Kauden päätös

Viimeinen reissu tehtiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Mölandettiin. Kelit olivat jo viilentyneet, mutta vielä lämpötila oli reilusti yli 20 astetta. Mölkyssä oli ohjelmassa perinteiset kuviot eli saunomista, ruokaa, lepäilyä ja illan istumista yhdessä muiden Vukkilaisten kanssa. Ihan parasta irtiottoa arjesta! Kelit oli myös suosiolliset mitä nyt pimeys iski aikaisemmin kuin kesällä.

Näyttää lupaavalta! Sumurintama tulossa kohti!

Merisumua alkoi puskea mereltä. Tälläkertaa oikein yrittämällä yritettiin päästä sumuun, mutta sumu liikkui pieninä rintamina, joiden välillä oli kirkasta. Kunnon sumu jäi siis kokematta.

Sumu kuitenkin hälveni nopeasti

Muiden blogipurkkareiden pongausta jossain Villingin eteläpuolella, kuvassa s/y Pilvi (FE-74)

Sunnuntain paluumatkalla oli mukava 8m/s tuuli lännestä. Matka taittui kryssimällä kelvollista vauhtia. Vesillä oli paljon muitakin veneilijöitä, viikonloppu taisi olla viimeisiä kesäviikonloppuja tältä vuodelta.

Tämän reissun jälkeen ilmat alkoivat kylmentyä vauhdilla. Parin viikon päästä oli vuorossa syksyn väijyvuoro Helsingin Energian venekerholla ja tuolloin sai olla yöllä kunnolla vaatetta päällä kun laituria edestakaisin partioi. Pian tehtiinkin päätös siitä että tämän kesän purjehdukset on tehty ja vene nostetaan ylös yhteisnostolla 30.9. Ei muuta kuin kerran vielä septitankin tyhjennykseen ja vene muutenkin valmiiksi nostoa varten. 

Nostopäivänä nostettiin ylös 3 moottorivenettä ja yksi purkkari. Nostofirmaksi oli tilattu keväältäkin tuttu Kuljetus Karttunen Oy. Yksi purjeveneistä oli käynyt jossain jo kaatamassa maston ja vene kaadettuine mastoineen nostettiin ensimmäisenä.  Nostot sujuivat vauhdilla ja Lipljan nousi satamasta viimeisenä. Käytännössä meidän piti valmistalla masto irrottamista varten ja ajaa sen jälkeen paatti nostopaikalle. Mukana avustamassa oli jälleen Isku ja kolmistaa saimme tehtyä kaikki tarvittavat valmistelut ilman että nostaja olisi joutunut odottamaan. Venettä nostaessa piti vähän muistella että missä kohtaa vetolaite on, mutta  mitään varsinaisia hankaluuksia ei tullut vastaan. Vene huilii nyt Helsingin Hanasaaressa hiilikasan vieressä. 

Iltapurjehdusta

Torstaiksi sovittiin Merikapteenien vanhuksien purjehduttaminen. Tarkoituksena oli siis näyttää mitä purjehtimen on ja mitä ollaan opittu. Tietenkin myös Helsinki näyttäytyy erilaisena mereltä päin katsottuna. Treffipaikaksi sovittiin tuttu ABC. Tämän ABC:n käyttöaste onkin noussut valtavasti Lipljanin saavuttua perheeseen -ja siis omalle paikalleen Hanasaareen.

Purjehtijat olivat varustautuneet pelastusliivein Merenneidon vaatimuksesta. Tästä Merenneito ei anna periksi: uimataitoasteen mukaan jokaisella paatissaolijalla on oltava liivit aina paatin liikkuessa ja mielellään jo kannella kävellessä, jos meno on epävarmaa. Sama asia kuin pyörälläajo: kypärä ei lämmitä repussa killuessa kun pään iskee asfalttiin.

Rannastalähdöt sujuu jo jonkinmoisella automaatilla: Merikapteeni poijuköysissä ja pinnassa ja Merenneito keulaköysissä. Paatti kohti oikeaa suuntaa ja lepuuttajat anopinlaatikkoon. Köysien koilausta ja etuköysien jemmaamista riippuen suunnitelmista laitetaanko etupurjetta vai ei.

Tällä kertaa päätettiin mennä pelkällä isopurjeella, joka nostettiinkin hyvissä ajoin Kruunuvuoren selällä. Pelkällä isopurjeella saatiin 5,5 solmun nopeus. Päätettiin mennä katsomaan tuulitilanne Kustaanmiekan toisella puolella, mutta heitettiinkin ympäri Kustaanmiekassa. Tuuli oli hieman liian navakkaa tällä kokoonpanolle salmen toisella puolella.

Jatkettiin isopurjeella ja koneen avustuksella Kauppatorin edustalle ja sieltä kohti kotilaituria. Kauppatorin edustalla käytiin tarkastamassa Japanilaisten harmaa pikkupaatti.

Suunnittelija on unohtanut tästä laivasta ikkunat kokonaan!

Rantautuminen taas niin kuin ennenkin: Merikapteeni pinnassa, Merenneito kiinnittää poijuhaan (kahdella köydellä) ja ojentaa sen kapteenille ja kiiruhtaa keulaan huutamaan etäisyyksiä ja hyppäämään laiturille. Ennen tätä tietenkin koilauksien selvittäminen auki, fenderit paikoilleen, etuköydet kiinni, purjeet alas, purjesuojat....

Parin tunnin iltareissu ja mukavia maisemia. Merikapteenin vanhukset kyselivät jo seuraavaa reissua. Tulijoita veneelle on ollut muutenkin ihan mukavasti, vapaat viikonloput alkavat vaan olla tällä kaudella aika vähissä.

Vihdoin viikonloppu!

Viikonlopun odottaminen alkoi jo heti edellisen lepoloman jälkeen. Perjantaina oli päästävä merille. Kohti viikonloppua sääennusteet vain paranivat: myötätuulta ja auringonpaistetta! Laiturista irtauduttiin perjantaina neljän maissa ja koneella jurnutettiin kolmen metrin väylästä. Ja niinhän siinä sitten kävi ettei tuulta ollut kuin nimeksi. Onneksi aurinko kuitenkin paistoi. Matka taittui koneella purjeiden avustamana. Mölandettiin rantauduttiin kahdeksan maissa.

Porvoon suunnalla "pasahti", mutta kunnon ukkosta ei siitä syntynyt.

Auringonlasku Mölandetissa

Rantautumisen jälkeen saunavuoron varaus ja iltapala. Saunan jälkeen paatin keulapunkan valtaus viltin   kanssa uneentuloon asti. Viikon odotetuin hetki.

Lauantaina aamu alkoi aurinkoisella, mutta tyynellä säällä. Merenneidon vanhempien kanssa treffit oli sovittu yhdeksi kahvila Kampelaan Vuosaareen. Ennen matkaanlähtöä aikaa oli mukavasti syödä aamupala, lukea aamun lehti ja vielä köllötellä ennen päivän äksöneitä.

Pöydällä esillä viikonlopun kallisarvoisin elintarvike.

Päätettiin jurnuttaa koneella Kampelaan. Kiinnittyminen tietenkin jännitti jo hyvän matkaa ennen Kampelaa, mutta onneksi laiturilla siinti kaksi tuttua naamaa jo kauaksi. Vaikka vanhempia ei vielä näkynyt, saatiin kiinnittymisapua. Kampelassa sitten nautittiin koko jengillä kermaiset lohikeitot ja pannukakut. Hyvää oli!

Lounaan jälkeen Lipljanin miehistö paattiin ja matkaan. Suunnitelmissa oli purjehtia Santahaminan eteläpuolelta kohti kotisatamaa, mutta sankka sumu tai merisavu peitti Kuivahevosen ja siitä pitkälle horisonttiin sekä itään että länteen päin katsotaessa. Veneilijöitä tuli mereltä päin kovalla kiirellä kohti satamia. Päätettiin ajaa koneella väylää kohti Hevossalmen siltaa ja näin välttää sumuun joutuminen. Vielä ei ole taidot sillä tasolla, että sumussa voisi rennosti purjehtia tai edes ajella koneella.

Merisavu puskee päälle, veneilijät pakenevat kovaa vauhtia!

Hevossalmen sillalle johtava väylä oli ajamisen arvoinen. Miellyttäviä maisemia. Sillalle satuttiin hyvään aikaan eikä tarvinnut odotella. Seurattiin vain edellä lipuvaa Dorista. Veneitä oli suuri määrä menossa kumpaakin suuntaan, oikea venesuma!

Kovat on pelit kun terässillatkin kääntyy!

Jo ennen siltaa nähtiin 8mR -kisaan osallistuva vene, joka pääsi toisen purjeveneen hinauksella salmesta läpi. Samaiseen paattiin saatiin lähempää kontaktia kun Vasikkasaaren edustalla miehistö oli päättänyt kiertää portin väärältä puolelta. Kapean väylän molemmilla puolilla on merikartan mukaan kivi ja huonolla tuurillaan mihistö sai lähempää kosketusta vihreän portin kiveen. Vene pääsi pois purjeita käyttämällä ja jatkoi episodin jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Koska sumua ei näkynyt Kruunuvuoren selällä, päätettiin nostaa purjeet. Näki miehistökin mitä purjehtiminen on. Tuulta oli vähän, mutta mukavasti. Tuulen voimin kierrettiin vielä Suomenlinna, jonka jälkeen suunta otettiin kotisatamaan.

Rantautumisen jälkeen nopea kamojen pakkaus ja illanviettoon. Pitsa maistui hyvältä ja leffan lopputekstit jäi näkemättä Merikapteenia lukuunottamatta. Taas tuli todistettua meri-ilman melatoniinipitoisuus.

Sunnuntaina Lipljan sai levätä laiturista loistavasta säästä huolimatta, koska lauantainen miehistö suuntasi terveysluontopolulle Vartiosaareen. 

Lepolomalla Mölandetissa

Viikonloppuna (19.-21.7.) suunnattiin töiden jälkeen kohti Mölkkyä. Lähtö venyi hieman veneen pakkaamisen takia, mutta liikkeelle päästiin lopulta. Matkalla oli mukavaa 6...8m/s pohjoistuulta sekä satunnaisia sadepilviä. Isopurje ykkösreivissä ja fokka kokonaan auki. Paria pisaraa enempää vettä ei kuitenkaan taivaalta saatu. Merikapteeni oli pinnassa ja skuutissa koko matkan, navigoijan vedellessä välillä sikeitä istuma-asennossa sprayhoodin takana. Mölkkyyn saavuttiin noin klo 23.00. Mölandetissa oli hiljaista, vain kaksi venekuntaa meidän lisäksi. Saunat tulille ja sen jälkeen nukkumaan. Vielä ennen nukkumaan menoa kuitenkin vaihdettiin poijupaikkaa siten, että keula olisi enemmän tuulen suuntaan. Yöksi ja aamuksi oli luvattu 10m/s tuulta.

Aamu valkeni puolipilvisenä ja tuulisena, mutta keli lähti muuttumaan parempaan suuntaan nopeasti. Perjantaina vielä uhottiin, että kierretään Sipoon saaristoa viikonlopun aikana. Aamupäivästä huomattiin heti, että raskaan viikon jälkeen tarvitaan lepoa. Ei muuta kuin aamupalan jälkeen takaisin nukkumaan! Naapuriveneistä tultiin jo iltapäivällä huhuilemaan että onko ketään hengissä veneessä. 

Pitkälle iltapäivään asti jumitettiin veneessä kirjoja lueskellen ja uuden karheaa tablettia ihmetellen. Tabletissa on Navionics HD Europe kartasto ja vedenkestävä suojapussi. Tarkoitus on käyttää sitä paperikarttojen tukena jatkossa.

Metsäautotie saaren keskellä

Toisen heräämisen jälkeen tehtiin sapuskat ja lähdettiin tutustumaan kävellen saareen. Saaren läpi kulkee metsäautotie, jota pitkin on mukava kävellä vaikka saaren päästä päähän. Vaikka rannassa olikin edelleen 10m/s tuulta, ei saaren keskellä ollut mitään havaintoa siitä. Saaren metsässä saa olla aivan omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Mustikka-apajat!

Metsästä löytyi hyvin mustikoita. Niitä tuli kerätty sen verran että sunnuntain aamupuuroon sai vähän lisää makua. Paljon niitä jäi maastoon vielä muillekin. Kuulemma sieniäkin löytyy syksymmällä runsaasti.

Mölkyn mustikkaa

Paluumatkalle sunnuntaina lähdetiin puolen päivän jälkeen. Paluu reittiä muutettiin perinteisestä sen verran, että nyt kierrettiin Simsalon ja Gränön välistä kohti Sipoon selkää. Reittisuunnitelma tehtiin ensimmäistä kertaa Tabletilla ja sen mukaan myös vesillä liikuttiin. Tuulta oli noin 3...4m/s ja matkanteko oli leppoisaa.

Vielä mennään leppoisasti eteenpäin

Eteneminen jatkui mukavasti aina Santahaminan eteläpuolelle asti. Kustaanmiekasta tuli juuri Viking ulos ja jouduimme tekemään pari "kunniakierrosta" lähes paikoillaan kun odotimme väylän vapautumista. Lauttasaaren suunnalta tuli päälle tumma harmaa pilvi, joka alkoi vaikuttamaan epäilyttävältä. Eihän siinä mennyt kuin hetki kun tuuli kasvoi noin 12m/s lukemiin ja vettä tuli vaakatasossa. Onneksi kone lähti ekalla yrityksellä käyntiin ja keulan sai ajattua kohti tuulta. Itseskuuttavaa fokka hakkasi kiskoon laidalta laidalle ja se näytti siltä kuin se olisi hajottamassa itseään. Merenneito pinnaan ja merikapteeni keulaan laskemaan purjetta. Vaikka lukot olivat auki, ei purje tullut alas kovan tuulen vaikutuksesta. Se piti repiä käsin ja omaa massaa käyttäen alas. Merikapteenilla jäi fokan nostin käteen keulaan mennessä. Kun fokkaa repi alas käsin, kiersi köysin sprayhoodin yli köysilukoille. Juokseva köysi hankasi sprayhoodin lähes puhki kahdesta kohtaa. Nämä vauriot huomattiin vasta satamassa. Iso purje laskettiin samalla tekniikalla ja sidottiin puomion ympärille lähellä olevia köysiä käyttäen. 9hv kone jaksoi juuri ja juuri pitää paatin suunnassaan.

Purjeet revitty alas ja hommaan palautettu täysi hallinta

Vauriokohdat sprayhoodissa

Purjeiden laskun jälkeen meno tasoittui vaikka myräkkä oli yhä päällä. Keula kohti Kustaanmiekkaa johon mentiin odottelemaan pahimman kelin ohi menoa.

Meno oli äkkiseltään aika hurjaa. Valmiiksi reivatuilla purjeilla tuollainen tuuli olisi ollut vielä siedettävissä. Mölandetista oli kuvattu GoProlla videota, mutta juuri ennen myrskyä kamera laitettiin pois. Siitä olisi saatukin hyvää materiaalia. Sprayhoodin kosmeettiseen vaurioon täytyy etsiä korjauskeino, mutta sillä ei onneksi ole kiire.

Tästäkin hommasta pitää oppia. Pikatilanteessa pitää olla toimintakuviot selvänä ja harjoiteltuna.Puukkoja pitää olla kannella useampia. Säätilaa on tajuttava lukea riittävän hyvin ennakkoon, harmaa pilvi näkyi kyllä pitkälle, mutta sieltä odotettiin vain tasaista vesisadetta.

Moottoriveneilyä

Isku kiikarointihommissa

Iskun kanssa lähdettiin päiväpurjehdukselle lauantaina 13.7. Eihän siellä mitään tuullut, purjeilla päästiin Kustaanmiekan kautta Suomenlinnan eteläpuolelle asti. Suunnaksi otettiin Pihlajasaari ja kone pyöräytettiin käyntiin purjeiden avuksi. Kuuma tuli auringon paahtaessa kun siinä eteenpäin hitaasti kuljettiin. Eipä muillakaan näyttänyt olevan yhtään sen enempää vauhtia (jos oli niin, huijaisivat varmasti hiljaisilla nelitahtisisämoottoreillaan!). Yllättävän paljon oli veneilijöitä liikkeellä ja mikäs oli ollessa kun keli oli hyvä.

Pihjalasaaren laiturin edustalla käytiin norkoilemassa, mutta kummallakaan ei ollut kovaa hinkua maihin. Päätettiin kiertää saari lännen kautta koneella ajaen. Paatin merikartat ja ympäröivä todellisuus eivät kohdanneet siinä saaren pohjoispuolella. pitkään ihmeteltiin sitä, että onko siinä sitä kiveä vaiko ei. Pelattiin varman päälle ja kierrettiin koko alue riittävän pitkältä.

Pihliksen kiertämisen jälkeen keula kohti takaisin Suomenlinnaa. Niin Suokissa kuin Pihliksessä oli rannat täynnä auringonottajia ja uimareita. Käytiin myös pyörähtämässä Suokin vierasvenesatamassa, mutta sinnekään ei rantauduttu. Vapaat paikat oli kortilla. Takaisin kotisatamaan Sähkötehtaan viereen tultiin ensimmäistä kertaa Suomenlinnan pohjoispuolella kulkevaa 2,4m veneväylää pitkin. Kartalla se näyttää tikkuviidakolta, mutta merellä se onkin yllättävän suoraviivaista menoa. Ihme ettei tätä reitti ollut tullut jo aiemmin kuljettua.

Perjantaina asennettu vanhan kaikuluotain toimi hyvin. Kaikuluotain oli aiemmin ollut satunnaisessa mökkikäytössä soutuveneessä. Vanha laitehan sanoi sopimuksen irti reilu viikko takaperin. Mökkiluotaimen mukana tullut anturiosa näytti hyvin samanlaiselta liitintä myöten, joten veneessä olevaa anturia ei lähdetty vaihtamaan vaan uusi näyttölaite tökättiin rohkeasti kiinni olemassa olevaan liittimeen. Ja sehän toimii! Tällä laitteella ei näe kuin syvyyden ja vedenlämpötilan, mutta tämäkin riittää. Ilman kaikua on epävarma olo, varsinkin uusilla reiteillä. Voi olla että tänä kesänä ei tuon ihmeellisempää laitetta tulekaan, vaan vasta ensi kevääksi.

Mittareita kuitenkin on mietitty enemmänkin, varsinkin niiden sijoitusta. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mittaristo kasataan sisäänmenoluukun etupuolelle, sprayhoodin suojiin. Sinne tulisi jossain vaiheessa kaiku, nopeus ja tuulimittari, ehkä myös jotain gps-virityksiä. Venemestari-lehden numerossa 2/2013 on todella hyvä artikkeli "omatekoinen mittaripaneeli". Lyhyesti se menee näin: kolme 11x11cm mittaritaululua asennetaan vierekkäin levyyn, joka puolestaan on asennettu rosterisesta putkesta tehtyyn käännetyn u-kirjaimen muotoiseen telineeseen. Metalliteline on vuorostaan kiinnitetty veneen kanteen luukun etupuolelle. Tuohon tilaan saisi mahtumaan hyvin kolme tai ehkä neljä mittari tai monitoiminäyttöä. Kahdella pääsisi kuitenkin jo hyvin alkuun. Tuosta paikasta ne näkyvät hyvin koko sitlooraan. Mutta tämä on siis vielä ideointia, ensi talvena jotain sitten tehdäänkin.

Mitä tuli tehtyä keväthuollossa, osa 1.

Keväthuollon aikaan tuli tehtyä kaikenlaista pikkuremppaa. Kiire vesille oli kova ja blogia ei ehditty päivittämään tuolloin. Tuli kuitenkin luvattua kirjoittaa keväthuollosta, joten tässä niitä juttuja alkaa tulemaan useammassa erässä. Ensimmäisenä vuorossa on revenneen kaidetolpan kiinnityspisteen korjaus. Tästä oli aikaisemmin juttu pientä pintaremonttia luvassa -jutun yhteydessä maaliskuussa.

Lasikuituhommat olivat, ja ovat, merikapteenille aivan uusia hommia. Veneessä havaitut lasikuituvauriot vaativat kuitenkin nopeita peliliikkeitä ettei vaurioiden määrä kasva enempää. Käytännössä se tarkoittaa yleensä sitä, että vauriot pitää korjata vielä siinä vaiheessa kun vene on pressujen alla. Ensimmäistä kertaa lasikuitua ei kuitenkaan kiinnostanut kokeilla omaan veneseen ja tehdä siinä niitä pakollisia erehdyksiä, tästä syystä laminointia päätettiin kokeilla ihan autotallissa. Harjoittelua varten löytyi K-Raudasta sopiva lasikuitukorjaussarja reilun parin kympin hintaan. Setti sisältää lasikuitumattoa, hartsia ja kovetinta. Lisäksi mukana tulee pieni sekoitusastia sekä pieni pensseli ja levityslasta. Täydellinen varustus pieneen hartsisessioon!

Homman juoni oli yllättävän yksinkertainen: ensin karhennetaan ja puhdistetaan korjattava pinta. Lasikuitumattoa leikataan muutama sopivan kokoinen pala saksilla ja sotketaan epoksia ja kovetinainetta tarvittava määrä. Paketista löytyi hyvät ohjeet sekoitussuhteen määrittämiseen. Aineet sekoitetaan huolellisesti muovilastalla niin että väri muuttuu tasaiseksi. Samalla käynnistyy myös kovettuminen, joten liian kauaa ei valmiin aineen kanssa voi ihmetellä. Valmis tatapahtuu vielä nopeammin.

Perussuoritus menee seuraavasti: pintaan levitetään ohut kerros epoksia, jonka päälle painetaan lasikuitumaton palaa. Mattoa voi painella tätä käyttöä varten suunnittellulla alumiinitelalla. Seuraavaksi pensselillä töpötellään uusi kerros epoksia ja nimenomaan töpötellään. Jos pensselillä yrittää "maalata" alkaa lasikuitumatto purkaantua, kuiduthan eivät ole juuri millään kiinni keskenään. Sen jälkeen taas telakäsittely mattoon, tavoitteena poistaa kaikki ilmakuplat maton alta. Tätä samaa prosessia jatketaan niin monta kertaa kuin on tarkoitus saada lasikuitumattokerroksia. Viimeiseksi kerrokseksi tulee aina kerros epoksia, jolloin lasikuitusäikeitä ei jää törröttämään ikävästi pintaan.

Ensimmäistä lasikuitutyötä ei veneeseen uskaltanut tehdä, vaan hommaa harjoiteltiin autotallissa. Veneessä yksi vauriokohta on lasikuitukannen sisään laminoidun metallilevyn irtoaminen. Kyseessä on kaidetolpan kiinnike. Lasikuidun vahvuus oli tässä vaiheessa iso kysymysmerkki, joten harjoittelutyönä simuloitiin samanlaista tilanetta. Teräksinen 3mm paksu levy laminoitiin kiinni vanerilevyyn. Teräslevyn alle tuli kaksi kerrosta lasikuitumattoa ja toiset kaksi tuli levyn päälle. Teräslevyä jäi näkyviin vanerinlevyn reunan yli sen verran että siitä sai otteen kädellä. Installaatio nähtävissä ylläolevassa oikeanpuoleisessa kuvassa. Vuorokauden jälkeen vanerilevyä ja teräslevyä koetettiin irroittaa ensin käsin vääntämällä ja sen jälkeen ruuvipenkin ja vasaran avulla. Tulos oli hämmentävä. Teräslevyä pystyi hakkamaan niin paljon että se meni aivan mutkalle. Lasikuitu ei osoittanut mitään murtumisen merkkejä. Kaksi mattokerrosta antaa siis jo todella hyvän kestävyyden rakenteille.

Aloitustilanne. 

Veneessä ollut murtuma käsiteltiin dremelin jyrsinterällä puhtaaksi. Rikkoutunutta pintaa poistettiin sekä syvyyssuunnassa että vaakasuunnassa niin paljon että materiaali oli ehjää. Sen jälkeen pinta puhdistettiin asetonilla, asetonilla pyyhkäistiin myös pintaan upotettava metallipala. Metallilevy oli jo aiemmin hiottu puhtaaksi aikaisemmista lasikuiduista.

Metallilevyn sovittelua puhtaaksi jyrsittyyn pintaan.

Alkuperäistä kuidutusta tutkittaessa havaittiin että levyn päällä on ollut yksi, tai enintään kaksi kerrosta lasikuitukangasta. Tässä korjauksessa käytettiin yhtä kerrosta. Metallilevyn sivuilla olevat tyhjät kohdat täytettiin useammalla päällekkäisellä pienellä matonpalalla. Iso kolmion muotoinen matto leikattiin saksilla vastaamaan korjauskohdan muotoa ja siihen puhkottiin kaksi reikää ruuveja varten.

Lasikuitumattoa voi leikata saksilla, mutta saksista tulee pidemmän päälle entiset.

Korjauskohdan ympäristö suojattiin maalarinteipillä, keltaruskeat epoksivalumat eivät varmasti näyttäisi ammattimaiselta veneen kannella ja kyljessä. Epoksia sudittiin korjauskohtaan tasaisesti, sen jälkeen laitettiin epoksilevy ruuveineen paikoilleen. Kangasmatto paikalleen ja kevyesti muovilastalla painelua perään siten että matto imeytyi epoksiin ja "kastui" kokonaan. Vielä päälle kerros epoksia tasoittamaan pintaa. Pinta jäi tässä vaiheessa vielä noin 1...2mm matalammaksi kuin alkuperäinen pinta. Tämä ero täytettiin valkoiosella gelcoat-täytteellä. Epoksi levittämisessä piti olla nopea, sillä tavara alkoi jähmättyä aurinkoisessa kelissä nopeasti. Kun työ oli tehty, epoksi oli kovettunut noin 5...10 minuutin kuluessa. Kuivumisen jälkeen pinta hiottiin kolmiohiomakoneella tasaiseksi ja karkeaksi.

Epoksit ja lasikuitimattokerrokset paikoillaan. 

Melkein kuin ammattimiehen tekemä =)

Gelcoat-täyte kuivumassa

Gelcoat aineet sekaisin ja kunnon kerros tahnamaista ainetta pintaan. Niin paljon, että hiontavaiheessa olisi työvaraa eikä mihinkään kohtaan jäisi ikävän näköisiä kuoppia. Gelcoatin kuiviminen ei ollut yhtä nopeaa kuin lasikuidun, mutta ei tätäkään kauaa tarvinnut odotella. Hiomisessa käytettiin jälleen näppärää kolmiohiomakonetta, nyt vain hienommilla karkeuksilla.

Gelcoat hiontavaiheessa. 30-vuotta vanhan veneen alkuperäinen pinta ei ole enää valkoinen!

Celgoat tulisi hioa ja kiilloittaa ja vielä vahata.. Tässä oikaistiin sen verran että kiillotusta ei tehty, sillä korjattava kohta jäi kaidetolpan alle. Sen verran hiottiin, että muodot vastaavat alkupäräisiä muotoja ja kokonaisuus näyttää hyvälle. Muutamassa kohdassa epoksia tuli laitettua liian paljon ja se hioutui näkyviin. Voi olla, että korjaan tämän asian ensi talvena tai sitten en. Yksi vaihtoehto olisi myös maalata kaidetolpan potero 2-komponenttimaalilla. Ulkonäkö voisi siis olla parempikin, mutta kokonaisuus onnistui ensimmäiseksi lasikuitukorjaukseksi hyvin. Kestävyys selviää ajan kanssa.

Muutamista kohdista gelcoat tuli hiottua pois kokonaan ja tummaa epoksia näkyy.

Kaidetolppaan liittyvää suunnitteluvirhettä tässä yhteydessä ei lähdetty korjaamaan vaan rakenne on edelleen samanlainen kuin aikaisemminkin. Kaidetolpan ruuvit kiinnittyvät lasikuituun laminoituun metallilevyyn. Ruuvit menevät kyllä kannen läpi, mutta varsinainen "pito" tulee metallilevystä. Parempi ratkaisu olisi laittaa levy veneen rungon sisäpuolelle ja käyttää järeitä muttereita. Tämä muutos on mahdollista tehdä myöhemminkin, tällöin nykyinen metallilevy jää tarpeettomaksi rungon sisässä, tarvitsee vain porata reiät hieman suuremmiksi jotta kierteet saadaan levystä pois. Se miksi tätä helpolta kuulostavaa muutosta ei tehty on se, että tuohon kohtaan ei pääse mistään järkevästi käsiksi veneen sisäpuolelta. Kaidetolpan alla on pieni tyhjä tila, joka on onnistuneesti suljettu jokaisesta suunnasta. Avaaminen vaatisi rakenteiden purkamista veneen sisältä.

Kun työn tulosta ihmeteltiin, havaittiin vastaavanlainen vaurio myös vastakkaisella puolella olevassa kaidetolpan juuressa. Onneksi se on vasta pieni murtuma eikä varsinainen repeämä. Ensi syksynä on siis luvassa samanlaista hommaa...

Iltapurjehduksia gastien kanssa

Suomenlinnan majakka hämärtyvässä illassa

Maanantaina 8.7. merikapteeni kävi reilun viiden tunnin iltapurjehduksella tuttuvapariskunnan kanssa. Kyseessä oli sama pariskunta, joka oli juhannuksena mukana viikonloppuretkellä. Hommaa ei siis tarvinnut aloittaa ihan alusta, vaan päästiin ripeästi matkaan. Mukava pohjoistuuli antoi vauhtia heti Kruunuvuoren selältä alkaen. Tuulta taisi olla noin 6 m/s. Reittikulki etelään Harmajan ohi Päntärin tasalle ja siitä sitten itään Kuivasaaren ja Mustasaaren itäpuolitse kiertäen takaisin Kustaanmiekkaan. Vieraita keli tuntui aluksi jännittävän, mutta hekin tottuivat pian aaltoihin ja tuuleen ja nauttivat vauhdikkaasta matkanteosta. Paluumatkalla havaittiin että yöt alkavat olla jo pimeitä. Rantaan päästiin puolen yön aikoihin ja matkaa tuli tehtyä noin 22NM. Hyvä reissu!

Isku ja Milko veneenhallintahommissa

Tiistaina 9.7. merikapteeni käytti paria kaveriaan napakassa 9...10 m/s tuulessa tottuttelemassa purjehtimiseen. Kumpikin heistä oli käytännössä ensikertalaisia, mutta pääsivät alkuhäslinkien jälkeen harjoittelemaan eri rooleissa toimimista. Irtautuminen tehtiin harjoituksen takia juoksuköydellä, näin saatiin jokaiselle jotain hommaa. Alkuun vedettiin mastoon vain isopurje ja kierreltiin Kruunuvuoren selällä neljän viitan karia. Vauhtia ei todellakaan puuttunut! Melkein rikottiin aikaisempi pelkällä isopurjeella tehty nopeusennätys. (Kännykän gps:stä jälkikäteen tarkastettuna tuo ennätys ei rikkoutunut, mutta isolla ja fokalla saatiin reissun huippunopeudeksi 6,9 solmua). Yhdessä vaiheessa käytiin Kustaanmiekassa kokeilemassa olisiko vesi vieläkin liukkaampaa toisella puolella. Aallot olivat ainakin paria pykälää suuremmat ja tyrskyt hakkasivat rantakallioita. Samaan aikaan salmessa tuli vastaan Kerttu ja Pilvi. Vierailijat äänestivät 2-1 että palataan takaisin rauhallisemmalla puolelle.  Fokka nostettiin mastoon ja treenailtiin kahden purjeen käyttöä. Hyvin sujui, merikapteenin hommaksi jäi pääasiassa ympäristön tarkkailu ja suuntien ilmoittaminen. Miehistö oppi tekemään purjeiden säädöt oma-aloitteisesti kokeilemalla.  Kolmen  ja puolen tunnin purjehduksen päätteeksi veneelle oli tullut 14,5NM lisää mittariin. Lisäksi saatiin kaksi perushommat osaavaa gastia tuleville purjehduksille.