lauantai 3. marraskuuta 2012

Pressukatteen kasaamista

Tänään pestiin paatin kyljet ja kansi. Vähän vielä jäi kesken, mutta hyvällä mallilla. Eilinen perunakiisseli yhdistettiin tänään oksaalihappoon ja harjattiin pintaan, annettiin vähän aikaa olla ja huuhdeltiin pois. Mönjästä tuli noin 20% oksaalihappogeeliä. Toimi hyvin. Vielä pitää tehdä lisää ja käydä hankaamassa loputkin liat pois. Laimella pesuaine-vesiseoksella pyyhin keittiön ja muita sisäpintoja. Kai siellä voisi loputtomiin putsailla, mutta johonkin pitää lopettaa. Ja keväällä sitten tietenkin pitää kaikki pyyhkiä uudelleen.

Samalla kun pressukatetta ryhdyttiin ihmettelemään, alkoi myös ensimmäiset huoltohommat siinä veneen vieressä. Kun puomi oli noston yhteydessä irrotettu, niin siinä havaittu kulunut pylpyrä vaihdettiin uuteen. Edellinen omistaja olikin hankkinut varaosan valmiiksi, joten operaatio oli helppo ja nopea toteuttaa. Vanha osa oli jo melkoisen muodottomaksi kulunut.



Suurin projekti tänään oli kuitenkin alumiinikehikon rakentaminen veneen päälle, johon talvipressu sitten kiinnitetään. Onneksi oli apuvoimia mukana, kiitos heille. Ilman kahta apumiestä Merikapteeni ei olisi saanut näin vaivattomasti kehikkoa rakennettua. Kiitokseksi tämän päivän ja nostopäivän avusta toinen apupoika vietiin kebabille. Kebab vaihtui pitsaan ja hyvää oli. Toinen apupoika viedään huomenna syömään vaimokkeen kanssa kiitokseksi tästä päivästä ja muutamista sähkötöistä kotona. Hienoa tuntea ihmisiä, jotka osaa asiansa.

Alumiinen pressukatos alkaa rakentua muotoonsa
Matkalla kotiin tarttui mukaan pari leffaa vuokraamosta ja irtokarkkeja. Kallion kierros -suunnitelmat vaihtui siis sohvalöhöilyyn, mutta mikäs sen parempaa puunauspäivän jälkeen. Kotona kapteenilla vielä odotti rännien tyhjennys ja minä sain osakseni auton pesun. Enää en kyllä pese mitään. Vene ja auto riittää yhdelle päivälle.
Tänään opin:
  • hommia kannattaa suunnitella etukäteen että kaikki ehditään tehdä
  • kaakao maistuu erinomaiselta (paremmalta kuin kahvi) juustosämpylöiden kanssa
Merenneito

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti