perjantai 26. heinäkuuta 2013

Vihdoin viikonloppu!

Viikonlopun odottaminen alkoi jo heti edellisen lepoloman jälkeen. Perjantaina oli päästävä merille. Kohti viikonloppua sääennusteet vain paranivat: myötätuulta ja auringonpaistetta! Laiturista irtauduttiin perjantaina neljän maissa ja koneella jurnutettiin kolmen metrin väylästä. Ja niinhän siinä sitten kävi ettei tuulta ollut kuin nimeksi. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi. Matka taittui koneella purjeiden avustamana. Mölandettiin rantauduttiin kahdeksan maissa.

Porvoon suunnalla "pasahti", mutta kunnon ukkosta ei siitä syntynyt.
Auringonlasku Mölandetissa
Rantautumisen jälkeen saunavuoron varaus ja iltapala. Saunan jälkeen paatin keulapunkan valtaus viltin   kanssa uneentuloon asti. Viikon odotetuin hetki.

Lauantaina aamu alkoi aurinkoisella, mutta tyynellä säällä. Merenneidon vanhempien kanssa treffit oli sovittu yhdeksi kahvila Kampelaan Vuosaareen. Ennen matkaanlähtöä aikaa oli mukavasti syödä aamupala, lukea aamun lehti ja vielä köllötellä ennen päivän äksöneitä.

Pöydällä esillä viikonlopun kallisarvoisin elintarvike.

Päätettiin jurnuttaa koneella Kampelaan. Kiinnittyminen tietenkin jännitti jo hyvän matkaa ennen Kampelaa, mutta onneksi laiturilla siinti kaksi tuttua naamaa jo kauaksi. Vaikka vanhempia ei vielä näkynyt, saatiin kiinnittymisapua. Kampelassa sitten nautittiin koko jengillä kermaiset lohikeitot ja pannukakut. Hyvää oli!

Lounaan jälkeen Lipljanin miehistö paattiin ja matkaan. Suunnitelmissa oli purjehtia Santahaminan eteläpuolelta kohti kotisatamaa, mutta sankka sumu tai merisavu peitti Kuivahevosen ja siitä pitkälle horisonttiin sekä itään että länteen päin katsotaessa. Veneilijöitä tuli mereltä päin kovalla kiirellä kohti satamia. Päätettiin ajaa koneella väylää kohti Hevossalmen siltaa ja näin välttää sumuun joutuminen. Vielä ei ole taidot sillä tasolla, että sumussa voisi rennosti purjehtia tai edes ajella koneella.

Merisavu puskee päälle, veneilijät pakenevat kovaa vauhtia!
Hevossalmen sillalle johtava väylä oli ajamisen arvoinen. Miellyttäviä maisemia. Sillalle satuttiin hyvään aikaan eikä tarvinnut odotella. Seurattiin vain edellä lipuvaa Dorista. Veneitä oli suuri määrä menossa kumpaakin suuntaan, oikea venesuma!

Kovat on pelit kun terässillatkin kääntyy!

Jo ennen siltaa nähtiin 8mR -kisaan osallistuva vene, joka pääsi toisen purjeveneen hinauksella salmesta läpi. Samaiseen paattiin saatiin lähempää kontaktia kun Vasikkasaaren edustalla miehistö oli päättänyt kiertää portin väärältä puolelta. Kapean väylän molemmilla puolilla on merikartan mukaan kivi ja huonolla tuurillaan mihistö sai lähempää kosketusta vihreän portin kiveen. Vene pääsi pois purjeita käyttämällä ja jatkoi episodin jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Koska sumua ei näkynyt Kruunuvuoren selällä, päätettiin nostaa purjeet. Näki miehistökin mitä purjehtiminen on. Tuulta oli vähän, mutta mukavasti. Tuulen voimin kierrettiin vielä Suomenlinna, jonka jälkeen suunta otettiin kotisatamaan.

Rantautumisen jälkeen nopea kamojen pakkaus ja illanviettoon. Pitsa maistui hyvältä ja leffan lopputekstit jäi näkemättä Merikapteenia lukuunottamatta. Taas tuli todistettua meri-ilman melatoniinipitoisuus.

Sunnuntaina Lipljan sai levätä laiturista loistavasta säästä huolimatta, koska lauantainen miehistö suuntasi terveysluontopolulle Vartiosaareen. 

5 kommenttia:

  1. Olipa hieno reissu. Miehistöstä ei tainnut olla paljon apua purjehtimisessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi päästiin kokeilemaan myös purjeita, jolloin miehistöstä oli apua. Välillä tuntuu käsiä olevan muutama liian vähän nosto- ja laskupuuhissa vähänkin tuulisessa kelissä.

      Poista
  2. Nauroin kuvatekstin kohdalla, tärkein elintarvike :-D. Itselläni on myös veneessä ehdottomasti fazerin keltaista,- jota vartioin haukkana etteivät muut sitä syö - syököön salmiakkejaan.

    Olen hetken ollut nettitauolla töiden alettua ja blogeissa on ihania seikkailupäivityksiä vesiltä... tässähän katoaa vapaapäivä lukiessa ;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeihin saa kyllä aikaa uppoamaan huomaamatta!

      Mitä suklaaseen tulee, tuntuu ettei sitä voi olla ikinä reissussa liikaa mukana. Itsehillintää pitää siis harjoittaa kaupan hyllyjen välissä.

      Poista
  3. Moi. Minä aikani ratkaisin Yanmar 1GM:n vastaavan starttiongelman laittamalla releen akun ja startin välille ja herätevirta kiertää ainoastaan virtalukon kautta. Jo 31 vuotta toiminut hyvin.

    VastaaPoista