sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Veneellä käymässä


Keväinen päivä houkutteli lähtemään kävelylle meren jäälle Vuosaareen. Samalla oli hyvä käydä paatilla ihmettelemässä tilannetta ja viemässä sinne kamaa autotallista pyörimästä. Mukaan napattiin tarkastuksessa olleet sammuttimet sekä Wallas-sisätilalämmitin. Akkuja ei vielä viety veneelle, vaan ne jäivät odottelemaan varmuutta siitä ettei kovat pakkaset pääse enää yllättämään.

Jännitys oli suuri, viimeksi veneellä oli käyty joulun aikoihin. Yllätys oli positiivinen, veneessä oli kuivaa ja ilma oli raikasta. Ei mitään ylimääräisiä hajuja! Veneen sisätilaan sijoitetut Bilteman kosteuden poistajat olivat nyt toimineet, alkuepäilyksistä huolimatta. Purnukoiden pohjalle oli tiivistynyt vettä ja raepusseissa oli tapahtunut näkyviä muutoksia. Vieläkään ei päästy siihen tilanteeseen mitä netistä on saanut lukea, eli että purkkeja pitäisi käydä tyhjentämässä talvena aikana useaan otteeseen vedestä. Nyt sitä vettä oli reilu sentti pohjalla kummassakin. Mutta siis selkeästi toimivat, se on pääasia. Talvi on kuitenkin ollut aika kuiva tänä vuonna, eli pakkasta on ollut enemmän kuin vesikelejä.

Vedenpoistajat toimivat! Tämän verran vettä oli muodostunut 4kk:n aikana. Veneessä näitä on 2kpl.

Kölissä olevat ruostetäplät ovat talven aikana laajentuneet isoiksi "finneiksi". Tästä tuskin on mitään ihmeempää haittaa, mutta ensi syksynä voisi kölin hioa ja maalata ennen talven tuloa. Tämän kevään hiomis- ja maalaamisurakkaa pitäisi ryhtyä tosissaan aikatauluttamaan, noviiseilla tuhraantuu siihenkin moninkertaisesti aikaa. Edellinen omistaja kertoi että hiomiseen menee aikaa noin 30 minuuttia, maalaamiseen sitten enemmän.

Veneellä pyöriessä tuli havaittu ilkeän näköinen murtuma peräsimen yläosassa. Piti oikein ihmetellä miten sitä ei ollut tullut havaittua aikaisemmin, ehkä veneellä on käydessä on ollut aikaisemmin aina pimeämpää. Peräsimen yläosassa gelcoat on selvästi murtunut pystysuunnassa ja murtuma jatkuu pienempänä parikymmentä senttiä alaspäin. Näyttäisi siltä, että peräsin olisi turvonnut jostain syystä, olisikohan sinne päässyt kosteutta vuosien saatossa? Vaikea vielä sanoa mitä tuolle tulisi tehdä, mutta ajatus murtuvasta ja kosteutta imeävästä peräsimestä ei tunnu mukavalta. Täytyy selvitellä viisaammilta vinkkeä huoltoa varten. Jos kyse on vain gelcoatin murtumisesta, niin homma saattaisi olla vain vielä suhteellisen helppo hoitaa kuntoon. Tuollaiseen kuntoon sitä ei kyllä viitsi jättää.


Moottoria tuli myös tutkailtua. Diesel-huoltokurssin jälkeen jo tajusikin jotain ja osasi katsella osia ihan eri tavalla kuin vielä syksyllä. Osia jopa tunnisti ja niiden tarkoituksen ymmärsi. Kone ei enää olekaan öljyinen mörkö rappusten alla! Kone näyttäisi tosiaan olevan helposti huollettavissa, kaikki huoltoon tarvittavat osat ovat hyvin saavutettavissa. Veneen varaosapakista löytyi jonkin verran Yanmarin varaosia, mm. laturin hihna, polttoainesuodatin sekä erinäisiä tiivisteitä. Ne napattiin mukaan, samoin tiedot öljynsuodattimista. Tarkoitus olisi tilata kaikki perushuolloissa tarvittavat osat varastoon sekä yhdet vielä keväällä vaihdettavaksi. Seuraavaksi onkin edessä varaosamyyjien etsimistä netistä.


2 kommenttia:

  1. Saattaa olla pakkasvaurio. Se voisi tsekata kun pakkaset on lopullisesti ohi. Reikä peräsimen pohjaan, ja jos siellä on märkää, vesi valuu ulos. Silloin kyseessä on pakkasvaurio, ja ohjeita saa venekoorjaamoista. Ehkä tee se itse onnistuu. Muistakaa pakkeloida reikä!

    Toivottavasti uusi erä raketteja toimii.

    VastaaPoista
  2. Pakkasvaurio kuulostaisi järkevältä. Edellisen omistajan mukaan tuo halkeama on ollut peräsimessä jo useita vuosia eikä ole siitä sen enempää laajentunut. Peräsimen kiinnitys on tässä veneessä rakennettu aikoinaan uusiksi, materiaalit ja vahvuudet ovat melkoisen järeitä. Pelkoa siitä että peräsin irtoasi tai muuten hajoaisi ei varmasti ole. Sen verran tuolle kuitenkin tehdään että dremelillä hieman avataan murtumakohtaa ja vilkaistaa mitä sieltä paljastuu. Jos ja kun isompaa peräsinremppaa tehdään, niin se tapahtuu alkavan veneilykauden päättyessä.

    VastaaPoista