden alla. Tämän jälkeen ryhmä jakaantui kolmeen pienempään ryhmään ja vuoronperään ryhmät kiertivät kolmea eri pistettä: hevosenkenkäpelastusrenkaan ja vissin käyttö "rannalla", purjeveneeseen nostaminen pelkän köyden avulla ja tikku, jonka päässä lenksura + vinssi "rannalla" ja samassa pisteessä myös pelastusmaton käyttö.

Ensimmäinen altaaseen hyppy vaati hieman tsemppausta eikä ollut mikään miellyttävä kokemus. Aluskerrasto ja puuvillahaalari kastui kertaheitolla ja vaikka vesi olikin suht lämpöistä (+21C), tuntui se kylmältä. Ja märältä. Hommaan kuitenkin tottui iltapäivän aikana, koska altaaseen mentiin monta kertaa niin "rannalta", pelastusveneestä kuin purjeveneestäkin.

Merenneito sai onneksi kokeilla pelkäämiään paukkuliivejä. Jo sana paukku -tuntui pelottavalta ennen Meriturvapäivää. Merenneito pelkäsi tilannetta, jossa yht`äkkiä lentäisi paatin kannelta kylmään veteen, joutuisi uppeluksiin, kohoisi pinnalle ja sitten pään ympärillä liivit paukkuisi niin että koko loppu iän tinnittäisi korvissa. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin Merenneito oli kuvitellut. Kun paukkuliivit oli päällä, pisteen kouluttaja käski hypätä veteen. Merenneito arasteli ja kertoi pelkäävänsä liivejä. Kouluttaja otti hienosti homman haltuun ja kertoi mitä tulisi tehdä, jos liivit eivät täyttyisi. Kouluttaja oli tyynen rauhallinen. Hienoa. Sitten hyppy veteen. Tästä edespäin Merenneito puhuu suhinaliiveistä, koska liivit vain suhisee paukkumisen sijaan. 

Heittoliinassa pitää olla ohut naru.

Kun ryhmät olivat kiertäneet kolme pistettä, homma lähti todenteolla käyntiin. Nyt ryhmä jakaantui kahteen ja harjoiteltiin MOB:tä (man over boat) todellisemmassa tilanteessa. Altaaseen tuli aaltoja ja tuulta. Tuulikoneiden edessä oli vielä pisteenä iin päälle kastelujärjestelmä eli tuulen mukana saatiin naamalle myös kylmää vesitihkua. Yksi ryhmänjäsenestä altaaseen ja muiden tehtäväksi jäi nostaa vedenvaraan joutunut isopurjeen nostimella ylös, apuna hevosenkenkäkellutin. Vaikka homma kuulosti aluksi yksinkertaiselta, vaati se voimia ja järjestelmällisyyttä. Vinssinkäyttö osoittautui hankalimmaksi osaksi: köysi kiertyi "lukkoon", siis itsensä päälle. Merenneito oli vinssattavana ja tovi vierähti köydessä killuessa ennen kuin kolme raavasta miestä sai vinssin kuntoon ja Merenneidon kannelle.

Isopurjeen nostimella ja vinssillä veden varaan joutunut ylös. Tuulta ja pärskettä.

Seuraavaksi koko porukka nousi purjeveneeseen ja kuvitteellisena tilanteena oli pelastautua pelastuslauttaan. Nyt oltiin kuin elokuvissa: aaltoja, tuulta, pärskeitä, vesitihkua ja pimeää! Pelastuslautta oli kiinni kannella. Lautta tuli heittää veteen ja kuvitteellisesti purkaa, koska vedessä keikkui jo valmis lautta. Porukan saaminen pelastuslauttaan sitloorasta ja lautan melominen pois veneen luota ei hoitunut silmän räpäyksessä. Kun lautta saatiin melottua sovittuun paikkaan, harjoiteltiin lautasta poistumista veteen. Vedessä harjoiteltiin HELP-asentoa. Ensin yksin ja sitten porukassa.

Pelastuslautta.

Seuraavaksi tuli uida pelastusliivien kanssa pelastuslautalle ja harjoitella lauttaan nousemista köysiportaan avulla. Kaksi miestiä satula-asentoon istumaan lautan oviaukkoon ja auttamaan sisällekampeavaa porukkaa ylös. Kun koko porukka oli saatu lauttaan. Tuli kummaltakin oviaukolta kahden hypätä veteen, joista toisen piti teeskennellä tajutonta. Nyt siis harjoiteltiin tajuttoman nostamista pelastuslauttaan. Toinen veteen hyppääjistä auttoi tajutonta vedestä, jonka jälkeen auttajan voimat olivat niin loppu että tämäkin tuli riuhtoa lauttaan. Tajuttoman ja voimattoman lauttaan riuhtominen ei sekään ollut yksinkertainen homma.

Kun koko jengi oltiin saatu pelastuslauttaa, poistuttiin lautasta veteen ja rannalle terästikkaita pitkin. Tässä kohtaa Merikapteenin ja Merenneidon muistikapasiteetti loppui eikä loppupäivän ohjelma ole mielessä kronologisessa järjestyksessä. Vielä kuitenkin harjoiteltiin tajuttoman kuljettamista vedessä: tajuton kelluu liivien varassa ja auttaja pitää leuan alta kiinni ja ui selkä menosuuntaan lähes tajuttoman alla. Harjoiteltiin myös köysitikkaita- ja verkkoa pitkin nousemista viiden metrin korkeuteen. Aluksi nouseminen oli erittäin raskasta, mutta kun oikea tekniikka löytyi, homma helpottui paljon. Kiipeämisessä tulee muistaa kurkottaa käsillä niin korkealle kuin ylettyy ja punnertaa itsensä jalkojen avulla ylöspäin.

Köysitikkaat ja -verkko. Vasemmassa reunassa näkyy myös hyppytasanne.

Kun kaikki oli kiivennyt ylös, harjoiteltiin hyppäämistä 4,5 metrin korkeudesta. Ei miellyttävää pienestä korkean paikan pelosta kärsivälle, mutta toteutettavissa. Loppupäivän aikana koko jengi nostettiin MOR-lautalla. MOR-lautat on kehitetty juuri ihmisten nostamiseen vedestä alukseen, koska tavalliset pelastulautat eivät siihen sovellu.

MOR-lautta köysitikkaiden ja sadan hengen pelastuslautan välissä.

Loppupäivän aikana kokeiltiin myös kuinka vedestä pääsee helpoiten nousemaan soutuveneeseen. Kouluttaja näytti ensin mallia, jonka jälkeen kokeiltiin kuinka monta henkeä uppoamaton soutuvene kantaa. Ja todentotta, vaikka vene vajoaa pinnan alle, se ei uppoa. Samalla myös opittiin kuinka vettä täynnä oleva vene käännetään ympäri.

Nousu tapahtuu soutuveneen sivulta.

Ensin jalka laidan yli.

Jonka jälkeen ponnistus ja koko kroppa veneeseen. Vene ei kaadu, vaikka kallistuukin kovasti.

Helppoa. Ja eikun äyskäröimään.

Juuri ennen kuin soutuvene vajoaa pinnan alle.

Vettä täynnä olevan veneen tyhjentäminen.

Loppuhuipennuksena odotti vinssaus helikopterisimulaattoriin. Ryhmä jaettiin kahteen, toisille punaiset kypärät ja toisille siniset. Pelastuslauttaan nouseminen harjoiteltiin vielä rannalta ja sitten kuin ihmeen kaupalla olosuhteet muuttuivat. Tuulta, aaltoja, veden vihmontaa ja pimeää. Helikopterin jylinää. Jokainen pelastettava vinssattiin helikopteriin. Mieleenpainuva kokemus.

Vaikka helikopteriin vinssaaminen tuntui hurjimista hurjimmilta touhulta, loppuun oli vielä jätetty todellinen itsensä voittaminen: kaksi minuuttia kuusiasteisessa vedessä. Nyt siis todella testattiin mikä etu HELP-asennosta on. Hengitys salpaantui altaaseen mennessä eikä kaksi minuuttia tuntunut kovin lyhyeltä ajalta. Pahin tunne oli kun lähti uimaan kohti portaita. Onneksi matka ei ollut pitkä. Äkkiä altaasta ylös, pelastusliivit pois ja kuumaan suihkuun ja saunaan. Parinkymmenen minuutin lämmittelyn jälkeen sai vetäistä omat kuivat vaatteet päälle, syödä kinkkupiirakkaa ja eritoten juoda. Päivä oli pulkassa.

Päivä oli hieno kokemus. Täytyy toivoa ettei opittuja taitoja tarvitse käyttää, mutta nyt ainakin on tiedossa mitä tulee tehdä. Illalla ei tarvinnut unta odotella.

Kiitos vielä hyville kouluttajille ja loistavalle porukalle. 

Rannikkolaivurin radiotutkinto

Tänään tuli aamulla sähköpostiin tieto että olen läpäissyt eilisen Rannikkolaivurin radiotutkinnon (SRC). Nopeaa toimintaa Viestintävirastolta.

Koe jakaantui kahteen osaan: A- ja B-osa. A-osa painottui hätäviestintään ja B-osassa yleistä meri-VHF:stä. Tutkinnossa jaettiin liitteet, joista oli muutamaan kysymykseen apua. Jotta kokeen pääsi läpi, A-osassa tuli olla 80 % oikein ja B-osassa 60 %. Tuloksissa kuitenkin pisteen-parin markinaali kokelaan hyväksi.

Niin kuin aiemmissa tarinoissa kerroinkin jo, kävin Kesäpurjeen järjestämän Meri-VHF -kurssin. Kurssi oli hyvä ja ennen koetta kokeen pitäjä kertaili vielä tärkeimpiä kohtia Rannikkolaivurin VHF-radioliikenneoppaasta. Itse lueskelin kyseistä opasta muutamana iltana ja "lueskelu" oli tarpeen. Koe ei ollut mikään läpihuutojuttu.

Tutkinnossa jaettavat liitteet ja itseopiskelumateriaali.

Viikon-puolentoista sisään pitäisi kolahtaa postiin lasku, tutkintotodistus ja SRC-lupa. Koetilaisuuteen mennessä piti olla passikuva mukana lupaa varten.

Ja kesä on taas pykälää lähempänä.

Merenneito

Meri-VHF -kurssi

Merenneito aloitti kaksiosaisen meri-VHF -kurssin, joka tähtää SCN-tutkintoon. Eli lupaan käyttää VHF-radiota merellä. Jos siis omasta veneestää löytyy radio ja sitä mielii käyttävänsä, on Viestinstäviraston lupa hankittava. Luvan saa päästessään tentin läpi. Ilmeisesti monet opiskelevat itsenäisesti viraston sivuilta saatavasta materiaalista asiat. Merikapteeni pyrkii myös suorittamaan pelkän tentin. Tosin radioamatöörinä radiot tuskin kammoksuttavat yhtä paljon kuin Merenneitoa. Härkää sarvista siis taas ja pupettiin istumaan. Yksi ilta on jo takana ja edessä toinen. Merikapteenin hermoja olen koetellut muutaman illan. Aakkoset eivät tunnu jäävän päähän. Edistymistä on kuitenkin havaittavissa...

Niin dieselmoottorikurssilla kuin meri-VHF:ssä on pari naamaa käynyt tutuksi. Muutamia sanojakin tullut siinä vaihdettua ja vinkkinä sain liittymisen Helsingin Navigaatioseuraan. Kerrottuani tästä Merikapteenille, päätettiin liittyä.

VHF-kurssin toisena iltana käytiin läpi hätäsanomat sekä DCS:ssä että puhuttuna. Harjoituksina kirjoiteltiin hätäsanomia niin kuin ne radioon puhuttaisiin. Kurssi oli paikallaan. Harjoitusta lisää ja sitten tenttiin. Aika luottavaisin mielin.

Merenneito

Saaristolaivurit

Kaksinkertainen keulakulma

Rannikkolaivuritutkintoon tähtäävä kurssi alkoi työväenopistossa ja opettaja kertoi kaikkien iloksi että hänen kurssillaan olleet Saaristolaivuritentin tehneet läpäisivät tentin. Siis myös me! Jeee! Leveä hymy sekä omalla että Merikapteenin naamalla. Hienoa. Kirjeet kolahtivat postiin parin päivän päästä ja läpäisystä pystyi lukemaan mustaa valkoisella. Kevään aikana opitaan (taas) uutta ja huhtikuussa koittaa Rannikkolaivuritutkinto.

Merkintälaskuja..

Dieselmoottorin huoltokurssi

”Tieto lisää tuskaa”. Not! Ainakin näissä venetouhuissa. Perämoottori oli veneenhankinnan aikana yksi kriteereistä, mutta pikkuhiljaa putosi pois ja paatissahan siis on 9 heppanen Yanmar. Merikapteeni jo selätti moottoria hieman glykolien laittamisen puitteissa, mutta Merenneito päätti olla koskematta koko vempeleeseen ja toivoi sormet ristissä että putputusta saataisiin kuunnella ongelmitta. Härkää sarvista -asenteella siis kurssille.

Kurssi jakaantui kahteen osaan: teoriailtaan ja käytännön opetteluun. Teoriassa opettaja hämmästytti pätevyydellään ja tekstiä riitti kolmeksi tunniksi ongelmitta. Itseä rupesi hengästyttämään jo puolen tunnin kuluttua kun dieselmoottorin osissa ei oltu ehdotti edes puoleen väliin. Kaikki oli niin uutta. Silmät solmussa ja kynä sauhuten koko kolme tuntia meni hujauksessa. Onneksi kurssilla esitettiin paljon kysymyksiä, mikä toi omakohtaisuutta teorian lomaan. Niin, kyllä se moottori joskus hajoo.

Käytäntöpäivä oli parin päivän kuluttua teoriasta. Dieselmoottori kärrättiin vaunulla keskelle isoa konehallia ja käytiin nyt sitten käytännön kautta moottorin osat läpi. Samalla myös kerrattiin kuinka moottori ylipäätään toimii. Nyt, kun moottori oli siinä edessä, oli helpompaa käsittää koko vehjettä. Helpompi siis kuin semisuttuiselta mustanpuhuvalta tulostuskuvalta. Moottorin osat ja toiminta oli lounasaikaan mennessä kerrattu ja päästiin lounastauolle. Lounaan jälkeen päästiin toimintaan. Aloitettiin dieselsuodattimen vaihdolla. Merikapteeni- merenneito -parista merenneito hoiti käytännön kokeilut.  Ajatus dieselistä käsillä ei miellyttänyt, mutta pakkohan se oli. Suodattimen vaihto meni hyvin ja ilmaamisessakin onnistuin. Eikä se vaikeaa ole. Varsinkin kun moottori on edessä kuin tarjottimella ja pääsee hääräämään sen ympärillä helposti. Ei tarvitse miettiä mihin raajansa asettelee, jotta edes näkee oikeaan paikkaan. Paatissa ahtaus tuo siis oman osansa hommaan. Merenneito pääsi myös vaihtamaan impellerin. Helppo homma sekin.

Ensi syksyn huoltoa ja s/y Lipljanin konemestarin titteliä odotellessa,

Merenneito

Ainiin, moottorinrassaushaalarit oli pakko saada. Nyt kelpaa!

Hallissa oli varsin kylmä eikä omassa rassaushaalarissa tarennut. Onneksi Merikapteeni on kuumaverisempää sorttia.

Purjehtijakurssi

Purjehdusharrastuksen aloittamista oli hierottu pitkään, merikapteenin osalta yli viisi vuotta tosissaan ja ajatustasolla varmasti yli kymmenen vuotta. Lopultakin asian eteen päätettiint tehdä jotain ja ensimmäinen ajatus oli se, että purjehtimaan pitäisi varmasti oppia ennen kuin venettä lähtisi ostamaan. Pääkaupunkiseudulta löytyi hyvä määrä purjehduskouluja, mutta tässä vaiheessa kesää moni kurssi oli loppuun myyty. Kesäpurjeelta löytyi kuitenkin pari vapaata paikkaa, joten sen suuremmin miettimättä ilmoittauduttiin sitten sinne. Kurssi käsitti teoriapäivän sekä neljä purjehduspäivää, joista kaksi oli arki-iltoja.

Teoriapäivä 15.7.2012

Kesäpurjeen teoriapäivä koitti ja päällimmäisenä tunteena jännitys. Suurin osa termeistä vilahti täysin ohi. Skuutit, vantit, fenderit, sitloora.. Huh. Myös solmuja opeteltiin. Paalusolmun tarina käärmeestä lammessa upposi parin kerran jälkeen. Toistoja, toistoja, toistoja..

Purjehduskurssi 2.-5.8.2012

Torstai-ilta
Ensimmäinen ilta purjehduskurssilla. Kauhunsekaiset tunteet. Merenneito ei ollut edes ikinä käynyt purjeveneessä, saati unelmoinut purjehduksesta harrastuksena. Tapaaminen oli Lauttasaaressa BluePeter -ravintolan edustalla. Porukka jakaantui kahteen veneeseen. Merikapteeni viittelöi meidät pienempään (pinnalliseen) veneeseen, joka oli malliltaan Albin Express. Isommassa veneessä (Maestro 35) olisi ollut ruori. Sieluni silmin näin itseni kääntelemässä ruoria aallokossa ja huutamassa ohjeita gastille, joten Merikapteenin valinta oli pettymys. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että kurssivenevalinta meni nappiin. Ensimmäisenä käytiin läpi veneen varustus ja sitä mitä tulemme oppimaan kurssin aikana. Purjehdusopettaja painotti vahvasti että sunnuntaina meillä tulee olemaan olo, että osaamme purjehtia, vaikka tässä vaiheessa kaikki voi tuntua katastrofin alkeilta. Torstai-ilta menikin keskustellessa ja harjoitellessa poijuun ajoa. Siis koneenkäyttö tuli tutuksi ja veneen ohjattavuus. Perjantaina nostettaisiin jo purjeet.

Perjantai-ilta
Perjantaina jatkettiin Lauttasaaren edustalla. Harjoiteltiin koneella ajoa, ja eteenkin pinnassa oloa, mutta myös isopurje nostettiin. Vettä satoi kaatamalla ja muutamia vendoja päästiin harjoittelemaan. Jokainen oli kuin uitettu koira illan jälkeen ja yhteinen harrastoive oli ettei vettä sataisi koko viikonloppua. Tässä vaiheessa Merenneito oli varsin epäileväisellä kannalla, olisiko purjehdus harrastuksena häntä varten. Purjehdus sateessa on märkää ja hidasta hommaa. Kosteasta fiilingistä huolimatta meininki oli hyvä ja illan aikana opittiin paljon uutta asiaa, mm. mitä tarkoittaa merimerkkien piinaaminen ja miten vältytään keripukilta Lauttasaaren eteläpuolella.

Perjantain harjoittelua.

Lauantai

Lauantai alkoi sumussa. Näkyvyyttä ei ollut kuin pari hassua metriä eikä tuulikaan ollut ilonamme. Kuitenkin nostettiin myös etupurje ja päästiin jiippaamaan. Hyvä meininki, vaikka sumu haittasi merimaisemista nautiskelua. Kasikkoa vain Lauttasaaren edustalla. Puolen päivän aikaan käytiin syömässä Ruoholahden Hima&Salissa. Keitot naamariin ja äkkiä takaisin veneelle. Sumukin oli hälvennyt ja aurinko pilkotti pilvien takaa. Suunniteltiin jatkaa jiippien ja vendojen harjoittelua. Moottorilla pois laiturista ja purjeet ylös. Tuulikin oli päättänyt ilahduttaa meitä ja päästiin hyvään vauhtiin. Yht´äkkiä vene oli melkein kyljellään. Mieleen muistuu lähinnä vain opettajan ”ei mitään hätää, ei mitään hätää” –huudahdukset. Tuuli olikin yltynyt ja pääsi ottamaan purjeisiin. Vene kallistui ainakin 30 astetta. No, tästä opimme. Merenneito kysyikin opettajalta lupaa hypätä seuraavan kallistuksen koittaessa. Mielessä kaikui vain kapteenin käsky hyljätä laiva.

Lauantain harjoittelua ennen lounasta.

Lounaan jälkeen. Reitillä kauhunhetkiä.

Sunnuntain purjehdusta.

Sunnuntai
Viimeinen päivä koitti. Jo heti aamusta harmitti, koska tiesi ettei purjehtimaan tulisi pääsemään pitkään aikaan. Tärkeinpänä kouluttajat pitivät merimailien kerryttämistä, mutta mistäpä niitä maileja kerryttää, kun ei ei tunne ketään veneenomistajaa.. Päivän aikana harjoiteltiin kartanlukua ja maisemanavigointia. Purjehdittiin hieman pidempää matkaa, rantautumista harjoiteltiin laituriin saareen sekä Suomenlinnaan. Opettaja otti ohjakset Suomenlinnan osalta, mikä tuntui helpottavalta. Hienosti päästiinkin laituriin ja lounaalle. Lounaan jälkeen vielä merimerkkien piinaamista, MOB -harjoittelua ja viimeinen rantautuminen. Lopuksi kerrattiin kurssilla opittuja asioita. Ihme ja kumma, niin kuin purjehdusopettaja totesi kurssin alkuun, kaikilla oli tunne että pystyttäisiin tällä porukalla purjehtimaan vähän pidemmällekin.

Jytinää Eestissä! Purjehduskurssin viimeinen päivä oli aurinkoinen.

Karttakuvat on otettu kuvakaappauksella Merenneidon Suunnon Movescount -tilistä, missä käytössä Googlen karttapalvelu.