keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Iltapurjehduksia gastien kanssa

Suomenlinnan majakka hämärtyvässä illassa
Maanantaina 8.7. merikapteeni kävi reilun viiden tunnin iltapurjehduksella tuttuvapariskunnan kanssa. Kyseessä oli sama pariskunta, joka oli juhannuksena mukana viikonloppuretkellä. Hommaa ei siis tarvinnut aloittaa ihan alusta, vaan päästiin ripeästi matkaan. Mukava pohjoistuuli antoi vauhtia heti Kruunuvuoren selältä alkaen. Tuulta taisi olla noin 6 m/s. Reittikulki etelään Harmajan ohi Päntärin tasalle ja siitä sitten itään Kuivasaaren ja Mustasaaren itäpuolitse kiertäen takaisin Kustaanmiekkaan. Vieraita keli tuntui aluksi jännittävän, mutta hekin tottuivat pian aaltoihin ja tuuleen ja nauttivat vauhdikkaasta matkanteosta. Paluumatkalla havaittiin että yöt alkavat olla jo pimeitä. Rantaan päästiin puolen yön aikoihin ja matkaa tuli tehtyä noin 22NM. Hyvä reissu!

Isku ja Milko veneenhallintahommissa
Tiistaina 9.7. merikapteeni käytti paria kaveriaan napakassa 9...10 m/s tuulessa tottuttelemassa purjehtimiseen. Kumpikin heistä oli käytännössä ensikertalaisia, mutta pääsivät alkuhäslinkien jälkeen harjoittelemaan eri rooleissa toimimista. Irtautuminen tehtiin harjoituksen takia juoksuköydellä, näin saatiin jokaiselle jotain hommaa. Alkuun vedettiin mastoon vain isopurje ja kierreltiin Kruunuvuoren selällä neljän viitan karia. Vauhtia ei todellakaan puuttunut! Melkein rikottiin aikaisempi pelkällä isopurjeella tehty nopeusennätys. (Kännykän gps:stä jälkikäteen tarkastettuna tuo ennätys ei rikkoutunut, mutta isolla ja fokalla saatiin reissun huippunopeudeksi 6,9 solmua). Yhdessä vaiheessa käytiin Kustaanmiekassa kokeilemassa olisiko vesi vieläkin liukkaampaa toisella puolella. Aallot olivat ainakin paria pykälää suuremmat ja tyrskyt hakkasivat rantakallioita. Samaan aikaan salmessa tuli vastaan Kerttu ja Pilvi. Vierailijat äänestivät 2-1 että palataan takaisin rauhallisemmalla puolelle.  Fokka nostettiin mastoon ja treenailtiin kahden purjeen käyttöä. Hyvin sujui, merikapteenin hommaksi jäi pääasiassa ympäristön tarkkailu ja suuntien ilmoittaminen. Miehistö oppi tekemään purjeiden säädöt oma-aloitteisesti kokeilemalla.  Kolmen  ja puolen tunnin purjehduksen päätteeksi veneelle oli tullut 14,5NM lisää mittariin. Lisäksi saatiin kaksi perushommat osaavaa gastia tuleville purjehduksille.



4 kommenttia:

  1. Olihan komiat kelit eilen :)

    -Masa, el capitan de Pilvi -

    VastaaPoista
  2. Eilen oli kyllä hieno keli olla vesillä! Kerttu meni Haminansalmesta ulos ja takaisin tultiin Kustaanmiekasta. Me koitetaan aina mennä tuosta Kruunuvuorenselältä vähän ulommas, kun tuntuu tuo tuuli siinä olevan aina aika puuskittaista.

    VastaaPoista
  3. ja siellä kaikilla oli niin mukaavaa,
    oi jospa oisin saanut olla mukana!

    VastaaPoista
  4. Ai teitä me siellä morjensteltiin :) Oli kyllä aivan mahtava keli pyörähtää siinä Vallisaaren edustalla! ...Enkä olisi jokin aika sitten voinut ikinä kuvitella sanovani näin :) Kaikkeen taitaa tottua - jopa kympin tuuliin ja isoihin aaltoihin!

    VastaaPoista